perjantai 29. kesäkuuta 2012

Tuulenkantamoisia

Vähän niinkuin "hajatuksia" on hajanaisia ajatuksia. Niin Tuulenkantamoisia on lähisukua onnenkantamoisille. Paitsi et nää ei liity onneen vaan logiikkaan.
Syväluotaaviin treenikeskusteluihin vaaditaan kylmyys, jalkakipu ja ruokaa ja paljon aikaa. Alkaen kolmesta tunnista ja päätyen... seitsemään. Kiitos Tuuli oli kivaa :D

Minut autettiin tajuamaan ainakin kolme asiaa. Nyt kun muistaisi. Yksi liittyi perkeleeseen, yksi laskemiseen ja yksi puhumiseen ja kävelemiseen.

PER>KELE
eli suomeksi perusasentokäskyni "Vierelle" lausutaan [vRLLe] on kuulemma saman kuuloinen kuin paikallejättökäskyni eli "Orota." Mintun kohdalla ne kuulostaa eriltä, sillä Minttu naulitaan paikoilleen painokkaalla Orota -käskyllä. Mehmetin kanssa sanon sen rennommin ja silloin se tottatosiaan kuulostaa vähän samalta. Tässä syy mikis Mehmet ei aina jää paikoilleen vaan imeytyy jalkaan kiinni, vaikka käytän mielestäni _selkeää_ käskyä. DOUH.

Ite aiemmin tajusin että kierrä ja vierelle kuulostaa tismalleen samalta. Selitti miksi ne ei kiertäneet vaan hakeutui vierelle. Kiertäminen nykyään "KIE"

LASKUOPPIA
Kannattaa valittaa et miten mehmetin sais tulemaan luokse kun se stoppaa "tänne" käskyllä kahden laukka-askeleen jälkeen seisomaan. Mietin heittäväni namipallon taakseni kolmannen askeleen kohdalal, jos se ei stoppaa sitä ennen. Mietin kynnyksen ylittämistä jne.
Tuuli sano et miksi en palkkaa sitä yhden askeleen jälkeen, ennen toista askelta. DOUH part2. Toimi muuten käytännössäkin.

Luoksetulon stoppiin muutenkin.. ne läpijuokset ei ole turhia, ne tuo rentoutta ja rutiinia ja varmuutta luoksetuloon. Varmista että stoppi on kans hyvä. ei tarvi sallia koiralle mietintätaukoa. mieluummin palkkapallo ottaan + vartaloapu + iso paha käsky kaikki kerralla.. kuin käsky......oooodotus... tajuaminen ja stoppi.

MIES
Mies ei kykene tekemään kahta asiaa kerralla. Ei nainenkaan. Tuulilla oli paljon asiaa ja huomasin silloin et Minttu toimii paremmin häiriössä. tuuli siis käveli lähellä ja puhui. Minä kuuntelin + seuruutin Minttu, kehuilin ja palkkailin. Jostain syystä alkoi mennä loppua kohden paremmaksi.

Tajusimme sitten että ohjaajahan siinä on erilainen kun jakaa huomiota koiran ja kuuntelemisen kesken. Kaikki huomio ja painostus ja venkoilu poistuu koiraa kohtaan kun kuuntelen. Oli se sit käskytystä tai puhetta. Puhe parempi. Kävelen reippaammin, katson eteenpäin ja hartiat on rennot. Ilman häiriötä vahtaan koiraa, hissuttelen ja kyyristän hartioita. No onko ihme että koira seuraa erilailla????

---------
Mintun kanssa tehtiin kaukokäskyjä kisumisupalkalla. Tuuli täytti kisumisut, joten Mintun mielestä minulla ei ollut kisumisunannostelun asetta itselläni ja se vedätti. voi että se vedätti. Se on nyt oppinut että ensimmäistä käskyä ei saa totella. vasta toista totellaan ja sitäkin hitaasti.

Eli mustavalkoisuutta. Yksi käsky ja heti toteutus = palkka. kaikki muu ei johda kisumisuun.

Minttu myös seuraili ihkusti ja teki yhden täydellisen ruudun.

Mehmet teki namipallolla stoppeja. Onnistuivat varsin positiivisesti.

Kaukoja niin että Tuulimylly heilutti takana ropeleitaan. Välillä antoi sen häiritä, välillä ei.

PS: sorkki Tuuli, mutta sun nimestä saa loistavia sanaleikkejä :D ja nehän on pakko käyttää kaikki.

4 kommenttia:

  1. Tässä taisi jopa olla uusia assosiaatioita nimestäni, sinällään jo hieno saavutus. Erityisen hieno saavutus on tuo kuinka olet ympännyt sen niin moneen kohtaan. :) Kivaa oli kyl ehRottomasti.

    VastaaPoista
  2. SE käsijuttu!!! eli kun antaa palkan perusasennosta. ei saa houkutella sitä hyvästä asennosta nytkäntään vähän edemmäs kun ottaa namin etukautta. Nami siirretän oikeasta kädestä vasempaan takakautta. Se se yks oli.

    Ja nythän mun ajatuksiin virtaa tuulia vaikka ja kuinka....
    Tuulahduksia eli tuuli-ajatuksia puuskina, Myrsky-Tuulta en tahtois ehkä nähdä. Ilotuulitus eli ilotulituksen kaltainen tila tai riemukas tuuletus onnistumisesta, Tuulenviemää.. sekä leffa että Tuuli avusteinen liike. Tuulinnus = selkiinnytetään jokin asia. Tuulitunneli, tulee puhetta ku tuulin suusta... josksu mun luovuuteni pirskahtelelee vähän vääriin osoitteisiin. Tänkin energialatauksen olis voinut maadoittaa vaikka maalaamiseen..

    VastaaPoista
  3. Argh, mun täytyy äkkiä pistää sulle niitä kuvia ni voit alkaa maalata heti kun tulee sellanen olo, että vielä pitää väännellä mun nimeä...

    VastaaPoista
  4. :D :D :D Lupaan säästää loput seuraavaan kertaan.

    VastaaPoista