keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

tokoa


Hinkkasin liikaa jälleen kerran tunnaria Mintulle.


"haista" tarkoittaa, juokse kapuloille ja imuroi maasta ihanat namit ja juokse takaisin.
Tai sit maasta otetaan joku random kapula.. tai vanha suosikki, juostaan tassut ojossa ja valitaan joku.


Parhaiten taisi toimia yksi hajustettu kapula ja kasa hajuttomia.


Nyt kun vaan tietäis että millä tän paskiais liikkeen sais treenattua. Ihan ällö liike, kun logiikkaa ei saa koiralle päähän ujutettua. Kärsii kaikki muukin treenaaminen, kun jos tätä yhtä ei saa kuntoon ni turha on kisailla.


Ilman kisaamista taas treenaaminen on tylsää ja tavoitteetonta.


 


Otin luoksetulon kummallakin pysäytyksellä ja palkkasin lopussa. Toimi, vaikka ekalla käskyllä pyörittelikin päätään ympäristön ihmeitä kohden.


Kaukoissa istu-maahan istumiset kahdella käskyllä, mutta pysyivät paikallaan. Maahan ekalla käskyllä ja hienosti.


Muutama seuraamispätkä. Tarvi herättelyä ja sitten toimi välillä ihan kivoja pikku pätkiä. Tahto herätä välillä liikaa ja pomppia liiaksi eteen.


Ihan vieressä otin istu-seiso asentomuutoksia. Alkaa jo hoksata että istumaan mennään taaksepäin.


mut lievää treenaamisinnon nitistymistä taas ilmassa. Tähänkö se kaatuu? yhteren hikiseen tunnariin..

viime viikon torstaina agiliitoa


..tai Minttu ja Kiira agiliisi muutaman lyhyen radan. Minttu oli into pinkeänä. Minä keskityin valokuvaamaan.








Myös Saimi kokeili ekaa kertaa eläissään agilityn hyppyä.





perjantai 10. huhtikuuta 2009

Piirin PK tottis koulutus


Mä ilmoittauduin sinne Urpolla, ja sit mä vahingossa annoin Urpon lähteä Lapualle..
Menin sitten Mintun kanssa ja keskityttiin seuraamiseen. Miehän oon aina tehny sitä hiukka pitkin hampain ja vähä sinnepäin. Nuiva ja tylsä liike. Minttu näytti tyypillisen suorituksensa. Se seurasi pari askelta, sitten se nuupahti ja lopuksi se alkoi harhailla pois.

Mein kouluttaja oli Mikael Laine luonnetestituomari ja suojelupuolen tyyppi. Hää sano että koira on aluksi tosi pirteenä mukana, sit se ei saakkaan riittävän kannustavaa vastakaikua ja paineistuu. Siitä se juttu sitten lopahtaakin. Meillä siis tyypillinen pehmeän koiran syndrooma. Tällä kertaa ei lähdettykään "yksi askel ja käännös ja seis" linjalle. Nyt mentiin reippaasti eteenpäin, (HIHNASSA) kun koira lopahti, mie käännyin nopsaan ja varoittamatta poispäin koirasta. Jos koira seuraili edelleen kuin lehmä, tehtiin heti perään sama. Ihan pari kolme askelta ja terävät käännökset. Kun Minttu heräsi mukaan touhuun ja tuli viereen kurkkimaan uteliaana että mitä mä touhaan, lensi samantien palkka. Mintulla oli hurjan kivaa ja kolmella lyhyellä pätkällä se selkeästi jo alkoi parantaa yhteistyötä mun kaa. Palkkana oli vinkuva tennispallo. Nyt viel viskoin sitä minnelie, mutta jos joskus tulee probleema että Minttu edistää, pitää palkka olla takataskussa ja palkka lentää taakse tai vasemmalle puolelle sivulle. Kouluttaja sanoi että mun pitää muistaa sanoa koiralleni "hyvä", koska se mieltää suullisen kehunkin palkitsevaksi.

Muita päivän huomioita: PK puolen ihmiset on kukkahattuja ja kouluttaa koiriaan tosi fiksusti. Suojelupuolen ihmisiltä löytyy hyviä neuvvoja pertti perustokoilijoille, jotka keskittyy tekniseen osaamiseen ja unohtaa sen hauskuuden. Tää oli jo toinen suojeluharrastaja, joka sai ihan pienellä ja konkreettisella tuokiolla mun mielen avautumaan taas pikkasen. Näinhän se iloinen ja näyttävä seuraaminen aletaankin rakentaa. Toki koira on kohta voittajaluokassa,mutta kun perusta on tehty huonosti, täytyy valaa se uudestaan.


satunnainen agiliito


Oltiin Hyvinkään Koiraurheilukeskuksessa paikkaamassa treeni ryhmässä poissaolleita (kertaluontoisesti.)


Kiira meni Mintun kanssa ja mulla oli Urpo.Kumpikin poro oli virtaisa kuin pieni apina ja onnesta soikiona.
Urpo oli niin onnesta sekaisin että se lopetti ajattelemisen. Se ei kertakaikkiaan muistanut ollenkaan että mitä tehdään esteellä. Se leiskauttaa metrisen PK esteen, mutta agilityesteellä sille tuli "joku juttu". Mentiin sitten hetkeksi aikaa henggaamaan hallin perälle. Otettiin tokoa ja keppejä. Pikkuhiljaa päästiin taas tasolle missä jätkä ajattelee, eikä anan riemumielen kuplia yli.


Eka rata:



Aloitettiin tuolta ylhäältä aidalta. Kaksi aitaa, sitten kokomusta putki sit aidan taakse heitto ja pari aitaa. Kuulostaa helpolta ja hauskalta. Urpo ei aluksi hypänny, sit ku se hyppäs yhen, se ei hypänny kahta. Sit ku se hyppäs kaksi, se sai slaagin mustasta putkesta. Sit kun se meni mustan putken, oli riemu niin korkeella, että se unohti miten este hypätän ihmiseen päin. Meillä oli tajuttoman hauskaa, sillä Urpon kanssa ei voi juuri muuta tehä ku nauraa sille ja sen jutuille.


Ekan suorituksen jälkeen käytiin pihalla pissalla ja sit juotiin kupillinen vettä.
Omaa vuoroaan odotellessa Urpo täpisi ja tepsutti kokoajan.


Toinen rata:



Aita, tokalla aidalla twisti (eli heitto esteen taa ja nykäisy esteen yli luo) siitä sulava pyörähdys, koira putkeen .. ja taas aidan taakse ja yli. Ihan lopussa Urpo alkoi jo väsyä. Mutta hauskanpito ei meinannut loppua siltikään. Kotiin lähti yksi ohjaaja, jonka mielestä agility oli kerrankin ollut hauskaa ja antoisaa ja kaksi onnellista ja hyvin rellestänyttä lapinporokoiraa. Mintusta minen kerro muuta ku että se kupli, kiehu, haukku, riehu, ryntäs, eikä hiipunut toistoista.