perjantai 18. heinäkuuta 2014

TK3 Mehmet ja vähän muutakin ohessa.

SM joukkuekisa meni sivu suun, sillä Mehmet aloitti juoksut jonkinverran ennen koetta.
Sen verran ärsyynnyin että Mehmet sai viikon mittaisen totaalilevon, jääkaudeksikin joku vois sitä luonnehtia.
Ittee ärsytti niin paljon, että oli parempi että juoksuhuuruissaan hiukan nyrjähtänyt Meme sai keskenään murjottaa. Ja minä omassa nurkassani. Menin silti turistiksi Maire -pennun kanssa.

----------
IKKJ:llä oli iltakisa samana päivänä kuin agiseurallani kisat. Kaupan päälle Tuijan pentele ilmos Jipon sinne agikisoihin ja tuli Lahdesta Lapualle. Ehdin mä sitä noin puoli tuntia nähä, ja Jipsterin ekan radan. Sitten kiidettiin jo pää kolmantena jalkana Ilmajoelle kokeeseen. Tokan radan Jippo ja Tuija voitti!


(Tuija toi mulle kasan itsetekemiään pantoja, ne on ihania!!!, jos joku muukin innostuu noista niin multa saa vinkkiä mistä niitä saa. Ovat edukkaita ja konepestäviä ja supersöpöjä!!. Noista kaksi on Ullalle, loput mulle)

------

Niin se koe. 17.7.2014 Ilmajoki tuomarina Tiina Laakko.

paikallamakuussa Mehmet oli nuuhkinut ja SANONUT!!!! ilmeisesti mehmehmehmeh. Se ei ikinä sano mitään töissä ollessaan. Autossa se rähjää niin että jouset notkuu, mutta ei se kokeessa!!
Paikallamakuu 7,5 eikä muillakaan paljon sen onnellisemmin mennyt. Katoin että jaa, tiukka tuomari. nollataan odotukset ja mennään tekemään kiva koe.

ja tehtiinhän me.
Ennen kehiä Mehmet tuntui löysältä, mutta kehässä mukana oli se täsmällinen ja luotettava toveri.

Mukana oli fitdog jauhetta ja juotin Mehmetin ennen kumpaakin kehää. myös noin 4h ennen koetta nesteytin sen puolella litralla vettä ja runsaalla fitdogilla. Se jaksoi ehdottomasti paremmin kuin muutoin.

Niin se koe. kolmas voittajaluokan koe, kolmas ykköstulos ja TK3. Pistein 273 ja sijalle 1. /4
Tuomarina tosiaan Tiina Laakko. Saatiin taas kehut yhteistyöstä, upeasta pannasta (kaikki onnistuu panta, viisi riviä värikkäitä timantteja) ja siitä miten hieno porokoira se on. Allekirjoitan.





Ja videolla koe (ilman paikkista.) Kiitos Saaralle kuvaamisesta.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti