sunnuntai 16. syyskuuta 2018

ja taas sunnuntaipaimennus

Tehtiin aidoissa ja se oli ihan hyvä ratkaisu taas vaihteeksi.

Nita: teki kaksi purkitusta ja purkista poisottoa.
ei meinaa mennä maahan kun sen laittaa aitaukseen, mutta menee käskyllä. pysähtyy kyllä.
osaa nostaa lampaat myös rauhallisesti ulos purkista, jolloin ne jää jalkoihin eikä karkaa hiiskattiin. 

Nita teki myös muutamia hakukaaria ja ne oli ihan hyviä Nitaksi. 

kuljetettiin ja se meinasi taas jumia jonnekin keskelle. halus vaan olla jossain kaukana eikä oikein rauhoittua sinen taakse kulkemaan. saatiin kuitenkin ihan nättiäkin pätkää, mutta pitää sitä vahtia että se pysyy siinäkin "töissä". 



Namballe kaaria. rauhoitettiin kaaren alku. sen piti olla jollakin tavalla hyvin keskittynyt ennekuin napautin nätisit maahan lyhyellä kepillä ja annoin käskyn. 

vasen on vaikeampi jolloin helposti leikkaa "liian pitkältä" matkalta oikealle. 

kuljetus näytti olevan helppoa. joten tehtiin portilla kahdeksikkoa. se joutui hiukan itse ratkomana asemointejaan. 

Nitan tokalla kiekalla ehkä ykis kiva haku. paljon kuljetusta ja pikkuhiljaa se meni siihen ettei mun tarvinnut kahlata lampaissa tai vahtia että Nita kulkee mukana. se asettui lampaiden taakse. siirryttiin lopussa poispäinajoon ja itsepäisesti halusin sen siirtävän lampaita oikeaa suoraa aitaa pitkin. ja pienet ohjauskäskyt oikeasti alkaa toimia. pitää vana ite pysyä oikeasti tosi rauhallisena. kiristää ääni/käsky vasta kun on tarpeen. 

Namba jatkoi hakukaaria alun paineelal ja teki ne nätimmin. ymmärtää kaaret paremmin kun olen lähettämässä. jos oon lampailla se tulee ensin suoraan mua kohden. 

koitin sit huvikseen pyöröön lampaiden siirtoa. namba ei meinannut asettua vahtimaan lampaita kauemmas vaan otti ne mulle tuotaviksi. meille tulee pieni ongelma kun se ei aiokaan pysähtyä portille. vana haluaa luikahtaa lampaiden taakse ottamaan ne pois häkistä, jo ennenkuin kaikki lammakset on siellä. eli ohjaajalle tarkkuutta ettei se pääse mukaan purkkiin. aika sievästi ja ottamatta itseensä se niitä pyöröön ohjasi. toki autoin vähän asemoitumalla itsekin enemmän aukkoon kuin portin ovelle. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti