maanantai 3. maaliskuuta 2008

Lappalaisten tokot 3.3.2008


Tulin paikalle pikkuriikkisen myöhässä. Vaihtoehtoina oli yksittäin tapahtuva koulutus tai kaikki koirat yhtäaikaa riviin ja hommailemaan. mentin riviin. Häiriötähän me kaivataan.

Seurailtiin jonkin aikaa. Sitten otin Urpon sisärinkiin henggaamaan ja syömään makkaraa kontaktista. Ensin Urpo tohkeili jokasuuntaan ja oli ihan korvaton. Sitten se huomasi että muut vaan kiertää ympäri ja ympäri, pysähtelee jne. Urpo rentoutui ja huomasi että vieressä on kouluttaja. Äkkiä piti kiivetä syliin rapsuteltavaksi ja paijattavaksi. Sitten ukko jaksoi taas keskittyä minuun ja teki pari maahanmenoakin.

Urpo teki lyhyen seuraamisen ihan ohjaajan lähellä sisäringissä Se olikin jo paljon vaativampaa.
Urpon keskittyminen loppui täysin, kun pari suomelapinkoira urosta alkoi mitellä äänijänteitään. Urpo oli silti hiljaa ja lähinnä tukeutui minuun. Sai namia aina kun katsoi minuun.

Sitten mentiin riviin. Seurattiin jonkin aikaa. Pysähdyksessä koiran piti istuutua. Mie huomasin vasta myöhemmin että ohjaajan tarvi pysähtyä koiran vierelle. Ei me vielä treenattukkaan liikkeestä istumista. No se sujui kuiteskii.

luoksetulo pätkät otettiin rivistä. Urpo ensin. Jäi hyvin paikalleen, varasti piirun enne käskyä. Tuli suoraan luo ja siirtyi ohjaajan kämmäilyjen jälkeen vierelle. Sitten se päätti pyöriskellä hangessa, syödä jäätynyttä hepankakkaa ja merkata lumeen oman puumerkkinsä.

Otettiin liikkeestä maahanmenoa. Urpo oli yksi taitavimmista. Vapautin sen aina yhden suorituksen jälkeen. Etsittiin maasta lumipaakkeja ja leikittiin niillä.

Loppuun seuraamispätkä ja vapautus niin että lähettiin riemulla juoksemaan kohti autoa. Urpo sai palkaksi neljän ihmisen rapsuttelut ja huomioinnit.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti