Tyyne teki kaikkea tätä. Oli kovin pätevä ja osaava. Pussiin se onnistui kerran sotkeentumaan, mutta hulahti takaisin sieltä. Muutaman toiston ja helpotuksen jälkeen se sujahteli taas pussin läpi kätevänä. Rengas putki harkassa asemoiduin itse vähän sinne sun tänne. Palkka oli kupissa Tyynen lähtökohdan takana. Fiksu penne, hoksasi että ensin tehään hommia ja sit vasta juostaan kupille
Minttu tokoili.
Tokoryhmälle näytettiin esimerkkikoirana alokasluokan liikkeitä. Minttu oli iloinen, pirteä ja ihan pätevä.
Tauon jälkeen Minttu treenaili merkkiä. Kierrätin sen sinne taakse. Ihan se ei hoksannu vieläkään ideaa. Kovasti oli hauskaa. Samaan aikaan hallissa molemmissa päissä oli naksuttelijat. Minttu hämääntyi niistä joten lopetettiin tän uuden asian sisäistäminen.
Sit vielä seuraamista hurjalla innolla. Vasemmalle kääntyminen pissii jos Minttu on liian korkeassa vireessä.
Muutama noutokapulan luovutus, Siinä ei haitannut naksuttelun räiske.
Meinasin ottaa liikkuen istumisia.. Minttu valahti maahan kolme kertaa peräkäin. Se oli silminnähden yhtäkkiä uupunut. Toki palkkasin sen pari kertaa "oravan korvikkeella" joka sai sen villiintymään ihan yhtä paljon kuin oikeakin orava. Mintulla siis flippaa ihan yli pieni pörröhäntäinen ja vikisevä orava... ja oravan korvike. puuhkahätäinen sydänleu joka vinkuu. Ilmesesti lelun teurastus oli niin rankkaa että ei vaan jaksanu. Yhden onnistuneen ja autetun istumisen jälkeen se sai vielä tappaa lelua.
Ilona.
Operaatio turpa kiinni aksahallissa.
Ilona on kasannu paineita autossa. Vein sen pissalle. Samalla toimittiin ohituksissa häiriökoirana. Iloan alkoi huutaa mulle kun namia ei herunu ja puri ekan kerran.
Sisällä hallissa mentiin perälle. Seisoin paikallani ja vuoronperään odotin ja vuoronperään sanoin vierelle. Oikein porsasmaisista teoista kirosin tai kielsin. Suorasta huudosta kirosin takas. Pienemmistä ääntelyistä kielsin. Pitkään aikaan ei herunut palkkaa, eikä äänetöntä menoa.
Ekan äänettömän vierelle käskyn merkkasin sanalla Hyvä. Sit aloiettiinkin alusta. Palkan Ilona sai vasta kun tuli vierelle hiljaa ja erillisestä käskystä lähti seuraamaan hiljaa.
Sain sen kauniisti ymmärtämään että naama kiinni suloinen lapsi. Sit mentiinkin merkille. Ihan läheltä kiertäminen ja palkka. Siinä se kuumui vähän, eikä kaikin ajoin ollut hiljaa. Lähtiessä nyt ainakin piti vähän ulahtaa.
Sit otin taas naama nutturalle räkättirastas harjoitusta. Sitten homma menikin reisille. Hallin toisessapäässä oli naksuttelija. Ilonalla flippas ihan yli. Se vapautii itsensä ja otti itteensä jokaisen naksahduksen. sille suorastaan sarjanaksauteltiin. Se saamarin susi iski mua käteen kiinni ja puri. Koitin palauttaa sitä ruotuun tylyilemällä, mutta samaan aikaan kuului naksutus. Se puri taas. Neuvoteltiin Ilonan kanssa kovaäänisesti naksuttelun ja mun tahdon ristiriidasta. Ilonan naamasta näki että se rekisteröi että naksu tuli toiselta ihmiseltä.. se vaan ei välittänyt äänen tulosuunnasta mitään. Tässä kostautui se, et joskus on antanut treenikaverin määrätä seuraamisessa naksulla oikea palkkauskohta.
Onneksi naksutus loppui kun naksuttelija tais huomata että oltiin pulassa. Sit otettiinkin palauttavaa kurileiriä. Puremisesta sai sormista nenälle.. sehän ei sitä haitannut... töykki kättä sit vaan voimallisesti kuonolla..vähän vähensi hampaiden käyttöä. Loppuun saatiin Ilona olemaan taas hiljaa yhden "vierelle" käskyn verran. Site ettei se koittanut tehdä kädestäni irtopalaa.
..joskus sitä vaan miettii että miksi sitä harrastaa agilitya.. se kun saa pienen koiran pään höyryämään niin pahoin. Arkitottelevaisuus ja toko kärsii ja pahoin. Minä en voi olla koiralle kiva, kun mun pitää kokoajan vaatia siltä asioita jotta se pysyisi hanskassa. Ilona on maailman kiihkein poronarttu. Miten malinois ihmiset saavat ne kaikki höyryt ja vietit pidettyä sen koiran sisällä ja toimivana pakettina? *huokaus* treenien jälkeen kiehuin pahaa tuulta vain vaivaiset 3 tuntia. Koiraharrastus on välillä niiin kivaa.
Ennen ratareeniä menin Ilonan kanssa hyppytekniikkareenin "progressiivi". 5-7-7 välityksellä. Ilona on kuitenkin huikeasti edistynyt. Mentiin harkka vaan kaksi kertaa, kun se onnistui niin hyvin. Kohta saadaan lisätä välimatkaa hieman lähemmäksi maxi koirien väliä.
Mielestäni videolla Ilona laskeutuu hypyistä jo paljon joustavammin. Viimeisellä sarjalla se taitaa tehdä laukanvaihdon okserin päällä. 100% varma en ole, voihan mun silmät harittaa.
Ilonalle otettiin aikalailla pätkissä. Kontaktille ensin nostin sen kahdesti ja palkakilin alastulot. Sitten vasta mentiin radalle.
Kepit meni ensin hyvin. Sitten otin mukaan sivuttaisen irtoamisen. Sitenetten palaknnut Ilonaa keppien jälkeen vaan jatkoin rataa. Virhe. Monta kertaa toistettu virhe.
Ilona alkoi tehdä taas kaikki virheet kepeillä. Se meni sisään toisesta välistä. Se puikkas hitaasti, puolelta toiselle loikkien ja haukkuen, kurkki mua ja meni mun tahtiin. Ihan loppuun otettiin avustajan kanssa kepeille onnistuneita suorituksia. Ihan viimeiseksi päähän jäi nopea, hiljainen ja matalana tehty suoritus.
Radalla tein sylikäännöksen kohtaan SK, silloin Ilonan reitti oli jo valmiiksi kohden oikeaa putken päätyä.
Kotona otettiin käyttöön Topi perhosen trimmipöytä. Kotikontaktireeniä!
Ilonalle otettiin ihan vaan paria estettä kerrallaan.
putki-rengas. Renkaalla meinas ottaa vähän häiriötä mun sijoittumisesta. Hyppeli vähän vinoon,mutta renkaan keskeltä kuitenkin. Ei siis pinnannut.
Keppejä avustajan kanssa. Menin kahdesti vasemmalta puolen ja kolmesti oikealta puolen. Toinen väärän puolen menosta oli takaaleikkaus kepeille. Ilona paransi kokoajan keppejä. Meni oikein ja varmasti.
Puomia avustajalla ja ilman. Taas nousi esiin se normaali. avustaja on ihana ja mun ei tarvii kuunnella sua ja koska avustaja jakaa nameja ni oikeestaan mä voin vaan perseillä sillekkiin.
Ilonalle siirrettiin kaikki namin saaminen maasta/kiposta/ohjaajalta mun ”olehyvä” vapautussanan taakse. Ihan kaikkien kontaktiräpellyksien jälkeen viimeseksi otettiin rauhallinen kontakti. Ilona maahan. Vein namin edelle. palasin ilonan viereen. palkkasin kontaktilla ja lopuksi vapautin namille ”olehyvällä”.
Pimeessä putkikulmassa Ilonan ulostulosuuntaan vaikuttaa se et minneppäin olen itte sitä viemässä. Jos meen kuvan osoittamalla tavalla ”koiran kanssa samaan suuntaan” Ilona tulkitsi sen takaaleikkaukseksi ja tuli kovaa toisesta päästä pois. olis jatkanu putken nro1 suuntaan.
Jos mä laitoin Ilonan peruuttaen putkeen, se kääntyi putken jälkeen sinne missä mä olin, eli kuvan nuolen mukaisesti putken taakse.
Illalla ehdin Mintun kanssa renksunhallille tokoilemaan.
Minttu oli tosi vaisuna. Silti se yritti tehdä juttuja.
- kaukokäskyjä. Maahan-seiso jäi päälle ja kauempaa maahan-istu menikin seisomiseksi. Teknisesti vielä täysin oikeanlaiseksi. Pyysin siltä sitten seisomisen ja sain palkattuakin.
Ohjattua noutoa. Mun oikealta haki hyvin. Räpeltelin jotain merkin kanssa ja otin sitten ilman valmisteluja ja näyttämisiä vasemman. Eihän se sitä hoksannut tuoda. Helpotin janäytin, sitten se jo toikin.
Merkki. Elina näytti kädellä Merkin taakse kierrättämisen ideaa. Otettiin 5-7 toistoa palkkaillen. Sitten muutaman metrin päähän merkistä, sanoin käskyn merkki ja minttu lähti merkille. Lähdin itsekkin ja kävin kääntämässä sen merkin taakse. Koitin kääntää sen vasemmalta okealle merkin taakse. Minttu kuitenkin on eritassuinen ja tahtoi kiertää merkin vastapäivään. Suotakoon se sille ;)
Muutaman metrin päähän merkistä, nami merkin taakse ja merkki käskyllä itsenäinen hakeutuminen merkin taakse. kääntymisestä palkka. Minttu ei ihan hoksannut tätä kaikin kohdin.
Loppuun seuraamista. Ihan muutamia askeleita vaan. Palkkana Urpon vakiolelu ”oravanhäntä ja sydäntööttä”. Sillä se pikkuinen perkele löytyi Mintustakin ja saatiin loppuun kunnon revittely.iloittelu palkka.
Ensin Tyynen agiliito, sitten Mintulle ja Urpolle tokoa.
Tyynelle tein paljon onnistuneita ja lyhyitä harjoituksia. Itsenäisesti aidoilla ja muurilla. Anne auttoi pussilla ja renkaalla. Renkaalal tuli pelkästään onnistumisia. Renkaalle tulo kulmaakin sai jo vaikeuttaa. Tyyne on selkeästi oppinut renkaan idean. Enää se ei ollutkaan vaikea ja hankala. Pussia nostettiin ekalla kerralla. Tokalla kerralla menin toiselle puolelle.. näköjään piirroksen numerot on eri järjestyksessä. numeron 1 puolelta ei olis meinannu irrota pussille. meni kuitenkin kun tulin sen mukana. Oikein iloinen ja onnistunut treeni.
Tokoa Mintulla. Päätin jättää ruudusta sivut pois. Minttu sai sisi ihmeteltäväkseen 2 tötsää ja niiden keskelel taakse laitetun hiirimaton namialustaksi. JOitakin lähetyksiä namipalkalla. Muutama lelulla. Lelun kanssa meni 2 metriä eteenpäin ja pyörähti takaisinpäin odottamaan namia. Tehtiin myös tötsien välistä juoksemista ja samantien lelun kanssa maahanmenoja. Hauskaa sil ainakin oli. Mun pitänee vähän miettiä tuota liikettä pidemmälle.
Sit otin ohjatun noudon kapulan sen oikealle ja vasemmalel puolen. hieman jo mintun taakse. toi kummaltakin puolelta hyvin ja innokkaasti. Loppuasentoja en vaatinut.. ja sen huomasi.
Hieman seuraamista. LÄhinnä käännöstä vasemmalle. Ekasta onnistuneesta palkka. Sit kaksi kertaa askeleet vasemmalle palkalla ohjaten. yhden kerran palkaten vasta suorituksen jälkeen. Keran oikealle namilla vedättäen. toisen kerran vasta suorituksesta palkaten. Kumpikin toimi uskomattoman hyvin.
Liikuskelua ympäriinsä ja välillä käsky "istu". Minttu tuntui jotenkin väsyneeltä/nuivalta. Otin nameja paremman palkan. Se piristyi vain vähän.Otin silti muutaman toiston. Loppuun palkkasin ruhtinaallisesti vinkupallolla. Laitoin Mintun boksiin keräämään voimia.
Urpon suorituksen jälkeen tein sille kaksi "etsintätehtävää" eli piilotin yhden tunnari kapulan hallin reunalle. Ekalla Minttu ei heti tajunnut, hetken päästä kuitenkin löysi kapulan. Tokalla se etsi enemmän silmillään. Kolmannen tein ulkona lumikinoksessa. Löysi sen heti ja palautuksessa räkäisi kapulan puoleenväliin matkaa.
Urpolle seuraamista. Suoraa edestakaista seuraamista. Aluksi meni vähän huonosti mutta innolla. Palkkasin vasta hyvästä. Sitten Urpo alkoi hieman vajota ja kuuppajumi jarruttipäätä. Komensin sen tiukasti vierelle useita kertoja. En palkannut enkä kehunut. Urpo päätti mennä takaisin vanhaan toimintaan, se jäi seisomaan paikalleen. Kävelin lenkin itsekseni ja palasin takaisin ihan sen vierestä. Sattumalta se alkoi seurata mua. Sanoin "Hyvä" ja Urpo paransi. Pienen suoran jälkeen se ajautui oikealle paikalle. Palkkasin sen välittömästi selkäni takaa lelulla. Tämän jälkeen otin vielä neljä peräkkäistä 2 metrin seuruuta. Kaikissa into hyvä. Palkkasin namilla. Ihan viimeisen palkkasin lelulla ihan yli äyräiden.
Toiseksi Urpon kanssa otettiin liikuskelua hallissa. Sanoin satunnaisesti STOO tai mahan. Urpo totteli maahanmenokäskyä uskomattoman nopeasti. Stoo:lla se välillä otti valuvan askeleen.
Ekana päivänä otettiin yksittäishyppyä pidemmältä ja lyhyemmältä väliltä. Toisessa harkassa nostettiin ja laskettiin korkeutta asteittain.
Ilona osaa käyttää takaosaansa hyvin. Sillä on myös hyvin voimaa takaosassa. Se välillä (varsinkin alussa) lipsahteli hieman etupainoiseksi. Etupainoisuus korosti Ilonan oikeaa ongelmaa, eli töksähtävää alastuloa. Jos hyppyjen alastulossa olisi enemmän joustoa, sen vauhti ei hiipuisi joka esteen jälkeen hieman. Raskas alastulo rasittaa sen etuosaa ja lukuisat tömähdykset heikentävät etuosan syviä lihaksia.
Ilona osaa arvioida esteiden välit todella hyvin. Sen ulottuvuus on lähemmäs medi koiran ulottuvuutta kuin maxi koiran. Ilona on kuitenkin oppinut pääsääntöiseksi hyppytekniikakseen lyhyen ja korkean hypyn. Se mielellään hyppää hieman liian läheltä esteitä. Laakea hyppy ja kauempaa ponnistaminen ei tule siltä ihan luonnostaan. Se on yksi syy, miksi muurilla kolisee palat alas. Ilona hyppää liian läheltä sille.
Siirretään taas vähän kauemmas kisaamaan menemistä. Mielelläni saisin kuntoon nämä muutaman yksityiskohdan. Siloin ilona hyppäisi rakennetta säästävämmin ja radoille tulisi lisää vauhtia. Onnekseen meillä on olemassa myös kontaktiongelma.. voimme kaikessa rauhassa ratkoa molempia juttuja samaan aikaan erillisillä harkoilla.
Videolla hypyt saattavat näyttää ihan keveiltä ja helpoilta. Ekan päivän jälkeen Ilona oli väsynyt. Kuitenkin enemmän "ajattelin, enkä ole tottunut käyttämään päätäni" -väsynyt kuin fyysisesti väsynyt.
Tokana päivänä Ilona oli ainoa jolle tehtiin se 4 harjoitus. Osa muista koirista oli jo aika puhki edellisistä. Ilonan muuriongelmalle annettiin siis aikaa lopusta. Tokana päivänä Ilona ei ollut niin sippi, mutta maha meni löysälle harjoitusten vaativuuden vuoksi.
ENSIMMÄINEN PÄIVÄ:
VIDEO :
Videon Ensimmäisen päivän ensimmäinen harjoitus.
Aloitettiin normaalilla maxien välityksellä. Ilona otti ennen hyppyä laukka-askeleen, joten matka lyhennettiin medi koirien välitykseen.
Toinen hyppy. Ilonan hyppy on hyvin etupainoinen. Laskeutuessa se tulee suorin jaloin alas. Vauhti jarraa vähän. Tuntuu kuin takaosa rynnisi hidastelevan etuosan yli.
kolmas hyppy. Parantaa aavistuksen hyppyä. Takaosa ei jyrää etuosan tontille. Edelleen parannettavaa.
Sama okserina. Ilona varastaa lähdön ja pääsee rennosti esteelle. Okserilla hyppy on helpomman näköinen. Laskeutuminen töksähtää.
toinen hyppy okserina. Hyvin samankaltainen, ei edistystä edelliseen verrattuna.
Lyhennetty väli. Alkukorkeus 35cm. Rimaa nostettiin 5cm välein. Ilonasta katsottiin että miten se osaa muuttaa hyppyään kunnousukulma muuttuu. Nousukulmat se osaa hahmottaa hyvin.
ensimmäinen: Etupainoinen, töksähtävä alastulo. Takaosa jyrää yli. Pitää kuitenkin pään alhaalla hypätessä ja pyöristää selkäänsä. Välitys on heti medi pituudella.
toinen: 5cm korotus, rima 40cm. Ei niin etupainoinen hyppy kuin ensimmäinen. Alastulo töksö.
kolmas: 5cm korotus, rima 45 cm. Selviytyy hyvin. töks etuosalla.
neljäs: 5cm korotus, rima 50cm. Kiskaisee takajalat voimakkaasti mahan alle. Joutuu siis hieman pulaan. Alastulo erityisen töksähtävä.
viides: lasketaan 5cm, rima 45 cm. Kiskaisee takajalat jälleen liioitellun ylös. alastulo heikko.
kuudes: lasketaan 5cm, rima 40cm. Rentouttaa takaosaansa, ei enää kiskaise voimakkaasti takasia ylös. etuosa edelleen huonompi.
seiska: lasketaan 5cm, rima 35cm. Karkaa esteelle, ehtii ottaa laukka-askeleen. Hyppää kuitenkin oikeasta kohtaa. Hyppy rennomman näköinen. Etuosakaan ei töksähdä niin pahasti. Löytyy jo ihan pientä joustoa.
Harjoituksessa ongelman jälkeen helpotettiin harjoitusta ja annettiin koiralle tilaisuus taas onnistua. Viimeiseksi jätettiin onnistunut suoritus, joka toivonmukaan jäi Ilonan päähän päällimmäiseksi tavaksi.
Perussarjassa hyppyjen välit ovat tasamittaiset. Rimat ovat matalammat kuin set pointissa. Lähtö koiralle sopivalta välitykseltä. Ihanne on että koira hyppää estevälin keskeltä seuraavan välin keskelle.
Perussarja maxien välityksellä. Ilona venyttää väleissä hyppyään. Se nipin napin pääsee melkein keskelle.
Toinen hyppykerta. Ei edistystä, joten päädyttiin lyhentämään väliä puolella yksiköllä.
Ilona suoritti alun hyvin. Edellisellä kerralla se kuitenkin joutui venymään viimeisille esteille. Se toimintamalli oli hieman valmiina päässä. Parille viimeiselle se tuli jopa hieman liiankin voimallisella hypylä. Tämä väli kuitenkin näytti sopivalta.
Viimeinen. Rytmi tuntui olevan tasainen. Väli sopiva. Etuosaan tuli jo hieman joustoa.
Tämän päivän harjoituksista Ilona saa tehdä kaikkia, mutta erityisesti perussarja opettaa Ilonalle eniten.
TOINEN PÄIVÄ:
VIDEO:
Alku kuten perussarjan lähetys. Jokainen väli kasvaa yhden yksikön, mitä pidemmälle sarja etenee. Koiran pitää venyttää hyppyään jokaisella loikalla. Eduksi tasainen rytmi.
Ilonan eka: Maxi välitys. Etäisyyden arviointi hyvä. Laskeutuu aika keskelle jokaisessa välissä. Säilyttää tasaisen rytmin.
toka: samanlainen. Tämän harkan aiheen Ilona osaa erinomaisesti. Harkka ei kuitenkaan edesauta Ilonan töksähtävää alastuloa, joten tätä ei tarvitse jatkossa treeniä.
Progressiivissa on alussa aita, sitten okseri ja perässä kaksi aitaa. Tästä pitäisi löytyä apuja Ilonan töksähtävään alastuloon.
eka kerta: Ensin otettiin maxien välillä. Se oli Ilonalle ihan liian suuri. Ehti ottaa ylimääräisen laukka-askeleen väliin.
toka: Vieläkin liian pitkä, Sama virhe toistui.
kolmas: Sopiva väli. Lopun pidemmät välit tulivat pienenä yllätyksenä, hieman venyttää itseään kahdella vikalla.
neljäs: Otti opikseen edellisestä ja tekee voimakkaammat loikat. Hyvä suoritus. Alkaa löytyä aavistuksen parempaa alastuloa.
Liikkuva hyppy. Sarjan viimeisen esteen paikkaa siirretään. Koira joutuu arvioimaan ponnistuskohdan.
eka: Hyppäsi hieman kaukaa vikalle esteelle.
toka: Välit liian pitkät. Hyppää kaukaa, laskeutuu lähelle riman taakse, vikaan väliin mahduttaa väli laukka-askeleen.
kolmas: Vikaan väliin tulee väkisin mahdutettu lyhyt laukka-askel. Ajautuu melkein kiinni viimeiseen hyppyyn.
neljäs: Helppo väli
viides: Väliä pidennettiin, mahdutt taas laukka-askeleen väliin.
kuudes: Viimeisen välin keskelle lisättiin ponnari kertomaan ponnistuspaikasta. Ensimmäisellä yrityksellä Ilona sekosi rytmissä ja otti pienen laukka-askeleen.
seiska: Ilona antoi ponnarin auttaa ponnistuspaikan hakemisessa. Hyppy onnistui! Ilona venytti itsensä ponnarin edestä asti vikan esteen yli.
Viimeinen harjoitus oli korkeutta muuttava hyppy. Ilonalle siihen laitettiin sille hankalin hyppyeste, eli muuri. Etäisyydeksi laitettiin sille helppo suoritusetäisyys 7 ja ½ yksikköä.
eka: Aluksi muuri oli mini+palikat. Suoriutui hyvin.
toka: samanlainen. Paransi suoritustaan. Oli enemmän tasapainossa ja oikeassa rytmissä.
kolmas: muurin toiseksi pienin osa +palat. Kaunis suoritus. Etuosan laskeutumisen kanssa pientä edistymistä alkuasetelmiin.
neljäs: muurin kaksi pienintä osaa + palat. Hyvä suoritus
viides: Muurin korkein osa plus palat. Hyvästä yrityksestä huolimatta kolautti palan alas. Hyppy ei ollut ihan tasapainossa. Toinen etujalka lähtee ylös hieman myöhemmin kuin toinen.
kuudes: Ohittaa ison muurin ja varastaa loppupalkalle. Kertoo että harjoitus liian vaativa hälle. Muuri tulee yllärinä ja koukkaa ohi palkalle.
seiska: Ohittaa kahdesta pienimmästä osasta + palat koostuvan muurin. Korvien asennostakin näkee että tiedostaa helpoimman reitin namikipolle.
kasi: Ohittaa toiseksi matalimman osan ja palat.
ysi: sama
kymppi: sama. Ilona ei ota uskoakseen että namikipolta ei enää irtoa ilmaiseksi herkkuja.
yksitoista: siirrytään muurin eteen. Helpotetaan harjoitusta. Ei ongelmaa.
kaksitoista: Siirrytään yhden aidan taakse. Onnistunut suoritus.
Piirrokset ovat itselleni muistiinpanoja, Yksikön pituutta en kerro ihan siitä syystä, että ette mene itse innoissanne testailemaan harjoituksia. Nämä ovat koiralle hyvin raskaita fyysisesti. Ennen treenejä tehtiin perusteelliset lämmittelyt ja heti treenien jälkeen jäähdyttelyt. Unohtamatta palauttavaa lenkkiä.