Ensin testatin että mitä alokasluokan juttuja mehmet osaa.
Seuraamista pisin pätkä ikinä. Olin haljeta kun tajusin että se on jo nuin hyvällä mallilla. Ohjaaja vois kävellä reippaamin eikä lötöstellä. Meme napsii vähän välillä kättä, mutta kädessä ei ole namia.
Liikkeestä maahanmeno. Muuten jeppis, mutta se ei pysynyt siellä maassa. Ei vaan malttanut/hoksannut.
Luoksetulo oli kiva, alun säädöistä huolimatta.
Liikkeestä seisomista se reppana ei osaa. Seisominen oli vaan et WHOT? Meme ei tajuu.
Hyppy oli ihan hauska. Hyppäsi toisella käskyllä ja stoppasi ihan itte seisomana. Palasin hiippaillen ja varovasti niin steppaili siinä. Seisomista vaan vahvistamaan vielä. Muutenhan toi oli jo aika lupaavalla mallilla. Ollaanhan me opeteltu vaan pikkupätkiä ja perusasioita. Ei oikeastaan ollenkaan kokonaisuuksia ja yhdistelemisiä.
Mehmetin fiilis oli innokas kokoajan. Se tekee koska osaa ja haluaa kehuja, ei siksi että saisi namipalan.
Sitten Minttu
ja voi voi voi.. oi voi.
Seuraamisen into oli niin ihana että se sai anteeksi ihan kaiken epätarkkuuden ja teknisen löpöilyn ja ääntelynkin. Olin aidosti onnellinen tosta fiiliksestä.
Liikkeestä istuminen. On oppinut istumaan, mutta paikalla pysyminen näköjään jäänyt treenaamatta.
Luoksetulo on nyt aika lähelle täydellistä Mintun suoritusta.
ruutuun lähetys meni pinki ponkeiluksi ja melkein ruutuun osumiseksi. Sentään se ehkä yritti. Videolla vaan läheltä lähetys + loppuosa.
Hyppynouto oli jees. metalli jäi kotiin joten sitä ei otettu. Tunnari levahti täysin. Juoksi 10m niiden yli ja teki kaikkea jännää. Viskasi väärän kapulan pois ja jatkoi ihme rallia. Ilmeisesti koitti vähän rauhoittaa itseään haistelemaan. Lopulta toi oman, kun kapuloille asti eksyi. Olipahan muuten semmonen katastrofi että morjens.
Kaukot. Läheltä, vielä lähempää ja ihan läheltä. seisomiset nousee vastaan ja kävelee luo. lopulta kun pysyi vaihdot semikivasti metrin päästä niin palatessani vierelle nousi. Paikka perkele käskyllä pysyi. minttua ei taida paljon kaukokäskyt kiinnostaa. Ihan liian rauhallista ja keskittymiskykyä vaativaa. Videolta poistettu ne epätoivoisimmat yritelmät. Jätetty vähiten häpeää aiheuttavat pätkät.
Huomasin tuossa että seuraamisen käsky sulla on sama kuin perusasentoon pyytäminen, "vierelle". Taitaa olla koiralla helpompi ymmärtää seuraaminen jos heitän itekin "seuraa" sanalla kuikkaa ja pysyn yhdessä selkeässä "sivu"-käskyssä. Mitä oot mieltä? Lara ei oikeen tunnu kässäävän kun on kaksi käskyä melkein samalle tekemiselle. Eilen koetin pelkällä "sivu"-käskyllä paria askelta ja oli jo paljon terhakkaampi. Seuraa-käskyä opetellessa se on vaan pikemminki pudottanu katseen ja lähteny haaveilemaan :D
VastaaPoistaVierelle käskyllä opetetaan missä asennossa sen tulee olla suhteessa muhun, ei ole eroa sillä että olenko paikoillani vai liikunko, paikka on pidettävä. Ei ole tarpeen antaa merkitykseltään "tyhjää" kannustekäskyä liikkeelle lähtiessä.
VastaaPoista