torstai 5. heinäkuuta 2012

Agirotu ja Purina Open

Oli melkoisen agilitypainotteiset 3 päivää.

Lauantaina ajeltiin iltapäiväksi Kuopioon. Meidän sen päivän ainoa rata oli tyynellä ja rataantutustuminen oli joskus puoli kuuden paikkeilla alunperin. Tunnin ne oli myöhässä, joten ei ollut mitään kiirettä.

Tehtiin nätisti muurille asti. Siinä ohjaajalta meni nenä sormeen ja ohjaus loppui ja muurin nimeksikin tuli "aita". Riitti sekoittamaan Tyynen, joka ohitti muurin ihmetellen että missä se aita on?? vikalle esteelle toinen öm möm möö ohjaus ja sanoin aitaa putkeksi. Tyyne kääntyi takaisin ihmettelemään että mitä sä meinaat? Tulos 10 ja päästiin silti nipinnapin ihanneaikaan. sija 19.

Rata on videolla, mutta en tiedä kenellä ja missä. Tulee joskus.

Yövyttiin leiritunnelmissa raviradalla. Koirilla oli vissiin aika paljon vahtimista ja touhuamista, sillä seuraavana päivänä sekä Ilonalta että Tyyneltä oli pahimmat innot ja höyryt kadonneet.

outi napsi puksuista kuvia aamupäivällä:




Sunnuntaina iltapäivällä oli molemmilla koirilla rotujoukkueet.
Meidän iloksemme taivas aukeni ja juostiin sitten vesisateessa. Ilonan ja Tyynen välissä radan suoritti 10 koiraa, joten ei ollut paljoa aikoja viritellä/lämmitellä/you name it. Molemmilla radat meni enempi vähempi sähellykseksi. Ilona oli rai rai en kuuntele fiiliksellä ja Tyyne wouuuu tääl on porukkaa -fiiliksellä.


sijalle 15 päästiin Tyynen joukkueella "Pöystin porotarha"
Tyyne teki 35 virhettä ja vietti radalla aikaa kaikkien muidenkin puolesta.
muut joukkuetoverit oli Sylvi, Roki ja Yrtti porot

sijalle 20 päästiin Ilonan joukkueella "lapinporokoirat"
Ilona teki 25 virhettä ja aikaakin paloi..
muut joukkuetoverit olivat Hemmo, Hoppa ja Repo porot
Video täällä


Maanantaina suunnattiinkin purinalle, missä 1 luokille oli viralliset radat ja muut luokat teki ne epävirallisina. Matkaseurana Tuija ja Cassu. Tyyne oli heti oikeassa kisavireessä ja mie ihan wupii agilitya -mielellä.


Mentiin pikkunätin tarkka ja onnistunut rata. Nolla ja aliaikaakin. Sijoitus 5/54 joten ei paha ;)
Saatiin serti ja menolippu kakkosiin.










Video radasta tässä:


Toinen rata mentiin epävirallisena. Tyyne saattaa jännittää halleissa, joten suunnittelin radan vain kepeille asti ja palkkasin siitä. Ehdottoman hyvä valinta.

Video epäviralliselta radalta tässä:


Tyyne oli koko kisojen ajan hyvällä fiiliksellä ja sillä olisi ollut intoa lähteä vielä kolmannellekkin radalle. Videot ovat Mari-Ali Raatikaisen käsialaa ja kuvat Tuija Laurilan ottamia. Kiitos reissuseurasta, olipahan kivaa!



Niin viisaan ja tietäväisen näköösenä <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti