Haaste kuuluu: Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa. Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että he ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen).
1. Koirat. Ne on mun tissinvälipuksut. Halieläimet, musunassut. Ne nukkuu samassa sängyssä, on aamu-unisia ja arvostaa mukavuuksia. Niiden mukaan mun elämäni pyörii. Ne arvostaa myös yhdessä tekemistä. Eikä oo myyneet mua mustalaisille, vaikka en aina olekkaan johdonmukainen ja hyvä. Kärsivällisen ja aidon rakastettavat otukset.
2. Onnistumiset ja tunnustuksen saaminen. Taidan olla vähintäänkin lievästi narsistinen :P
3. Ennakkoluulojen rikkominen. Olen nähnyt paljon hyviä ilmeitä, joita muistelen lämmöllä.
4. Kun asiat menee just niinkuin mä tahdon. Olen päämäärätietoinen ja teen nopeita päätöksiä. Oon oikein hyvällä tuulella kun saan tahtomani.
5.YÖ. Ei se bändi vaan vuorokaudenaika. Viileää, pimeää, hiljaista. Luovaa aikaa, kaunista aikaa, toisinaan kiva käyttää myös nukkumiseen.
6. Muutto <3 minneppä muualle kuin eteläpohjanmaalle. Siellä parasta on mm ihan kaikki: murre, ihmisten suoruus, ei yhtään mäkiä, se tila ja olo kun saat olla ja elää siellä. Et ole se erityisen selkeästi poikkeava, vaan ihan normaali. Ihmiset ei ahristu pienistä. Muutetaan sinne loppuiäksi toivonmukaan.
7. Toko. Tokoilevat ihmiset. Tokoblogit. Toko kokeet. Toko koulutukset. Toko treenit. Toko kirjat. Toko lajina. Toko kaikenkattavasti.
8. Suklaa ja cocacola. Iliman näitä minne olis näinkään leppoisa.
9. Taiteilu ja käsityöt. Omilla käsillä hienojen juttujen aikaansaaminen ja niillä muiden ihmisten ilahduttaminen.
10. Vanhat harrastukset: Ampuminen ampumaradalla. Ruudin tuoksu ja totaalinen rentoutuminen. ja kuntosali, lihakset hellinä ja kroppa rampana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti