Minttu
Ruudun paikkaa. Ensin läheltä ja näyttäen. Tuntui odottelevan pysäytyskäskyä tai vinkkiä ja ajautui takanauhalle monesti.
Kävin korjaamassa sen paikkaa, kävin taputtamassa kohtaa ja annoin vaan mennä. Jotain naksahti kohdilleen muutaman vaisun vätystelyn jälkeen ja pääsin kehumaan oikeasta kohtaa. sen jälkeen Minttu nosti kierroksiaan ja löysi ruutuun joka kerta oikein.
Ruutu kokonaisena. Lähetin kaukaa. Ekalla oli vähän epätarkka, otin toisen aj siinä onnistui heti. Kävin kävelykaavion kesken palkkaamassa sen ruutuun ja tein loppuun. Avustin vierelletuloa hieman.. sillä oltiin vaikeammalla puolella.
Seuraamisia 3-10 askelta. Lyhyet askellukset ja niistä palkkaamiset ok. heti kun yli 5-6 askelta Minttu nuupahtaa ja jää vähän taakse. Minä reagoin siihen ja hissuttelen ja Minttu venyy entistä pahemmin. minttu myös nujertuu/ennakoi välittömästi jos nostan leukaani ylös väärällä tavalla. Liikehdintäni on itsellänikin ennakoivaa ja koiran liikkeitä myötäilevää. Kun lähdin alusta asti reippaasti, tuli Minttu iloisena mukaa. Hissuttelen ennen seiniä ja esineitä ja Minttu peilaa mua. Tää pitää videoida ja mun luonnolliseen liikkumiseen pitää kiinnittää huomiota.
Ilona
Seuraaminen + hyppy = palkka. Seuraaminen hyvin vähä-ääninen, pitkä ja ihan riittävän kivalla paikalla. palkaksi vain kehu ja siirtymä hypylle.
Kaukot istumisten vaatiminen myös useamman vaihdon jälkeen. Se lukitsee korvansa ja miettii jotain omiaan. Istumaan nouseminen on jostain syystä vastenmielistä, jos siitä ei palkkaa edes sanallisesti. Kävin fyysisesti nostamassa istumaan. eli ei tuplakäskyjä. Lopulta alkoi keskittyä ja teki koko sarjan.
Kaukot+nouto= palkka Teki onnistuneesti koko kaukosarjan ja siitä siirryttiin noudolle. huudahti kapulalle lähtiessään. on vaan niin innoissaan. Kapulan palautusvauhti on muuttunut innokkaaksi ja nopeaksi.
noutoa niin että jätin kapulan jonnekkin ja hetken päästä haetutin sen. vinkaisi silti lähtiessään noutamaan. kierrokset alkoivat nousta hyvän treenin päätteeksi, joten lopetettiin äkkiä.
Mehmet
Merkki. Kaatoi muovikartion kahdesti. Kävin vain nostamassa sen pystyyn huomioimatta virhettä. Mehmet paransi paikkaansa ja sen pystyi lähettämään jo 3m päästä merkille oikeaan paikkaan. Super meme <3
Hyppy ensikosketus hyppyyn. Se oli 45cm korkea ja meme pompsi siitä yli ja takaisin oikein mielellään. palkkailin namilla seisoen itse hypyn toisella puolella. hain targetin ja jätin Mehmetin seisomaan targetille ja menin hypyn toiselle puolelle. kutsuin sen yli ja palkkasin perusasentoon. Lähetin targetille ja menin palkkaamaan sinne. Muutama toisto ja kivaa oli.
istumisia Tarjosi maahan, supernopaan maahan, perusasentoa ja maaten peruuttamista. Sitten välähti ja tarjosi istumista. palkkasin sen sarjanamittamalla. Seuraavaksi tarjosi istumista jo hieman nopeammin. lopuksi jo istahti suhteellisen herkästi. siihen oli hyvä lopettaa.
_____
tokovuoron loputtua tein Tyynelle keppitreeniä Kuppipalkka oli joko esteen takana keppien jälkeen tai heti keppien jälkeen. sijoituin monesti edelle ja se toimi kivasti. tyynen focus oli taas eteenpäin, eikä niin häiriöherkkänä minun tekemisiini.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti