keskiviikko 19. lokakuuta 2011

tiistai touhut




Keittiötokossa Mehmetille muistuteltiin merkin paikkaa. palkkauksen suunnalla sain sen muistamaan miten merkillä käyttäydytään. Meinas ensin olla napa merkin päällä..

Paikallaoloa maaten, seisoen vähän.

Keittiötokossa Mintulle kaukojen tekniikkaa.

S->M vaihto käskyllä ALAS. Pitää vielä opettaa kunnolliseksi.

Seisomiset niin istumisesta kuin maastakin meinas mennä teputteluksi. hyvin pieneksi, mutta siltikin. Muistutellaan.



Tyynen viikkotreeni aksassa

Tehtin pätkissä ja paljon palkaten. kisoissa saa päästellä ihan riittävästi pitkiä ratoja tällä hetkellä. Vahvistettiin ensin keppejä, sitten liitettiin ne edelleen palkaten radan osaksi.

Poispäinkäännöstä ei osaa kunnolla ohjaaja ja koira ei niin yhtään.

Takaakierto-niisto-persjättö sensijaan oli ihan näpsäkkä :P ja oon 100% varma että sille on joku hieno kokoava nimityskin olemassa.






Tokostelua


Minttu teki ruudun paikkaa. Tein kerran markkerilla ja se kuumui ihan holtittomaksi. jätin suosiolla markkerin pois, sillä tuntuu että on jo hoksannut että toivon tiettyä paikkaa suhteessa tötsiin. Mitä nopeammin pääsen markkerista eron, niin sen positiivisempi.

Ensin oli vähän ylivireessä ja meinasi juosta ruudusta yli. Yhden höpö höpöttelyn jälkeen keskittyi paremmin. Kävin välillä näyttämässä minne haluan sen menevän. muuttelin lähetyssuuntia ja Minttu oli oikein pätevänä.

Seuraamisen yksiä askelia joka suuntaan + käännöksiä. Vasemmalle käännöksessä käyttää jo takapäätään, mikä on loistavaa! päk käskyllä peruuttaminen lähti turbovauhdilla.. peruutti kovempaa kuin minä :D Nyt oikealle käännös vaatii huomiota, ettei siinä asento levahda liikaa. Palkkasin myös 3 askeleen seuruusta ja noin 15 askeleen suorasta pätkästä. Herättelyjen ja runsaan palkkailun jälkeen teki töitä hienosti.

Loppuun putken kautta lähetys ruutuun, jossa oli jänislelu. siitä seurasikin 10 minuutin iloriemuralli ja jäniksen teurastus. Jos se vinkuu, sillä on turkki ja korvat.. se on saalis ja Minttu on onnesta pylpyräisenä.


Ilona huusi, vinkui ja kuumuili. Koitin "purkaa" sen lelulla. Ilonaa lelu kiinnostaa yhtä paljon kuin ihmistä likainen tiskirätti. Siihen voi koskea jos pakko on.. mutta ei siitä riemulla ja ilolla suussaan rieputa. Lelu on persiistä.. joten anti olla.

Ilona tarjoili ruudun tötsien kiertämistä, A:n kontaktia, huutamista ja kaikenlaista tohotusta. Otettiin seuraamista. Päätin että sen paikka saa olla vähän edessä.. ihan sama. Se ei kuitenkaan estä mua kääntymästä vasemmalle ja käyttää takaosaansa hyvin. seuraamisen asento on pieni paha ylikuumenemisen ja huutamisen rinnalla. Palasin perussettiin.. olin liikkumatta ja huomioimatta jos ipa ei keskity. Pienet intopihinät jätin omaan arvoonsa mutta haukahduksia en sietänyt. Jos se karjui liian innokkaasti, karjaisin tämä_on_tosi_paikka -äänelläni hellän TURPA KIINNI. Kummasti se vähän Ilonaa hillitsi.

Testailin stop sanan käytännössä. tekee stopin välittömästi seuratessa, kun peruutan ja kun ipa liikkuu lähimaastossani. stoppaa kiertoon lähetyksessä kun on selin minuun. alkoi stopata kierroissa myös tullessa kohden. Läpituloja pitää ottaa hieman enemmän, alkoi jo vähän ennakoida pysähtymisiä.




Mehmet teki ruudussa olevalle targetille menon. Leikki lelulla innokkaasti kanssani.  meni ruudussa olevalle kuolleelle lelulle ja totesi sen tyhmäksi. tarjosi maahanmenoja joten palkkailin paikallaoloja. Pyysin istumisia ja sain niitä pari vain avustettuna ja paljon palkattuna.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti