J: "mennään tekeen pikatokot, monelta sä pääset?"
T: "mennään vaan, olisko seiskalta hyvä?"
J: " Joo, se soppii. mennään siihen kaupan taakse, nähään."
Jonna ja Tiina (nimet valitettavasti muuttamattomia) ajavat autot kentälle, sammuttavat autojen valot ja pimeys laskeutui.
Ykkösblondi ja kakkosblondi neuvottelevat hetken ja siirtyvät Löytyn kentälle. siellä ehkä on valot.
Mukava oli treenata kun näki mm. koiran jonka kanssa hommia teki.
Minttu: Intopinku tunnaria muistutukseksi. Kapuloita noin 50-60 hajallaan maassa. Tiina vei hyvin hajustetun kapulan jonnekkin keskelle. Käsky Nenuli ja Minttu pinkaisi reippaasti kapuloille. Haisteli ylimalkaisesti, tarkensi hajualuetta, bongasi oman ja toi sen kiitolaukkaa. palkaksi vinkupallolla heittelyä.
Toinen samalla lailla. Meinas vaan tohkeissaan ensin tuoda oikean kapulan Tiinalle, joka oli lähempänä. Ehdin kuitenkin hihkaista ja Mii toi kapulan mun suuntaan. Räkäisi sen matkalle ja ryntäsi silmät kiiluen vinkupalloa teurastamaan.
työskentely oli rauhallista ja tarkkaa, olematta flegmaattista. Ei myöskään kosketellut vääriä. (Eikä heitellyt niitä ilmaan, eikä huutanut, eikä kerännyt viittätoista kapulaa, eikä mitään tassuilla jahtaamista eikä.. JEE) Minttu luottaa nyt nenäänsä ja on alkanut rauhoittaa itse itseään kapuloille. Ylimahtavaa. Niin uskomattoman hienoa että mun on ihan pakko pakottaa itseni treenaamaan tätä liikettä. se menee nyt niin hyvin, että ei uskalla vaikeuttaa, ettei se taas mene rikki. Eli mukavinta olisi olla treenaamatta ja muistella vaan et kuinka kivasti se edistyi viimeksi.
Seuraamista. tiina leukapoliisina. Minttu itseasiassa skarppasi asenteen välittömästi kun NOSTIN leuan suoraan ja lähdin reippaasti eteenpäin. samantien valui ja venähti vähän kun käännöksessä muka "vähän vaan" vilkaisin että tuleeko se mukana. Niin kauan kuin luotin että tulee se, niin se tuli. Myös käännöksen oikeaan. Jesh. Seuraamisen vaikeus johtuu siitä että olen idiootti, jolla on perusasioiden ymmärrys ongelma.
Mehmet:
Luoksetulo pitkältä matkalta. tiina piti kiinni. Seisoin vain kiltisti paikallani ja kutsuin. Päätin välittömästi että mehmet tulee menemään suoraan sivulle. mutoin päädyn polvileikkaukseen.. ehkä yksi ei riittäisi.Mehmet tulee kovaa ihan loppuun asti. Ei ajatustakaan turhasta hidastamisesta. otin siitä kopin ja palkkasin iloisesti.
Toinen samanlainen heti perään.
Sitten mentiin hypylle. Hyvin pomppaa yli vain käskystä. seuraavaksi hypylle kun paikallaolo on sille selvä asia.
Tarjoili maahanmenoa. juttelin siinä että olisin mieluummin ottanut sen i alkuisen asennon. Ihan kuin Meme olis tajunnut ja pomppasi istumaan. Pikkuhiljaa tarjoili istumisia. Lopuksi se peruutti edelläni ja istahti aina käskystä. tulee kivat tekniikat kaukoihin. Luulen ma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti