Sunnuntain treenit koirakoulu Fiiliksellä oli vähän normaalista poikkeavat.
Aloittelevammat koirat teki treenit aidatulla pellolla ja työbortsujen posse otti lampaat "kainaloon"
ja lähti takapellolle.
Mä keksin lopulta Nitasta sen että sen hakukaaren loput on surkeita.
Joten keksin myös että niitä olisi kiva yrittää korjata.
Takapellolla on kolme pitkää ojaa, joita Minna keksi hyödyntää. Laitettiin Nita hakukaarelle ojan toista puolta. Sen oli pakko vähän hidastaa ja miettiä kun se meni lampaiden taakse. Ensinnäkin se meni paljon pidemmälle kiilaamatta, koska oja ja päätyi ilmaiseksi rauhallisesti ja etäämpää lampaille.
Harjoitus oli erityisen hieno, ja toivonmukaan vähän ajaa Nitan mieleen oikeampaa suhtautumista.
Eka kierroksella myös poispäin ajoin, ja se meni jotenkin kivan vaivattomasti, vaikka lammakset apilapellosta koittivatkin nauttia täysin suullisin.
---
Namballe koitin saada kaaria aukeamaan. Husin ja huidoin (koitin muka auttaa) se tuli silti ensin kohden ja vasta aika lähellä hakeutui kaarelle. Kivalle avoimelle kaarelle, mutta kovin lähellä.
Siitä ei pitäisi kauheasti stressata, kaari suurenee kun kokemus tulee ja avaa ne.
Namba oli siis kauempana ja minä lampailla.
Oli ehkä kuitenkin liikaa matkaa, vaikka etäisyys oli vaivaisen 15 metriä.
Hänen pikkutarkka sieluisuutensa vaatii vähän enemmän perehdytystä vielä.
Otin sitten muistaakseni sille poispäin ajoa ja kuljetusta. Kuljetus sujuu kauniisti, poispäin ajossa lipsahti pari kertaa lauman toiselle puolen. Ekan kierroksen jälkeen Namba oli jo ihan tatit ja muusi. Rättiväsynyt.
--
Nitan tokalla kiekalla tehtiin vielä samaa ojaa apuna käyttäen olevaa hakua. toimi kauniisti ja pitkältä.
sitten keksinkin ottaa sen kuljetukseen koko pellon ympäri. ensin joka kerran kun vilkaisin sitä kohden, se otti sen käskyksi pysähtyä.
sitten se meinasi jumia kauas lammaksien taakse ja piti komennella se kulkemana mukana.
sitten se ei hoksannut että kummalla puolella oli lampaiden potentiaalinen veto. ja väänsimme onko sen positio oikealla vai vasemmalla. minä sanoin oikea. Nita korjasi, käänsin katseen eteen ja Nita lipui vasemmalle. hemmetti.
eli treenaa se "helppo" kuljetuskin.
---
Namban toka kierros oli lyhyt.
muutamia hakukaaria, eikä sen mainittavampi tulos kuin ekallakaan kierroksella. Sit taidettiin kuljettaa jotta tulee hyvä mieli ja se siitä. ensi kerralla jos suunnittelisi oppimista tukevan treenin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti