En ollu reenannu täs välis. Päätettiin extempore elämänmuutos ja suunnataan eteläpohjanmaalle asumaan. Muutto tulee kesän aikana.
Suuntasin HOTin kurssille taas maanantai iltana.
Häiriötreeni maaten
1. (Tunnarin kertaus) ja uutena
ruutu Oili Huotari
2. Luoksetulon kertaus ja uutena
paikalla makuu Vuokko Malk
Ensin häiriö paikallamakuu. Vierelle seisomaan tuleva ihminen joka houkutteli istumaan oli tosikova juttu. Lopulta Mehmet pysyi. Maassakin ollessa ei riitä että pysyy häiriöstä huolimatta, sen pitäisi pitää katsekontaktia minuun. hyvä pointti.
Aloitettiin paikkamakuulla Vuokon kanssa.
Mehmet pysyy hyvin maassa, kävin ensimmäisen kerran lyhyesti piilossakin. Ei ongelmia.
Mehmet pysyy hyvin maassa, kävin ensimmäisen kerran lyhyesti piilossakin. Ei ongelmia.
Huomasin mehmetin menevän erikoisesti maahan ja jäävän sellaiseen asentoon että muutaman minuutin kuluttua sen pitää siirtää kyynärpäätään pysyäkseen tasapainossa.
demokuva A tilanne överipahana B kuvassa edelleen paino vasemmalla |
Tuohon rönöttämisee pitää nyt alkaa kiinnittää huomiota. Mehmet ei pysty makaamaan tasaisessa asennossa kokoaikaa jos sen paino on sen oikean lavan päällä rönöttäen. Käsiavulla ja pään vasemmalta puolelta palkatenkin Meme meni enemmän tai vähemmän lysyyn. Tiedän, ihan himmeetä pilkuttamista, mut toko on.
Luoksetulon stopeissa kokeiltiin namipallopalkkaa, johon Mehmet vastasi hyvin. Ensin niin että palkka tuli multa heittämällä etujalkojen väliin. Mun pitäs heittää mieluummin keilaamalla ja alakautta kuin yläkautta pommina. Tässä en saa pelätä apujen antamista, ne häivtetään hissuksiin pois. Opetteluvaiheessa mieluummin apuja kuin se että oppii huonon reagoinnin.
Koitin myös avustajan tekemää pallonpompautusta takana. ja Meme hämääntyi mutta selkeästi reagoi ääneen ja pallon hoksatessaan nappasi sen iloissaan. Vuokon omalla koiralla avustaja heittää pallon läheltä ja niin että se osuu kevyesti koiraa sen persuuksille. Silloin ainakin reagointi on varmaa. Kaikki koirat sitä ei kestä, mutta hyvähän se on tietää.
Oilin kanssa käytiin läpi ruutu.
Nyt saa kosketusalustan unohtaa joksikin aikaa, se on jo liikaa kiinni siinä. Paikkaa ei ymmärrä, joten paikanetsimistreeniä nyt vaan.
Nyt saa kosketusalustan unohtaa joksikin aikaa, se on jo liikaa kiinni siinä. Paikkaa ei ymmärrä, joten paikanetsimistreeniä nyt vaan.
Näyttäen ja taputtaen maata koiran edessä ja kun se hakeutuu siihen itse niin megapalkka. Jos sen joutuu viemään ja auttamaan niin vaan kehu. Vieraissa paikoissa edelleen joku lelupalkka tai motivaatiopalkka, että pitää hommaa edelleen kivana. Mutta targetin kanssa äärimmäisen varovaisesti ettei ohjaaja kuvittele että osaahan se.
Oili kehui Mehmettiä kiltiksi ja Mehmet päätti että sekin on häiriötä ja alkoi tuijottaa vaan mua. Mut eipähän tarvitse miettiä enää samalla kentällä treenaavia muita koiria tai ihmisiä, ei mehmet enää hakeudu niihin. Ne on kiellettyjä, joten se tekee vaan mun kanssani Ihanan putkiaivoinen ja suoraviivainen narttu. Onkohan se pikkuisen tosikko teknisyytensä kanssa. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti