(piilo)Blondius on kyllä käsittämätön luonnonvara ammentaa.
Pitäis varmaan tehdä viikottain sellainen
Urautumisen tarkistus -testi.
Sen osa-alueita vois olla:
1. Tilannekatsaus (toistetaan kunnes kaikki liikkeet on tilannekatsastettu)
Oletko treenannut samalla tavalla kaksi viimeistä kertaa liikkeen (liikkeen nimi tähän) ?
-Sujuiko se?
- Menikö liike parempaan vai huonompaan suuntaan?
- Miksi teit kuten teit?
- Edistyykö liike x/mielentila/kehääntulot/paikallaolot/(valinnainen kohde tähän)?
*Jos edistyy niin kuinka tehokkaasti?
-Olisiko asialle tehtävissä jotain
a) paremmin
b) nopeammin
c) tehokkaammin
d) muulla tavalla?
Ja sitten voisi tehdä mielikuvituksen kartutus harjoituksen.
2. Mielikuvitus buuster
Sano jokin varma liike (liikkeen nimi)
Nyt keksit siitä jonkin erilaisen harjoituksen joka vie liikkeen epämukavuusalueelle!! Eri paikka, eri esineillä, eri häiriössä, muutoin erilailla, osaseen pilkottuna, kahjosti yhdistettynä, kaavaa rikkoen, pinkkien silmälasien läpi... ihan mitä tahansa kunhan se poikkeaa normaalista.
3. Ja se tärkein kysymys
Onko koiralla hauskaa? Onko sulla hauskaa? jos ei, Mitä asialle voisi tehdä? Jos kyllä, miten voisi olla vielä kivempaa?
----------------------
Nämä ajattelemisenaiheet kumpusivat koulutuksesta.
Käytiin siis Mehmetin kanssa ikaalisissa Riitta Jantunen-Korrin opissa.
Ekalla kiekalla katsottiin
Seuruun täyskäännös (ja oikealle käännös)
Olen sortunut nyt miettimään tekniikkaa ja olen siihen tyytymätön. Tämä on saanut mut tuijottamaan koiraa ja käntymään kohden sitä. "äh kun son huono" ja "puh kun ei toimi" ja "hyi kun on hirvee". NIIN-pä
Vaikuttaako se pehmeän koiran fiilikseen? Toki.
Olen siis jo ratkaissut kääntymisongelman muuttamalla askellukseni. Enää tarvii murtaa paska fiilis ja tehdä koiralle olo käännöksessä mukavaksi ja innokkaaksi.
Semmoisen superkauniin esimerkin täyskäännöksen löytää Youtubesta täältä: Tässä on hieno! kohdasta 2:00 näkee kunnolla. http://youtu.be/ZwgQe2TL8tc?t=2m
Nyt tehdään palkkarasialla oikealle suuntautuvaa heittoa käännöksen yhteydessä. Opetellaan pyörimään yhdessä ympäri. Käännytään oikealle paikalla ja parin askeleen jälkeen käännytään kans oikeelle. Näissä käytetään namiapua.
Tässä tärkeintä molempien asenne. Yritteliäs, innostunut ja onnistunut on hyvä. Auttaminen luo pohjan hyvälle fiilikselle. Se luo turvallisuudentunteen käännökseen ja auttaa saamaan pohjalle onnistumisia.
(Jos oon saanut sen välillä liikkeellelähdöissä estoitta painamaan, niin ei tämän pidä olla mikään ongelma.)
Seuraavaksi tehtiin noutoa.
Mehmetillä oli pieni kapula jossa ohut suuosa ja matala maavara. Eli se hankalin.
Mehmet odottaa hyvin, lähtee hyvin ja palauttaa innolla. Poimiminen on sattumankauppaa. Se mm: juoksi ohi, kaarsi ja poimi. Juoksi tassut edellä ja kosautti, juoksi sinne ja nosti huonosti räkäisten ja meni ja nosti kohtuu ok.
Meidän noudossa kosahtaa siis nosto. Sitä harkataan nyt sitten vähän paremmaksi.
Perus vauhtinouto ei oikein toimi, kun Mehmet ei hylkää kapulaa eikä leiki leluilla kuin nimeksi ja miellyttääkseen ja silloinkin vain ollessaan itse hyvällä fiiliksellä valmiiksi.
Nyt heitin kapulan ja annoin Mehmetin lähteä hakemaan sen kun se oli vielä liikkeessä. (auttaa keskittymään siihen että MISSÄ se kapula on heiton jälkeen. Mehmet siis focusoi välillä sen paikan huonosti) Samantien kun se nostaa, NAKS ja kehu + minä lähden kävelemään peruuttaen poispäin.
Tästä ilme parani hurjan paljon jo yhdellä testillä.
Sitten voi koittaa myös seinää vasten tehdä noutoja tai passiivisten ihmisten jaloista. Jokin muuri, esine tai muu sellainen konkreettisesti estää sitä juoksemasta ohi ja pakottaa sen keskittymään itse nostotoimenpiteeseen. Pakottaa silleen kukkahattumaisesti.
Tokalla kiekalla tehtiin nenulia.(eli tunnaria)
Mehmet osaa yhden piilotuksen hyvin ja hyvällä ilmeellä.
Ongelma on esitellä sille ne hajuttomat ja merkityksettömät muut kapulat.
1. Ensin tehtiin yhden etsiminen pari kertaa. Piilotettiin kuivien lehtien alle.
Molemmat kauniita ja onnistuneita.
2. Lisättiin kasa hajuttomia ja esiteltiin ne. Tässä vaiheessa Mehmetin kanssa vaan käveltiin kasan yli, kun se haistoi otin sen namilla pois siitä ja siten kerroin että niistä ei tarvitse välittää. Tämä pari kertaa.
3. Oman piilotus noin metrin päähän keosta. Tosi hyvä.
4. Oman piilotus noin 15 cm päästä kasasta.ok
5. Oman piilotus 10cm päästä kasasta. ok.
6. Oman piilotus kasan keskelle tehtyyn reikään lehtien alle. (Kasalle juttelun jälkeen. kuus a on kun kasalle jutellaan kun jätetään palikka, kuus bee on se kun ei jutella kasalle. Tän kirjoittaminenkin muuten naurattaa)
Haisteli alkuun tarkasti, mutta nopsaan hiukan hämmentyi ja sortui helppoon ratkaisuun: Nouti kaksi kertaa väärän. Tässä välissä katkaistiin tekeminen ja Mehmet jäi vierelle odottamaan kun juteltiin.
Väärän palauttamisessa se mun passiivisena kapulan vastaanottaminen ei ole ihan paras ratkaisu. Nouto kun on ihan kivaa Mehmetin mielestä. Mun pitäisi kokeilla lähteä kävelemään Mehmettiä vastaan ja voivotella kevyesti kun se mokaa. Kuitenkin vasta kun se on jo kiikuttamassa väärää mulle. Pitää olla tarkkana että se on jo lähdössä luokse eikä vasta mieti toisiko vaiko eikö. (Siinä vaiheessa kun tunnarin idea katoaa ja se on Jonnan valitseman kapulan etsimistä vihjeillä.)
Seuraavaksi Mehmetin kanssa helpotettiin ja palattiin yksi porras taaksepäin. Kapula oli piilossa 10cm päässä kasasta. Nyt se onnistui jälleen loistavasti!!
Nyt treeniä vaan rohkeasti. Pohjat on hyvät ja tästä on positiivinen jatkaa. Joka kerta aloitetaan ensin helpommasta ja tehdään siihen tällä hetkellä vaikeimpaan portaaseen asti. Siinä viihdytään noin viikko, ennenkuin vaikeutetaan lisää.
Tää oli niin loistava, että vallan onnellistun :D <3 <3 <3 (kaikki maailman sydänhympät ei vaan voi riittää)
Lopuksi paikallamakuu.
Vieressä oli koira jolle omistajan piti tiuskia ja äkseerata. (Uros jonka piti jättää vieressä oleva juoksunarttu huomioimatta) Mehmet ahdistui ohuesti. Kuitenkin vissiin vähemmän kuin minä. Jäin esille ja kävin palkkailemassa. Mehmet tasaantui aika hyvin loppua kohden. Toki se vetäytyi keskittymiskuplaan ja koitti tosikovasti silmät viiruina totella. Kun muut palasivat koiriensa vierelle, syöttelin sille nameja. Sen jälkeen palasin vierelle ja käskytin perusasentoon. Hiukan tihkeästi nousi mutta nousi kuitenkin. Tässä vaiheessa Mehmet katsoi että vierustoveri olikin aika salskea nuorukainen ja olikin ihan jees. Mehmet oli jo epämukavuudesta saanut itsensä karistettua pois. Minä olin ainoa jolla tilanne oli vielä mielessä.
Loppuun tein yksikseni Mehmetille jätön ja menin takaisin kaukaloon hakemaan tavaroitani. Meidän välissä oli ihmisiä ja yksi koira. silti se pysyi tyytyväisenä, vaikkei kokoaikaa mua nähnytkään.
Mun reagointi paikallaoloissa on siis curling vanhemmuutta ja ylisuojelevan kanaemon kotkotusta. Toki mun pitää huoltaa ettei se joudu liian vaikean paikan eteen, mutta pikkuhiljaa pitää kyetä luottamaa ettei sen mielentila possahda vaikka häiriötä olisikin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti