perjantai 29. helmikuuta 2008

Urpo on itseopiskellut


Urpo treenaili kilpailevien tokojen lomassa.
Urpolle annettiin kapula. Se sai jahdata sitä kädetäni. Humpsis vaan ja kapula oli maailman ylpeimmän Urpo koiran hampaissa. Urpo juoksenteli eri ihmisten helmoihin esittelemään aarrettaan. Jätkää kehuttiin kuorossa. Sain sen jopa tuomaan kapulan minulle ja vaihtamaan sen pariin namiin.

 Otin Urpolle seisomista ja paikalleen seisomaan jäämistä. Hieno super taitava jätkä! Urpo teki hommia tarkasti. Pienestäkin yskähdyksestä tai äänen korotuksesta se heti lopetti pässeilyt ja alkoi tehdä hommia. Otettiin perusasentoa ja yksi kahden metrin seuraaminenkin. Ruudun merkeille Urpo karkasi, joten vahvistin sitä kehuilla. Jätin poijjan istuskelemaan paikoilleen ja vein ruudun etummaisille merkeille nameja. Palasin sen luo, mutta eihän se nyt IHAN loppuun asti jaksanut paikallaan käkäillä. Palautin sen paikalleen istumaan. Silleen kannustavasti ja kivasti. Ei sillee päälle kävellen ja hiljaa jyräten kuin muijjille. Siitä päästin Urpon irti ja sanoin merkki. Samantien se sujahti merkille ja nassutti hyväskät kitusiinsa. Otin pari kertaa saman. Jännä että se menee aina ensin vasemmalle puolelle ja siitä jatkaa oikean puolimmaiselle ruudun etumerkille. Loppuun otin Urpon ihan ruudun lähelle ja viskasin kourallisen hyväskää. Päästin pannasta irti ja jätkä sai kehujen saattelemana syödä ruudun tyhjäksi hyväskästä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti