"Harrastuskoiran kouluttaminen” Christa Enqvist.
Kirjasin luennolta muistiinpanot ja kertasin ne tähän itselleni. Toivottavasti aukeavat edes osittainniille jotka luennolla eivät olleet.
Koiralle ollaan mustavalkoisia. Kehu on selkeän iloinen, ei on myös selkeä. Neutraali ei- eli koiralle ei suututa. Sille vain kerrotaan että toiminta on epätoivottua ja ohjataan tekemään jotain sallittua.
Koira ei ole lapsi, se ei halua neuvotella asioista, se ei ymmärrä ”lellimistä” eli sitä että jokin asia on välillä vähän sallittua. Koiralle sopii johdonmukaisuus.
Tokossa suhde koiraan on tärkeämpi kuin agilityssa. Agilityssa koira tarvitsee kartturin, tokossa ohjaajan/suoritus kumppanin. Toki löytyy myös koiria jotka suorittavat aina ainoastaan oman ihmisensä kanssa.
Harjoittelussa koiran asenne on tärkein. Koiralla pitää olla kivaa.
Motivoituneen ja innokkaan koiran kanssa on hyvä lähteä tekemään asioita.
Motivoituneen ja innokkaan koiran kanssa on hyvä lähteä tekemään asioita.
Esim noudon opetus. Aloitus mielikuvan luonnilla. Noutoon hauska, nouto on nopea. Ensimmäiseksi otetaan vauhtinoutoa. Koiralle jää liikkeestä ensivaikutelmaksi vauhdikkuus. Toisessa vaiheessa pitoharjoitukset, tekniikka, tarkkuus.
Erottelee asenne treenin ja tekniikkatreenin eri harjoituksiin.
Liian kiihkeä/stressaantunut koira ei opi. Hän opettaa koiralle rauhoittumisen. Tietystä vihjeestä täytyy rauhoittua. Silloin ei tapahdu mitään. Ei ole tulossa mitään. Boksiin opettaminen on mm tätä. Boksiin on rauhoituttava, siellä koira voi rentoutua.
Koiralla pitäisi olla mielikuva siitä mitä tulee tapahtumaan. Luoksetulo ja kaukot alkavat samalla tavalla, silti niissä vaaditaan erilaista asennetta. Luoksetulossa mennään eteenpäin ja vauhdilla. Kaukokäskyissä suunta on enemmän taakse/paikallaan ja teknisesti oikein.
Uutta asiaa pennun kanssa opeteltaessa. Pennun kanssa leikitään. Leikin varjolla pentu oppii mm menemään maahan. Kun tekniikka on nopea ja oikeanlainen. (kyynärpäät jysähtää nopeasti maahan) yhdistetään asiaan vihjesana/käsky.
Pentu saa olla pentu. Siltä vaaditaan aikuisen kiran suoritus vasta kun se on fyysisesti ja olemukseltaan riittävän kehittynyt. Kiire pois.
Opetusvaiheessa koiralla pitäisi olla toistoja usein. Noin 5 kertaa/viikko. Kerralla kuitenkin lyhyt, ja laadukas treeni. Suunnitelmallisuus. Levon aikana koira oppii, joten lepo on tärkeää.
Pilko liikkeet osiin. Esim noudossa monta osaa, mitkä koiran tulisi hallita. Hakeminen, nosto, pito, tuonti, sivulle siirtyminen ja siinä olo, luovutus.
Uudet asiat opetellaan tutussa paikassa, pienessä häiriössä.
Uudessa paikassa helpotetut treenit. Se pönkittää koiran itseluottamusta.
Uudessa paikassa helpotetut treenit. Se pönkittää koiran itseluottamusta.
Tylsä ihmisen asento palkitsevaksi. Hiljaisuus hyväksi asiaksi. Kun koira moka/epäonnistuu ihminen liikkuu ja puhuu ja on rento. Lopulta eleetön ihminen saa koiran tuntemaan olonsa varmemmaksi ja tsemppaamaan suoritustaan.
Vauhdilla ei tee mitään, jos tekniikka uupuu. Tähdätään kuitenkin siihen mahdollisimman rajoile. Mahdollisimman suuri vauhti yhdistettynä tottelemiseen. Koira asettaa rajat.
VIRHEET: virheen sattuessa kysy
-osaako koira varmasti
-onko riittävästi toistoja taustalla
-onko palkattu mustavalkoisesti aina oikeasta ja oikeaan aikaan.. vai onko lipsuttu.
-Oliko se puhdas vahinko
-jos moka toistuu, on ongelma kehittymässä.
-onko riittävästi toistoja taustalla
-onko palkattu mustavalkoisesti aina oikeasta ja oikeaan aikaan.. vai onko lipsuttu.
-Oliko se puhdas vahinko
-jos moka toistuu, on ongelma kehittymässä.
vaadi koiralta vasta kun se osaa.
Motivoitunut koira harvoin tekee tahallaan väärin.
Motivoitunut koira harvoin tekee tahallaan väärin.
Katkaise väärin käyttäytyminen. –helpota treeniä. (huomaa kuitenkin se,etti ole sama asia kuin tämä: Koira passiivinen, ihminen aktivoituu- palkka. tai koira haukkuu, ihminen käskee olemaan hiljaa.. ja palkkaa.. mikä on niiiin väärin)
Jos koira selkeästi lintsaa, huomauta asiasta.
Jos jokin osio ei enää toimi liikkeessä, nosta se pois kokonaisuudesta ja treenaa se erillisissä harjoituksissa kuntoon. Korjatessa vauhti hetkellisesti laskee melko usein. Asia korjautuu kun koira on taas varma tekemisestään.
Luo koiralle ennakko odotukset palkasta. Jos odottaa fazerinaa ei karkki korvaa sitä, vaikka hyvää on sekin.
Palkaa sama asia samalla. esimerkiksi Kaukot, tunnari- namilla luoksetulo, ruutu- lelulla.
Palkaa sama asia samalla. esimerkiksi Kaukot, tunnari- namilla luoksetulo, ruutu- lelulla.
Ekalla oikein!
Jos koira tulee huonosti sivulle: asiasta huomautetaan, astutaan kauemmas ja pyydetään asia uudestaan. Ei siis korjailua ja sen palkkaamista. Esim pk luoksetulo eteen. Koira tulee vinoon- ohjaaja peruuttaa ja pyytää uudestaan.. EI. Ohjaaja jättää koiran, liikkuu kauemmas ja pyytää tällä kertaa oikein sen heti kerrasta. palkka vasta siitä. Sama agilityn kontaktilla. Jos koira lähtee ennen lupaa, se jää palkatta. asiasta huomautetaan , palautetaan koira kontaktille. kehutaan siitä mutta ei palkata namilla/lelulla. Sitten otetaan koko kontakti uudestaan onnistuneesti.

Älä lintsaa itsekkään. Itsellä pitää olla tunne että edistytään, tietty tyytyväisyys.
Koira saa eniten irti onnistunaista treeneistä. Suunnittele treeni niin, etä onnistumisia tulee.
Koira saa eniten irti onnistunaista treeneistä. Suunnittele treeni niin, etä onnistumisia tulee.
Pidä treenipäiväkirjaa.
Laita koira vain tilanteisiin, missä sillä on mahdollisuus onnistua. Ei kokeeseen jos tietää että on ongelmia.
Kisa ei saa olla eka kerta kun koira jää tokossa ilman palkkaa liikkeiden välissä.
Näe päässäsi ihannesuoritus ja ole tyytyväinen siihen. Tuomarin mielipiteen ei pidä vaikuttaa. Kaikkia ei voi miellyttää. Kokeessa ei tarvitse keskittyä pisteiden katsomiseen/tuomariin. Sillä hetkellä voit vain olla koiran kanssa valmistautumassa seuraavaan. ei auta jäädä miettimään jo mennyttä liikettä.
Älä juokse liikkeenohjaajan perässä. Ole koirasi kanssa. ”pidä ohjat käsissä”. antaa koiralle kuvan sinusta selkeänä johtajana. Miksipä koira ei tottelisi liikkurin ”käsky” huutoja, jos sinäkin sitä tottelet.
Etsi kisarutiinit. Usko itseen, luota koiraan. Koira tekee parhaansa myös kisassa, jos ohjaajan pää ei petä.
Etsi oma tapa keskittyä.
Etsi kisarutiinit. Usko itseen, luota koiraan. Koira tekee parhaansa myös kisassa, jos ohjaajan pää ei petä.
Etsi oma tapa keskittyä.
Mielikuvaharjoituksia oikeista suorituksista. Ei katastrofi mielikuvia. Pyyhi väärät pois. Keskity oikeaan. Parhaimmillaan olet omasa ”kuplassa” Äänet ja yleisö katoaa. olet kahdestaan koiran kanssa.
Ennen kisoja helppoja treenejä. Ne lisäävät itseluottamusta. Sekä koiran että ohjaajan. Viikossa mitään ei ehditä hioa kuntoon. 5 minuutissa sensijaan voi romuttaa paljon. Kisapaikalla ei enää treenata.
-----
Koira kuuntelemaan. Merkille pääsee vain oikeasta käskysanasta ”Merkki” on lupa mennä, ”Merkonomi” ei ole. Hyvä harjoitus turhan itsevarman koiran kanssa.
Koira kuuntelemaan. Merkille pääsee vain oikeasta käskysanasta ”Merkki” on lupa mennä, ”Merkonomi” ei ole. Hyvä harjoitus turhan itsevarman koiran kanssa.
Luoksetulo: liikkuri sanoo ”käsky” ohjaaja haukottelee äkkinäisesti. Jos koira pysyy, tulee palkka. Pidä tasapaino.
------
Pehmeälle koiralle riittää palkkaamatta jättö ja uusi yritys, jos se esim varastaa noutokapulalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti