lauantai 1. marraskuuta 2014

ja kirottu kakkonen Seinäjoelta

Vuokrasin pari lepakkovuoroa Hurttaallista ja treenailin Mehmetin kanssa sitä haisuhallia.

Nyt tänään oli koe ja se meni aika hyvin. Kunnes ohjaaja....

ensin paikalla istuminen, sitten paikallamakuu.
pistemenetyksiä istumisessa oli liikauttanut kerran tassua (9) ja makuuss oli "vaikuttanut levottomalta". (9,5)

Ekassa yksilöliike setissä oli Luoksetulo. ok. kova vauhti ja siihen suhteutettuna hyvät stopit. ohjaajan pitäis oppia tähtäämään merkeille. (8,5)

Zetassa ohjaaja ei luottanut että tuleeko koira ja kurkisti. Tulihan se ja kaikki liikkeet onnistui. alussa oli vaan epätasaisuutta seuruuvauhdin kanssa. (9)

ohjattu, tosi hyvä (10)

-----
toka sarjassa ensin ruutu. oli tekemässä merkiltä ohjattua, joten teki merkin jälkeen pienen laukkapiruetin ja palasi merkille. Takana oli seinä, niin ei päässyt sinkoamaan pidemmälle väärään suuntaan. siitä uusi käsky ruutuun, josta meni takareunalle. uusi ruutukäsky ja maahan. loppu ok. (5)

seuruu. oli ok Mehmetiksi. oli innokas. piti kontaktin. juoksussa hiukan otti etäisyyttä ja se perhanan vipa perusasento jäi tekemättä. Taas piti pitkän seuruun lopussa yleisöä kohden mennessä katketa koiralta ajatus. tätä seuruuta ei arvostettu olleskaan. mä olin hyvinkin tyytyväinen suurimmaksi osaksi. (6.5)

tunnari. tosi hyvä. pistemenetys siitä että otin liian hätäisesti kapulan. Jos tälle tuomarille uudelleen menen, niin pitää muistaa tehdä slow motion. Otin sen siis normaalilla vauhdilla, kuten muutkin kapulat. (9,5)

kaukokäskyt. eteni vain yhdessä vaihdossa ja hyvin vähän mehmetiksi. tosihyvät kaket.
(7,5)

ja sitten se hyppy. Se ensinnäkin oli ihan hiton lähellä seinää. Kysyin että mitä jos heitto menee vastapäiseen seinään kun hyppy on niin lähellä? hyppyä siirrettiin. tuomari ehdotti että jso sitä madallettaisiin. mulle kelpas se minkä olin ilmoittanut. Liikkuri kertoi oman kokemuksensa lyhyeksi jäävistä hypyistä ja siirsi esteen. samalla näytti alkamispaikan ja yhtäaikaa tuomari jutteli mulle kuinka hyvä oli että hoksasin hein virheen. Samantien kun tuomari sanoi viimeisen sanan, liikkuri sanoi LIIKE ALKAA. vittu. sen siitä saa kun koira odottaa väliajat kauniisti perusasennossa. En ehtinyt sanoa sille mitään käskyä. en edes alkupaikkaa "vierelle" tai normaalia vahvistuskäskyä "orota". ja vituiksihan se meni. Heitin kapulan ja koira sinkosi innoissana perään ja teki tapansa mukana täydellisen noudon. No eihän se ollut minkäänlaisen käskyn alla.
 nollille meni.

vein koiran autoon missä onneksi oli palkka jo valmiina. seisoin hetken auton vieressä ihan hiljaa ja sitten marssin metsään yksin, kirosin pari voimallista perkelettä kun olin varma että koira ei mua kuule ja potkin muutamaa puuta. Kyllä oma tyhmyys ja virhe voi vituttaa syvästi.

ei paljon lämmittänyt että saatiin 235p ja tultiin sijalle 1/5.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti