tiistai 10. huhtikuuta 2012

Pääsiäis Puupponen




Vietettiin pääsiäinen Lapualla.
Treenasin Urpon kanssa kolmena päivänä ja mun tytöt sai nauttia vaan olemisesta, tarhaurkoilusta ja irtolenkeistä.


Urpon kanssa kotipihassa. Käytiin läpi BH juttuja. Sen seuraaminen on liikuttavan ihanaa. Se osaa se tahtoo se tekee ja korvanpäät vaan tärisee innosta. Tän fiiliksen kun sais muidenkin elikoiden seuraamisen treenaamiseen. tarvii pohtia että mikä se maaginen ero on. Voin tehdä puolikuoleman jos syynä on vaan putkiaivot.




Hallilla vedettiin Maijun kanssa parina BH treenit eli koko kaavio läpi. Henkilöryhmää ei ollut, niin tehtiin se erikseen lopussa kiertämällä toinen toistamme.
Urpo meinas järkyttyä aluksi kun keinu kolahti betonia vasten sen takana. aika nopsaan se pääsi siitä yli. vaikka vanha mopo tulee ja törmää takaa -trauma vähän nostikin päätään.
Urpo pysyi paikallaan hyvin ja pitkään. Maijju teki vähän ekstraakin Teen kanssa.


BH:n uudistukset teetti vähän päänvaivaa, mutta kyllä ne sit tajus kun kokeili asioita käytännössä. Melkoiset helpotukset kyl ne kun jääviä liikkeitä ei periaatteessa enää ole, vaan asentoon laittamisia ja siihen jäämisiä.



Urpo teki palkatta koko pätkän. Vauhtia muutettaessa saa sanoa seuraamiskäskyn, ja Urpon kanssa ne kannattaa käyttää. se saa niistä lisää itseluottamusta. urpo oli mahtava, joten sille pitänee katsella jostakin käyttäytymiskoe. se osaa jo sairaan hyvin vasemmalle täyskäännöksessä tuoda peppuaan. asiaa on treenattu sen viis kertaa talven aikana. Melkoinen otus.

Sisätreeninä otettiin kapulan pitoa, poimimista ja luovutusta. kovin on kärsimätön ja tyttöjen pieni kapula oli sille vähän pikkuinen. otti helposti kapulan laipasta kiinni. Saatiin kuitenkin hyviä onnistumisia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti