lauantai 1. syyskuuta 2012

BH Puupponen!

Lähdettiin kepon kanssa aamuvarhaisella kohden Vaasaa.
Perillä löydettiin nilkkapituinen litimärkä kenttä. Kävin kävelemässä Urpon kanssa kentän ympäri ja sen jälkeen odoteltiin alkurutiineita.

Tarkastuksen jälkeen arvoin tokavikan lähtöpaikan. Pariksi saatiin kokeen toinen uros, joka oli saksanpaimenkoira. Näytti olevan hyvin hanskassa, niin siihen se jännityksen ekku rippeetkin loppui.

Miksi PK puolella se ilmoittautuminen on niin järjettömän muodollista. jouduin kysymään tuomarilta että mitä tässä pitää sanoa. No muodollisuudet ohi ja päästiin ensin tekemään kaavioita.

Seuruu oli ehkä vähän turhankin pitkä ja puuduttava. Pitkällä suoralla ainakin mnetiin teeman mukaan jossa lauletaan "älä laske askeleitas, anna mennä"
Urpoa tollanen vajaan kymmenen minuutin palkkaamattomuus vähä verotti, mut kyl se aika kivasti selvitti homman läpi. Pieniä puutteita ja päästiin nippanappa pisteisiin. Tottisosuus läpi, kommentein vallattomasta koirasta joka kuitenkin on hallinnassa.

Kaupunkiosuuden juoksijat ja pyöräilijät tehtiin kentän vieressä olevalla tiellä. Siinä puupponen käyttäytyi just hyvin. Kun joku tuli se antoi tilaa ja tuli mua lähemmäs.

Siitä siirryttiin kaupungimmalle ja tehtiin osuus jossa auton ovi paukahtaa ja se käynnistetään. Vastaan tepsutti kääpiösnautseri ja henkilöryhmässä kyseltiin että minkäs rotuinen näin komea koira on? siitä sitten nurkan taakse ja mun kammoamaan osaan. jätetään koira yksin ja poistutaan nurkan taakse. Sidoin kiinni kunnolla, käskin maahan ja vannotin pysymään aika tiukalla käskyllä. Ohi tepsutteli keskari snaku ja Puupponen oli inahtamatta. istumaan se oli noussut, mutta ei normaalia rähinää!! Loisto. Lopuksi ajoi auto viereen ja kyseli missä on lähin auto tai alko. kerroin etten tiedä yhtään wettä missä se on. Siinä oli kaupunkiosuus ja lähdin autolle BH Puupposen kanssa.


Tässä vielä video tottis osiosta. Paikallamakuun pysyi rauhassa ja tekevää koiraa tarkkaillen.

Urpo on nyt BH TK1 Mikälie Stormista :)

1 kommentti:

  1. No jopas on tosiaan piiiiiitkää seuruuta! Mitä tossa oli tarkoitus tehdä kun Urpo vähän repeää? :))

    VastaaPoista