Käytiin kokeessa tekemässä melkein pohjanoteeraus. Pahempi pohjamutiin turvalleen syöksyminen on tehty vaan Urpon kanssa nuorena. Sitä korjattiinkin kaksi vuotta.
Nyt onneksi koirille ei tullut traumoja. Traumat tuli ainoastaan kilpailemassa olleille tutuille, kumminkaimoille, kotiväelle, koko IKKJ:n valmennusporukalle ja parille sivulliselle.
Olen ohuesti liitoitellen Dramaattinen kuin temperamenttinen taiteilija. Ai niin, mä olen.
Tämä sai mut synkkyyden alhoon ja draamallisuuden synkkiin myrskyihin.
Onneksi toi on videolla, niin näin että aika iloiseltahan se pääsääntöisesti näyttää. Kokematon ja vähän epävarma joiltain osin. 83,5p ei tulosta.
Tossa vaiheessa olin jo puoliläpimärkä ja kylmissäni ja hirrween harmissani. Koira joka treeneissä osaa, mutta ei tee kokeessa. No voi Jonna parkaa ja buhuu.
Ooteltiin sitten evl:n alkua. Juuri ja juuri sain koottua itsestäni pienen päivänsäteen pilkahduksen kun hain innokkaan ja iloisen Mintun autosta. Sitä ennen Eeva oli ylittänyt kaikki positiivisuuskertoimet ja tsempannut henkisesti ranteita auki nirhivää minua. Eeva oli niin positiivinen etten oo ikinä nähnyt.
Sitten se fairytale gone bad..
Liikkurimme kokosi meidät yhteen ja kertoi iloisesti että tänään tuomari on suostunut siihen että liikkeet suoritetaan liike kerrallaan <3 <3 <3
Tässä herahti mun naama mustaksi ja otsaan kasvo sellanen sarvi että pois ei saa.
En sitten heti lopettanut kun Eeva sano et se on maksettu sinne mennään.
Paikallamakuiden piilossaolojen ajan sulostutin kanssakilpailijoita synkkyyden maksimoimalla marmatuksellani. Siellä veden päällä oli kiva killua liukkaan siirtolavan päällä.
Minttu suoritti kivat paikallaolot. Makuussa tarvi (taas) tuplakäskyn ylösnousuun. Muutoin ihan jees.
Piski autoon ja keräämään tsemppiä seuruuseen.
Oma vuoro tuli pian ja mentiin hyvällä fiiliksellä vettä lilluvalle kentälle.
Melko pian se alkoi välillä jäädä-keuli rinnalle ja seilasi, jäi taas ja jäi haistelemaan. Yhden täyskäännöksen kohdalla hermo meni ja kävin kättelemässä tuomarin. Tismalleen sama seuruukaavio kuin viikko sitten. Meille ei myöskän kertakaikkiaan sovi kaatosateessa jäätävässä tuulessa hirvittävän pitkällinen tsemppaaminen kun käydään koe läpi niin ettei liikkeiden välissä ehdi koiraa autoon viedä.
Mä olin niiiin ärsyyntynyt ja kaikkea.... että pohjanmaan pikku tulvatkin on sou läst siisön ja pikkupurskahdus mun vellovien tunteiden vyöryn rinnalla. Tulviinhan hukkuu vain kolmasosa pohjanmaata.
Koiria puhuttelin vuorokauden kinnasnahkoiksi ja pohdin että miten monta susihattua ja kinnasparia niistä sommittelisin. Ruokakipotkin iskin miehen kouriin ja käskin ruokkia NOI.
Nyt ekojen treenien ja seurakavereiden järkipuheen ja pienen itsetutkiskelun jälkeen voin sanoa että en nyt ihan vielä lopeta tokoa ja myy koiria.
Nyt on sitten pakko todeta että Ohjaajan korjauslista on pidempi kuin koirien vastaavat.
Itseväninä alkaa tästä...
"Oon niin, niin, niin, niin, niin huono häviäjä, että mun on aivan, aivan, aivan pakko voittaa.
Eli ei se jännittämättömyys kehässä auta yhtään, jos mielentila on täysin väärä.
Jos et pääse yli pettymyksestä ja odotat ihan liikaa hoitamatta omaa osaasi.
- Ei se nyt oo normaalia nakella niskojaan viattomille luontokappaleille vaan sen vuoksi että oli vähä huono päivä ja paskat olosuhteet ja yksipuolinen reeni väärällä asenteella.
"Tulin voittamaan, en anna minkään seisoo tiellä
Paitsi ihan itte seison edessä. Oikeestaan istun päällä. Sellasella kunnon painiotteella kanveesiin ja hieron naamaani märkään soraan. Aikaa heikkoa tiimityöksi, edes itsensä kanssa.
-Kahden koiran välissä on vaan kyettävä nollaamaan itsensä ja purettava jutut myöhemmin. Ne jonkun kertomat tunteiden ripustelut lähiympäristön puihin tms. Suorituksen jälkeen ne voi hakea takaisin ja ottaa kotona tutkittavaksi.
"Ei voi kelaa et se tulee noin vaan. Voittajat tekee, häviäjät puheen hoitaa.
Synkimmällä hetkellä on vaan hyvä että on olemassa niitä järjen ääniä ja dramatiikanrauhoittajia (sellaisia jotka ei ekana iske tiilellä ohimoon vaikka sellasen rauhoittavan ansaitsisikin)
Kokemuksen syvällä rintaäänellä lähdettiin etsimään mun treenauksen epäkohtia ja petrausvaroja.
Silleen kivasti asetellen että ittekin hoksasin juttuja. (Kiitos Heidi!!)
"Tää on niille jotka päättää selvii voittajina.
Tää on pukuhuone tsemppauskamaa,
niille jotka löytää aina jotai petrausvaraa.
Niille jotka vetää vastustajaa kovempaa,
jotka nuorempiaan kannustaa ja opettaa.
Tää on voittajille, niille jotka antaa kaiken.
Mehmet tarvii lisää asennetta ja uskallusta ja sitäkautta itsevarmuutta.
Minttu tarvii aikaa ja johdonmukaisuutta jotta evl.n kisasuoritus saadaan kuosiin.
Mintun kohdalla oon lelliny sen piloille enkä oo koskaan vaatinut.Vähän sama Möhmetin kanssa.
Sain pohdittavaksi että:
Onko palkka riittävän hyvä.
Tuleeko treeneissä onnistumisia riittävästi.
Oletko koiraan aidosti tyytyväinen?
Tän pohdintamäärän tuloksena huomasin olevani ylitsevuotavan hersyvän äkkipikainen myös palkkauksessa. Koirani vetää treeneissä iloisuuden överiksi ja hanat kaakkoon. Se oppii purkamaan siel itteensä ja koesuoritus onkin sitten erilaisuudessaan ihan fuck-this-shit. tai vaihtoehtoisesti nyt-läks-lapasesta.
Minen osaa olla johdonmukainen ja mustavalkoinen. En sitten yhtään. Sit ku elikko tekee aidosti hyvin mä mietin et tekikö se hyvin. Ja jos se tekee vaan sinneppäin niin saatan palkata.
"Se vaatii rakkautta, hulluutta, draivia. Kaikki likoon vaan vaik se suuttuttas kaikkia.
Viileyttä, luonnetta, maniaa, kovuutta, suoraa selkään, tääl tarvitaan totuutta!
Kyyneleitä, verta, hikee. Loppuun asti vetämistä
Nyt aletaan sitten työstää. Pikkuhiljaa ja pikkuisin askelin. Otetaan mm se kilpailemisen taito -kirja kaapista ja luetaan se. Pelkkä kirjan omistaminen ei näköjään auta.
Sit pientä suunnittelua ja paljon toteutusta.
"Ei voi kelaa et se tulee noin vaan.
Olisko se enää niin hauskaa jos se olis helppoa?
"kaikki on mahdollista niin kauan ku riittää kipinää.
Tää pitää muistaa.
ja hei. peilihän sen lopulta kertoo:
Voitontahdon näät silmistä.
Taitas olla aika ottaa askel kohti parempaa asennetta. Ihan viilipyttyä musta ei tule, mutta jos edes kasalla pysyvä ja reilu.
Ehkä mäkin oon joskus Cheekin kaltaisesti "terveesti itsevarma"
Väninä loppu
Tänään treeneissä otettiin paikallaoloon jättöjä ja paluita. molemmat selvisi hyvin.
Mintulta vaadin nopean maahanmenon. mehmetille teetin kaksi sisääntulotarkastusta.
Yksilöliikkeissä teemana seuruu.
Mehmetille huomautin sanallisesti jos edes kontakti tippui. Alkoi parantaa tekemistään. Alussa huomautin liian terävästi ja se latisti tunnelmaa.
Minttua joku sanallinen lätinä ei paljoa auta. Otin sitten pannasta kiinni ja vedin sen vierelle jos koomaantui. Koittihan se sitä keinoa monta kertaa. Sitten se alkoi puskea mun jalkaan kiinni lavallaan heti kun pannasta kiinni otin. Toki vähän vänkyröiden. Silloin irrotin ja toistin perusasentokäskyn. Pikkuriikkisestä suorituksesta kehuja ja palkkaa. Äkkiä uutta suoritusta ja lisää palkkaa. Lopussa Minttu kokosi takaosan alleen, otti kunnollisen kontaktin ja seurasi ryhdikkäänä hyvällä asenteella. Siitä aidon iloinen JES ja Mintulle vapautus kissanruualle kentän reunalle.
En olis ikinä uskonut että vaatiminen oikeasti auttaa. Eikä edes lopeta lappalaisen viimeisiäkin motivaation rippeitä.
