lauantai 15. lokakuuta 2011
Christa Enqvistin koulutusta kuuntelemassa part 1
Olin kuunteluoppilaan aja tähän kirjoitan mitä olin ymmärtävinäni. sama ongelma saattoi olla parillakin koiralla, yhdistin saman aiheen ongelmat ja asiat nipuiksi.
RUUTU
Ongelmana se, että koira ei mene pitkältä matkalta ruutuun.
-Ruudun paikkaa vaihdeltiin jokaisen onnistuneen suorituksen jälkeen.
Koira ei nähnyt siirtoa.
Tapaus 1: Koira tietää missä ruutu on, mutta ei mene sinne.
Vaaditaan nätisti.
-Käsky-
A) koira ei mene perille vaan jää välille. ->
tarvittaessa toinen käsky-koira ei mene perille vaan jää välille. ->
ei lisäkäskyjä vaan koira viedään pannasta nätisti ruutuun ja kehutaan ruudussa.
B) Koira menee ensimmäisestä käskystä ruutuun, sitä kehutaan aidosti ja palkka viedään ruutuun. Poistutaan kentältä ruudun siirtoa varten.
Tapaus 2: Koira haluaa mennä ruutuun, mutta ei löydä ruutua.
Autetaan hieman.
Ensin koira lähtee aktiivisesti etsimään ruutua, mutta ei mene riittävän kauas löytääkseen sitä. koira kutsutaan takaisin luokse. Ei toruja, ei palkkaa.
Ohjaaja jättää koiran istumaan ja kävelee melkein ruudulle. Kääntyy ja palaa koiran luokse. Lähettää ruutuun. -Koira sai itsevarmuutta ja juoksi ruutuun.
Syynä ruudun löytämättömyydelle todennäköisesti koiralle vielä liian vaikea vaatimustaso.
Ruudun perusperiaatteita
1) Koiralla pitää olla motivaatio juosta ruutuun kovaa.
2) Sen pitää tietää tarkka paikka ruudussa
3) Pitää osata reagoida peruskäskyihin etäältä. (seiso,stop, maahan, istu yms..)
Muista mitä osa-aluetta treenaat!
Yleisiä huomioita:
-Valmis pallopalkka on motivaation nostoa.
( Jos paikka ruudussa ei ole varma, niin motivaatiotreeneissä se ei ole olennaista treenin kannalta.)
-Kun koira menee ruutuun oikein muista KEHU ENSIN, sitten palkka. Koiran pitäisi malttaa odottaa ruudussa palkkaansa.
-Treeneissä ruutuun ei stopata käskyllä, sillä silloin vastuu oikean paikan löytymisestä siirtyy ohjaajalle. Koiran ei tarvitse itse ajatella tekemistään.
-Häiriön lisääminen. Kesken ruututreenin reitille voi joku viedä kassin, merkin, kapulan, ihmisen, tuolin yms.. jos koira kesken matkan ruutuun huomioi asian, ei ruutuunmeno motivaatio ole riittävän suuri.
-Selkeys koiralle: Mustavalkoisuudessa musta on mustaa, valkoinen on valkoista ja ärtymys tai muu tunne ei saa tulla läpi tai vaikuttaa ohjaajan tekemisiin.
- Ruudun paikan osaamisen varmistamiseksi tehdään läheltä ruudun tarkistustreeni. Osaava koira hakeutuu kustakin suunnasta hieman ruudun takareunalle, edellisen lähetyssuunnan paikkaan ei saa harhautua.
- Vauhdin kanssa ruudun paikan treenaminen: koira lähetetään kiertämään kauempaa jokin esine. Koiran juostessa takaisin pyydetään se ruutuun. Ihminen on ruudun lähellä, jotta voi palkita tarkasti vain oikeasta paikasta.
-Koira ei pysty tekemään nopeasti työtä jota se ei vielä osaa teknisesti. (töissä uusi työtehtävä pitäisi tehdä nopeasti,ei onnistu jos et ole koskaan sellaista tehnyt)
JÄÄVÄT LIIKKEET JA TAI KUUNTELUTREENI
-Luoksetulon pysäytyksen kiertoleikkiin voi lisätä myös istumisen. Koiran voi pysäyttää jo kun se on lähetetty kiertämään.
-Viskataan pallo, annetaan koiralle lupa mennä perään, stopataan se käskyllä kesken -> palkka ohjaajalta. Tähän lisävaikeutena heitettävällä pallolla kuumentaminen ja hetsaaminen ennen heittoa.
A) Jäävissä tulee oikea asento -> kehu ja sitten palkka
B) Jäävissä tulee väärä liike -> käydään koira korjaamassa oikeaan asentoon.
C) Kun osaa jo mutta tekee esim hitaasti -> kehutaan ainoastaan ja pyydetään asia uudestaan.
KOKENEEN KOIRAN FOCUSOIMINEN tekemisen aktiiviseen odotteluun liikkeiden ns. hiljaisissa kohdissa.
-Rikotaan koiran päässä olevaa rutiinia.
Liikkeen alkupaikka muutetaan.
Esim ohjatun noudon kapuloiden viemisessä kapuloita tiputellaan tai käsitellään erilailla kuin kokeessa. yleisöstä pistemäisiä yksittäisiä häiriöitä. (Häiriöihin totutetulle koiralle yksittäinen pieni häiriö vaikeampi kuin massamölinä.) Liikkuri tuleekin istumaan lähelle kapuloiden viennin jälkeen, yleisöstä kävelee henkilö laittamaan ruutuun palkkaa. Joku tulee ja istahtaa kentälle.
Jos koiran katse harhaantuu tekemisestä harhaantuu myös ajatus tekemisestä. Tämän vuoksi asiasta huomautettiin. Huomautuksen jälkeen mahdollisuus jatkaa poistettiin.
Myöhemmin koira harhaantui, mutta välittömästi itse korjasi asennettaan ilman ohjaajan puuttumista asiaan. Koira sai palkkioksi hyvästä keskittymisestä luvan suorittaa liikkeen loppuun ja näin ansaitsi palkan.
OHJATTU NOUTO + MERKKI
Tapaus 1. Koira arvottaa noudon ja lipsuu merkin suorittamisesta. Osaa merkin teknisesti.
Kapulat vietiin kömpelösti ja heitellen. Koira siis hetsattiin vielä kiinnostuneemmaksi niistä.
Ohjaajan tulee selkeyttää merkin suorittamisen kriteeriä. Vain kunnolla ja kerralla oikein suoritetun merkin jälkeen pääsee noutamaan.
Virheisiin suhtautuminen
A) kaataa merkin -kutsutaan pois, ei huomioida virhettä
B) harhailee - stop ja uusi käsky. Jos menee merkille kehutaan ja kutsutaan pois.
C) ei lähde ekalla käskyllä ->ei huomioida vaan annetaan toinen käsky. koira ajattelee ongelmaa ja voi sen vuoksi tehdä sijaistoimintoja, tarjota vierellä jotain toista toimintoa tai jumittua/varmistella. Sijaistoiminnot katoavat kun oikea ongelmakohta ratkeaa.
D) ryntää suoraan kapulalle ilman ajatustakaan merkistä ->kielto ja sen jälkeen viedään koira merkille siinä kehu ja taas lähetyspaikalle.
Tapaus 2 ohjatussa noudossa suunnat epäselviä (+ koira astuu tietynlaisen merkin päälle)
-jos opetusvaiheessa koira runnoo merkkiä, etsi merkki jota ei runno. (muovisanko vs. keraaminen kukkapurkki) Kun osaa merkin sillä, treenaa sen jälkeen vasta merkeillä joita esim poimii suuhun/tallaa tms. Koiraa voi huomauttaa väärästä toiminnasta vasta kun se osaa oikean tavan. opetusvaiheessa kielto/toru väärässä paikkaa sammuttaa tekemistä ja intoa.
suuntia opetellessa
suuntien opetus
-Koira viedään valmiiksi merkille. ohjaaja auttaa sijoittumisellaan koiraa hahmottamaan kumpaan suuntaan mennään. Väärässä suunnassa kapulaa ei ole. Keskikapula on aina.
-ensin opetetaan paljon toista puolta, sitten paljon toista puolta. Vasta kun koira osaa molemmat toiminnot, otetaan mukaan suunta erottelu.
Merkiltä lähtö harjoituksia
Lähetetään vasemmalle, koiran näkemättä avustaja vie tyhjälle puolelle (oikealle) seuraavan kapulan. Koira lähetetään oikealle ja viedään taas koiran huomaamatta kapula vasemmalle jne. Tällöin tulee paljon koiran mielestä hauskoja toistoja ja samalla lisätään koiran luottamusta ohjaajan sanomisiin.
LOPPUPALKKA ja koevarmuus
Loppupalkka mieluummin ohjaajalla kuin kentän ulkopuolella. Koiralle mieluummin keskittyminen 100% ohjaajaan. Toimivampi mm heikompimotivaatioisille koirille. Ohjaaja voi nopeammin palkata myös kesken liikkeen, jolloin yllätyksellisyys säilyy helpommin.
-Koevarmuus on helpompaa saavuttaa silloin kuin koira osaa liikkeet teknisesti hyvin. Silloin energiaa ei kulu asioiden pohtimiseen ja koira jaksaa suorittaa temppusarjaa pidempään.
ÄÄNTELY
Koira kommentoi vinkaisulla tai pienellä haukahduksella suorittaessaan innoissaan asioita.
Koira jätettiin parin askeleen päähän, josta se pyydettiin perusasentoon.
ääntely suorittaessa -> Mahdollisuus vierelletuloon (ihana tekeminen) poistettiin. Sitä kautta mahdollisuus saada palkka poistettiin. Koiraa otettiin pannasta ja se talutettiin/tönäistiin parin askeleen päähän. Samalla voi sanoa suht neutraalisti "ole hiljaa" "höpötihöpsis" yms. kevyempi toru.
Hiljainen toiminta -> MEGABILEET! Himmeetä riehumista ja koira saa tahtoessaan huutaa. Palkka koiran mukaan. Jos se rakastaa huutaa, anna sen huutaa palkkioksi. Jos se repii lelua ja mölisee, anna sen tehdä niin.
Tällaisen treenin kautta ohjaajalla on valta äänenkäyttöön. Ääntä ei ole pakko kokonaan karsia pois. Sitä voi käyttää palkkiona. Jos koiran hermorakenne ei kestä kokonaan ja aina hiljaa olemista, se posahtaa ja ääni tulee jossain vaiheessa. (äänestä kielletään, koira patoaa, koira ei pysty enää pidättelemään, koira huutaa.. kielletään. ja oravanpyörä on valmis. Herkemmällä koiralla into tekemiseen voi sammua tai hiipua)
Jos koira opetetaan luvalla huutamaan koira pystyy olemaan ajan kanssa pidempiä aikoja hiljaa ja keskittymään paremmin.
Ylivirittyvillä tai patoavilla koirilla puretaan liika into ja höyry ennen treeniä pois.
Koiraa ei oteta suoraan autosta tekemään. Koiraa ei pidetä kentän laidalla odottamassa.
Koiran kanssa esim leikitään lelulla ensin, annetaan sen juosta, tehdään lihapullalla hetsaus tms missä se pääsee purkamaan liian innon jotta se pystyy rauhoittamaan itsensä tasolle jossa se pystyy keskittymään.
Ohjaaja ei saa ahnehtia. kaikkea ei voi korjata/ei saa samaan aikaan (esim ääni-tekniikka-vauhti) Taas kerran. Muista mitä milloinkin treenaat.
Jos koiran into kasvaa jossain liikkeessä liikaa. pitää liikkeen odotusarvoa laskea.
Esim jos ruudun merkki on hyvä, mutta koira haukahtaa joka kerta kun se lähtee ruutuun.. ei palkka tule ruudusta joka kerta. koira vain kehutaan, kutsutaan pois, pyydetään jotain pientä ja palkataan vasta sitten.
LUOKSETULO ETEEN
Ongelmana: koira hidastaa vauhtia kesken matkan.
Matka pidennettiin ja koira kutsuttiin luokse nimellä, vasta ihan lähellä annettiin sille eteentulo käsky. Vauhti nousi, kun sen ei tarvinnut miettiä juostessaan tulevaa tekemistä.
-Eteentulossa on enemmän mahdollisuuksia virheisiin kokeissa. (vinous, liian kaukana, liian tiivis, tulee hitaasti, törmää, seisoo varpailla)
-Jos sen silti haluaa opettaa, niin tekniikka tulee opettaa huolella. Muista myös vinosta eteentulot. (ohjatun noudon paluu)
-Koiran tulisi osata käskystä siirtyä edestä vierelle ja vierestä eteen suoraan.
-Kiertoleikin kautta voi tehdä useamman toiston eteentuloon. Mielluummin ensin lymyemmältä matkalta, niin vauhdin empimisee ei ole mahdollisuutta.
-Muista treenata kaikkea myös kapulan kanssa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti