sunnuntai 22. kesäkuuta 2008

Ilona ja Minttu kentällä pikkanen toko ja agilityn perusjuttuja


Ensin Mintun kanssa.
Vein toko hypyn taakse kauas namin. Palasin Mintun vierelle ja lähetin sen HOP sanalla esteen yli. Kun Minttu oli löytänyt ja syönyt namin, sanoin ISTU. Minttu meni maate. Kerrattiin istumisen logiikkaa ja otettiin hyppy uudestaan. HOP-nami-ISTU ja Minttu istui. Naksautus naksulla ja vein sille namin. Vapautus.

Tässä välissä Kiira huristeli autolla kentälle ja mie pakkasin Mintun autoon.

Ilonan kanssa kuolettavan pitkää ja eleetöntä seuraamista. Kiira näytti epäilevän kun selostin mitä aion tehdä. Kunnäytin Ilonan kanssa, ni kumpikin oli sitä mieltä jotta toimii!! Ilonan kanssa otettiin siis nälkävuoden pitkää eleetöntä seuraamista. Pikkasen koittaa poikittaa. Palkkasin sen vain tismalleen oikeasta paikasta.. ja jatkoin kokoajan kävelyä. Ilonalle sanoin SEURAA vain liikkeen alussa. Otin pari käännöstä oikealle. Ne meni hyvin. Tosi tosi pitkän seuraamisen jälkeen Ilona juoksi pusikkoon uuskimaan. Mie jatkoin matkaa (meidän treenikenttä on raviradan keskiosa koko matkalta) en kutsunut Ilonaa, mutta se hoksasi jotta mamma jätti. Ilona hakeutui vierelle ja kontaktiin. Mie palkkasin sen ruhtinaallisesti.







Seuraamisten jälkeen otettiin hyppyä. Ilona kuumui ja karkasi sinne. Otin sen vierelle ja käskytin sen esteen yli, kun se ny ensin rauhoittu. Otettiin muutaman kerran. Loppuun en ottanut istumista.





Toko hyppyjen jälkeen tuli Piiti paikalle ja otin enään luoksetulon. Lopun perusasentoa ei tahtonut löytyä. Siirryin ite hiukan ja sanoin uudelleen VIERELLE. Ilona siirtyi oikeaan paikkaan.




Agilityssa otettiin kontaktia Mintulle. Se meinasi ihan väkisin suorittaa A-esteen. Minttu oli siis hihnassa ja A:n alimmalle puolalle laitettiin nami. NAMI käskyllä Minttu ohjattiin kontaktille ja kutsuttiin siitä pois TÄNNE sanalla ja palkittiin kädestä. Mintusta huomasi että se ei tajua, ja että se koittaa kovasti ymmärtää. Useiden toistojen jälkeen se ymmärsi ja sen huomasi heti sen ilmeistä ja eleistä. Ajattelin lopettaa siihen, mutta huomaamattani Piiti ehti laittaa vielä yhden namin puolalle. Uuden asian oppimisesta ilahtunut Minttu meni kontaktille ja nappasi namin. Kutsuin sen siitä pois ja kehuin paljon.

Sitten mintun kanssa otettiin käännöksiä.


Kiira otti Ilonan kanssa samat käännökset. Ei kuitenkaan kontakteja. Ilona harjoitteli puikkaamista.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti