tiistai 9. joulukuuta 2008

tollomussu opettelee kääntämään päätään


Ilona istuu edessäni ja tuijottaa suoraan silmiin. Ilona yrittää mennä perusasentoon. Ilona on edessäni ja menee maahan. Ilona kääntää päätään vahingossa kerran vasemmalle. NAKS!

Nyt ei ole mitään erityisiä aikoja, minkä puitteissa Ilonan pitäisi jotain hoksata. Ilona ei ole tottunut käyttämään aivojaan, eikä ole tottunut tarjoamaan asioita. Ilona on tottunut siihen, että nainen näyttää että mitä tehään ja Ilona tekee sen vihjeestä.

Nyt ollaan tuijotettu toisiamma, ja varmaan tuijotettais vieläkii.. mutta kun ohjaajalla ei oo lehmän hermoja ni aluksi otettiin pikkasia vihjeitä. Timppa yskäs tai piti jonku kolahduksen toisessa huoneessa, Ilonan vasemmalla puolen. Tässä vaiheessa Ilona ei yhdistäny naksausta toimintaan vielä.

Päätin alkaa nakkaamaan namin Ilonan vasemmalle puolen. Nyt asia alkoi hieman edistyä. Ilona on aika hassun näköinen kun se hiljenee rauhallikseksi ja naamasta näkyy että aivoja koitetaan käyttää. Se ei turhaudu ja kiihdy, se vain pohtii ja varovaisesti kokeilee.

Aluksi se käänsi päätään varovasti ja ihan vähän vasemmalle. Silleen hämmetyny ja hiukka pölläsmystyny ilme naamallaan. Nyt se jo kääntää päänsä vasemmalle, ja jättää sen sinne. Välillä se sitten koittaa kääntää päätään vielä vähän pidemmälle. Tällöin naksautan ja heitän namin oikeasta kädestäni Ilonan vasemmalle puolen. Ilona ja minä ollaan naamatusten. Ilonasta näkee, että se ei oikein tajua, mutta homma on ihan mukavaa.

Ilona yrittää ajatella, ja se on aika huikeaa!!

Me ollaan justiinsa muutettu Heinolasta Lahteen. Tässä on uusi treenipaikka :)

Mein keittiötä. Hiukkasen viel karun näköstä, kun tavaroita vasta kannettiin sisälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti