maanantai 24. tammikuuta 2011

24.1. kotitokot



Minttu, kotitoko


merkinkierto kapulalle. Aluksi liian pieni kapula, ei nostanut. Laitoin ohjatun noudon kapulan ja toi kauniisti


merkkiä. ei tajua että mistä on kyse. Hakeutuu merkille useimmiten sen eteen ja kylki mun suuntaan. Halusi myös kaataa merkin ja töniä sitä. Loppuun onnistunut asento. Se oli kyllä vahinko.


häiriö seisomista nami lentäen. Aluksi liian vaikea. Kielsin varastamasta nameja. Hoksasi nopsaan idean ja jaksoi odottaa luvan rynnätä nameille. Makuultaan ja istuen parempi kuin seisten.


Perusasentoja. Hakeutui hyvin, mutta ei riittävän röyhkeästi. Todennäköisesti olkkarin lattia on sen makuun liukas. Otin yhden askeleen peruuttamisia takaviistoon. Onnistui hyvin.


Ilona,


Häiriöpaikallaolo nameilla. Sen ON PAKKO katsoa namin perään. Ottaa kuitenkin kontaktin. Maaten parempi kuin istuen. en ottanut seisten


perusasentoja jos on hiljaa. Ei oikein malttanut olla hiljaa + hakeutui liian eteen ja vinoon. Otin namin ja annoin sen hakeutua oikeaan kohtaan. Imutin yhden askeleen.


Urpo


perusasentoja parin askeleen seuraamista. Hyvän mielen Puupponen! Korvat ja nenä täristen hakeutui just oikealle paikalel ja pyrki pitämään sen. Ei haitannut vaikka seinä oli suhteellisen lähellä.


 


Tyyne


perusasentoja. Aluksi oli ihan ulalla, eikä meinannut muistaa mitä pitää tehdä. Nami avusteisesti pääkoppa aukeni. Haki loistavaa perusasentoa heti kun muisti, siihen loppui myös namin etsiminen. Tyyne ignooras namikäden ja otti kontaktia perusasennossa. Kolmen askeleen seuraaminen oli täydellinen.


paikkamakuu. Tosi nopea maahanmeno. palkaksin siitä. Siirtyi 7 sekunnin kohdalla lonkalle. käskin pois asennosta enkä palkannut. Uusi yritys nami edessä. Tuijotti mua koko ajan. noin 5-7 sekunnin jälkeen poimin namin pois ja palkkasin. On se hassu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti