torstai 21. heinäkuuta 2011
Agility on kivaa -Mariannen koulutus
Pääsin Nastolan Koiraharrastajien järjestämään koulutukseen Marianne Karjalaiselle.
Rata on tuollainen perus vauhtirata, jossa on miljoona emmä-ehi kohtaa.
Uskomatonta kyllä.. ehdin ja jokaikiseen paikkaan.
Sijoituin kolmos numeron kohdalle ottamaan kaksi ekaa estettä, sitten pieni askel kohden estettä 4 ja valssi sen esteen suuntaisesti. Kiirehdin turhaan keskikentälle päin ja jätin Ilonan taakseni. Onnistuessa ohjaus oli aidosti sujuva. Aloita valssi ajoissa ja mieti sen suunta.
Puomille kaksi vaihtoehtoa. Kokeilin ensin sivuttaisirtoamista 9 putken oikealle puolelle. Se toimi kerran hyvin. Toisella kerralla Ilona loikkasi pois kontaktilta. Juoksin sitten puomin ja putken väliin tekemään valssin, törkkäämään Ilonan hakemaan 9 putkensuun ja kipitin suoran putken toiseen päähän työntämään Ilonan oikeaan päähän putkea. Takaakierroissa en saa häätäillä. Käsi alemmas ja keilaava liike rauhallisesti loppuun asti. ei kiirettä. 13 esteelle seuraava takaakierto, sitten kunnon spurtti esteen 15 viereen. Sinne sylivekki tai sylivekki jaakotus. kumpi se ikinä nimeltään olikaan. Ipa hyppäsi nätin lyhyen hypyn. Lähetin sen putkeen 16 ja menin suoran putken puoliväliin laittamaan sen putkeen sisään. Ilonan kipittäessä putkeen, ehdin numeron 9 suulle stoppaamaan ja pikkuisen ennen ilonaa lähdin estettä 18 kohden. Takaakierto ja päällejuoksulla loput aidat. Kun tajusin olla riittävän lähellä esteitä, alkoi sujua. Tehtiin kahdesti puhtaasti ja oikein päällejuoksut. Olin hitusen edellä ja ipa liisi. Mahtava treeni. Juuri sopiva valamaan luottamusta että ehdin ja kerkeän eikä tee edes tiukkaa. Lisää tällaisia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti