maanantai 11. maaliskuuta 2013

Katja kiviahon koulutus

Valmennusryhmälle oli oma koulutuspäivä.

Otin molemmille koirille yhden kierroksen.

Mehmetin kierros meni lähinnä puhumiseksi. Mutta asia olikin sitten ihan erilainen näkökulma Mehmetin ahdistukseen.
Mehmet ahdistuuu/ottaa itseensä henkilökohtaisesti: rähjäävistä/kumeasti haukkuvista koirista, vihaisesti tiuskivista ihmisistä, omia koiriaan kieltävistä ihmisistä jotka esim paikallaolossa ryntää kohden rivistöä. Myös pelkkä tiukka kiljaisu/huuto/kielto on aina paha. Mehmet ahdistuu myös koirista jotka ei sen mielestä ole hallinnassa. Eli esim palkkauksen aikana rinksaa juoksevat koirat on hirveitä. samoin kaikki sen takana oleva liike, oli se ihminen tai koira.

Katjan neuvo oli tehdä Mehmetin olo turvalliseksi.
Luottamus tulee kun aikaa menee ja väliin tulee paljon pelkästään positiivisia ja turvallisia kokemuksia.

Konkreettisesti tämä tehdään sillä että toinen treenivät koira pysyy niin kaukana Mehmetistä että sen ei tarvitse huolestua/ahdistua.
Häiriötreenit on Mehmetin kohdalla nyt pannassa. Ne vain lisäävät sen epäluottamusta ympäristön kamaluuksia kohtaan.

Toinen mitä kokeillaan on namien laittaminen Mehmetin lähelle paikallamakuussa. Silloin se toivonmukaan keskittyy pysymään omassa kuplassaan ja se auttaa sitä keskittymään itse tehtävään eikä mahdollisiin häiriöihin/ahdistuneeseen oloon.

Seuruussa ja muussa tekemisessä nostetaan sitten virettä. etsitään sitä rajaa että se melkein lipeää käsistä ja jopa olis röyhkeä ja possu mua kohtaan. (tää voi aiheuttaa ongelmia kotilaumassa, Mehmet on laumakiipijä. Mutta katotaan)

Mintun kanssa otettiin se halvatun ohjattu.
tehtiin se kerran kisanomaisena ja se teki sen!

Lähdettiin silti purkamaan mein ongelmia.

Minttu ei ole skarppi, eikä katsele liikkurin viedessä kapuloita paikoilleen. Silloin kapuloiden paikat on myös vähän yllätys. Yleensä se keskittyy keskikapulaan, jonka se tietenkin näkee merkille mennessään.

Nyt tehtiin korjaussarjana niin että katja vei kapulat. Kun hän oli ojentamassa ekaa kapulaa alas, vapautin Mintun ja Katja kutsui sitä luokseen ja palkkasi vinkupallolla.
pari toistoa ja Minttu olikin jo valmis ryöstämään kapulalle.

Nyt Mintulla oli ihan eri ilme kun kapuloita vietiin. Seuraavaksi vahvistettiin merkkiä pallolla joka oli maassa merkin takana. Mintulla sitä ei ole koskaan ollut, joten siinä meni hetken säädöksi. Saatiin kuitenkin taas ajatus käännettyä siihen että merkkikin on huippuhauska ja kiva.

Suuntia opetellaan niin että kapula on siellä omalla paikallaan syvällä. Koira on merkillä ja ohjaaja on merkin tasalla kapulan kohdalla. Ensin kutsutaan koira kohden itseä suuntakäskyllä ja palkalla ja siitä vapautetaan hakemaan kapula. Tämä vahvistaa kaarien suuntautumista selkeästi sivuille. Mintullakin kun on taipumus tehdä paikallaan rodeokäännös ja se saattaa kääntyä suoraan kohden keskikapulaa tai niinkin pitkälle että näkee sen vääränpuolimmaisen.

Ensin treenitään suunnat kuntoon ja vahvistetaan merkistä huippukiva.
Sitten voidaan tehdä myös ohjailutreeniä.

Eli keskikapulasta pitää pystyä luopumaan ja tuoda se oikea kapula. Tällä pelastetaan pisteitä, jos se oi joi tapahtuukin siellä kokeessa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti