keskiviikko 24. marraskuuta 2010

epätoivon suo



Nyt palo käämit.

Se niistä porokoiran mainostetuista hyvistä aisteista ja älykkyydestä.


Joku saamarin kukkahattu otti ja soitti mulle et kuin hänen alusta asti melko puhtaasti naksuteltu koiransa ekana naksuttelukertana pääsi jo tästä mun porojen osaamistasosta yli. Olin idiootti ja lähdin toiveikkaana naksuttelemaan näille tyhjäpäille.


Minttu: Etsii edelleen silmillään. Mintulle yksi tyhjä kierros. Sen jälkeen löysi yhden helpotetun. Teki jopa ”positiivisen kuoleman” eikä tahtonut tauolle. Jäi seisomaan siihen huoneeseen missä etsintää tehtiin. Minttu siis oli tasollaan ja oli jopa ihan taitava. Mitä nyt käyttää nenäänsä laiskasti ja nuuhkaisten sillointällöin. Mitään edistystä ei kuitenkaan tapahtunut edelliseen nähden.


Ilona: Nuuhkii, nuuhkii ja vetäsee melkein oven nenäänsä. Ujeltaa ja kimpoilee. Kyllä se yhden helpon löysi. Sitten kaksi palkatonta ja luokatonta kierrosta. Ei keskittynyt, kohelsi vaan. Yritin kuvata suorituksen nauhalle. Ilona kävi tönäisemässä kameran kumoon neljä kertaa peräkkäin. Lopulta hermo paloi ja otin kameran pois. Sillä kierroksella Ilona istui lapun päälle, muttei löytänyt sitä.

Otin lapun seinästä Ilonan nähden ja kiusasin mahdollisuudella että tässä tämä lappu olisi ollut. Tauko.

Laitoin lapun eri oveen, mutta samalle oikealle laidalle. Ilonalla ei vissiin ole sellaista kuin oikea puoli. Vasemmalta se tarkisteli hyvin. Oikean puolen sivuutti täysin. Lopussa löysi lapun avustetuna ja melkein sokeainkepin avulla.  Palkkasin ja lopetin tältä elämää tähän.


Voin suositella jos on mitään harhaluuloja että koiran kouluttaminen on kivaa. Kokeile naksutinta, et voi pettyä enempää itseesi etkä koiriisi. Voittajaluokkaan on näköjään turha mennä. Perinteisillä keinoilla tunnaria ei saa opetettua ja tällä keinolla pitää piilottaa kaikki tylsät muovilusikatkin jotta emäntä ei niistä ranteita auki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti