torstai 29. toukokuuta 2014

Mehmetille toinen voi-1 tulos!

Alavudella helatorstaina, tuomarina Jaana Tala.

Mehmet oli nyyppäpyyhkä seuruun ajan, loput liikkeet menikin aika hyvin.
Tiedetään mitä reenataa.






perjantai 23. toukokuuta 2014

Downshifting

Viime vuonna mietin että miksi ihmeessä joku käyttää moista sanaa.
Tänä vuonna päätin toteuttaa sitä. En töiden vaan harrastusten osalta.

Viikosta toiseen melkein kaikki vapaa-aika meni muiden auttamiseen treeneissä, muille treenien vetämiseen, kökkimiseen jotta ihmiset saa kivoja tapahtumia. Sit kun mietin että omille koirilleni ei sitä laadukasta aikaa jää. tai jos aikaa jää niin ei jaksamista.

Eihän siinä ole mitään järkeä. Ei yhtään mitään.

Ensimmäiseksi suostuin jätti-ison ryhmän ottamiseen agilityssa, mutta sillä muutoksella että vedän vaan puolikkaan ryhmän.

Seuraavaksi mietin vapaailtojeni määrää ja koirieni määrää. Ohjatut reenit olis yhdelle koiralle olleet 2h, eli käytännössä kentällä kökkimistä ja juoruamista kun molemmat kentät on käytössä samalle ryhmälle. yhden koiran treenit yhtenä iltana. Ei mitään järkeä. Jätin koiran pois ohjatusta ryhmästä, sillä kun olen kouluttaja, saan avaimen kentälle.

Sitten alkoi ressikäyrä nousemaan kun aloin pohtia päästäänkö seuran joukkueeseen mulle henkilökohtaisesti vuoden tärkeimpään tapahtumaan. Ilman joukkuepaikkaa ei ole osallistumisoikeutta.
Sen perusteella mitä treeneissä on ollut ja mitä oon ymmärtänyt, niin ei meille kyllä paikkaa olisi herunut. Sen verran taitavia ja yleisesti kehuttuja koirakoita mein seurasta löytyy tukuittain. Mehmetistähän ihmisillä on kuva että se on häiriöherkkä nyyppä. Oikeasti se alkaa olla pitkästä aikaa oma itsensä.
Päätin että vitut ressaamisesta, vahvistin paikkani lappalaisten joukkueeseen. Siellä ollaan aina tervetulleita joukkueeseen ja kukaan ei mieti asioita pärjäämisen kannalta. Lisäksi siellä päätös osattiin kertoa. Itseasiassa siellä se päätös tarvittiin ennen kuin se olisi selvinnyt mein oman joukkueen osalta. Aihe äksyttää vieläkin. Joten äärimmäisen hyvä päätös.

Oheistuotteena lopetin tokotoimikunnassa olon. Lisää vapaita iltoja ja vähemmän kommunikointia ihmisten kanssa. Loistavaa, sanoi erakko minussa.

Agilityseurassani on talkoovelvoite. Sitä on nostettu ihmisten totutusta aika paljon. Laskeskelin että ensi talvelle tarvitsen tavallisen rivitreenaajan verran pisteitä ja olen kökkinyt (perhettä apuna käyttäen) 23 tuntia kasalle. Se riittää, joten loppukesänä mua ei talkoissa näe. Downshifting ja helvetin hyvällä omallatunnolla.

---------
Nyt on viikko takana vähemmän aikataulutettua elämää. Mä oon ehtinyt levätä ja lepuuttaa hermojani.

Vielä olis yksi eteläpohjanmana kennelpiirin happeninki, ennenkuin senkin jätän pois. aiheesta olen jo maininnut. Eri asia onko kukaan sitäkään tajunnut. mähän en puhu suomea vaan kiinaa ilmeisen usein.

Oon treenannut koirineni vähän ja fiilis on parempi ja rennompi. Kyl tää tästä lähtee. Taisin vetää käsijarrun päälle juuri ennen kuin burnout oliis kolkuttanut olkapäähän.

-------
Jäljelle jäi ainoastaan päivätyön lisäksi jalostustoimikunta (jossa JTO:n kirjoittaminen on tunkaistu minun vastuulleni, mietin vaan että missä vaiheessa niin kävi)

Lehtitoimikunta. (joka onneksi on miellyttävää ja vähiten ressaavaa hommaa)

Puolen agiryhmän veto. (saan avainharkkaoikeuden)

Parit yhteistokotreenit viikossa. (joista toinen kerta on aina yli 40km päässä, eli ei tapahtu viikoittain. ei jaksa ei pysty, ei kykene)

Agiyhistyksen hallituksessa olen vielä. Katotaan pysyykö kiinnostus ja minkä verran.
Kokous olisi joka kuukausi.

-----
Sit on sitä aikaa levätä, aikaa treenata monta koiraa kerralal jos jonnekkin menen. Aikaa keskittyä omiin koiriin. Aikaa. Mikä ihana syy talkoilun ja yhdistystoiminnan alasajolle.

saa melkein olla kiitollinen sille idiootille joka tuli koirayhdistyksen fb sivustolle määkimään palvelua, vaikak ei ollut edes k.o. lafkan jäsen. Ihmiset on idiootteja ja minä olen epäsosiaalinen paska. Miksi käyttäisin oman aikani aj energiani melkein 95% muiden hyväksi.

Timon (mieheni) sanoin HV. Enkä tarkoita hyvää viikonloppua.

---paitsi ...... nythän mä olen jo tosileppoisa, joten hyvää viikonloppua. :D

perjantai 9. toukokuuta 2014

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

neljän koiran neljän viikon suunnitelma.

viikko 19 Kaapo, Aina, Nita

1. motivaatio

2. kontakti ja keskittyminen ohjaajaan
3. perusasento
4. maahan
Minttu
seuruu
jäävien muistelu
ohjattu

viikko 20 Kaapo, Aina, Nita1. motivaatio
2. kontakti ja keskittyminen ohjaajaan
3. perusasento
4. seiso


Minttu
seuruu
zeta
ruutu

tunnari

viikko 21 Kaapo, Aina, Nita
1. motivaatio
2. kontakti ja keskittyminen ohjaajaan
3. perusasento
4. istu

Minttu
seuruu
ohjattu
hyppynouto
luoksetulo
viikko 22 Kaapo, Aina, Nita
1. motivaatio

2. kontakti ja keskittyminen ohjaajaan
3. perusasento
4. nouto

Minttu

pieniä kokonaisuuksia
pahiten prakaava liike. veikkaan ohjattua.
kaukojen varovaista tekoa, ettei jumiudu. 


viikko 23. Katotaan mitä ne jo osaa. 

lauantai 3. toukokuuta 2014

Mehmetille Voittajasta ykkönen!!

Oman seuran koe, tuomarina Riikka Pulliainen, paikkana laidunalue, jossa ollaan oltu viimeksi viime kesänä, ehkä. Fiilis oli hyvä ja suoritus myös. Yksi työtapaturpa tuli, mutta lisää vaan treeniä. Osaamiseensa nähden Mehmet oli hyvä!! Lopultakin me pystytään näyttämään semmoisia suorituksia joita se osaa. :) Me ollaan niin onnellisia.




keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Mehmetille kokeenomainen

Hyödynsin uuden kentän. Ekalla kierrokselal testasin ekaa kertaa liikkurin kanssa kaukoja. Toimi yllättävän hyvin. Seisomasta istumaan vielä on välillä epävarma. Liikkurista ei piitannut mitään.

Kokeenomaisessa tehtiin kaikki mitä pystyttiin. hyppyä ei kentällä ollut joten puulla tehtiin tasamaanouto. ja ruudussa oli ruuhkaa niin jätettiin se pois.

Seuruu. Mehmetiksi sikahypermahtavaa. siihen saatto luottaa. Täyskäännös oli hitaassa hyvä, normissa semiok ja juoksussa huono. Eli vauhti luo hankaluuksia. Mutta kontakti paikka ja into pysyi koko pitkän ja vaihtelevan seuruun ajan.

Liikkeestä istu. Autoin ihanpikkuriikkisen, mutta sari ei edes huomannut sitä. Mehmet teki hyvin.

Luoksetulo. mehmet epäili lähellä juossutta koiraa ja hässäkkää. sen keskittyminen oli vähän muualla, joten seisominen valui. välit oli nopsat ja maahan tiputtautui kenttä pöllyten.

Puunouto ok. pölypilven keskeltä oli haastava nähdä mutta nosti hyvin.

metallinouto vielä parempi kuin puu. Meno ja paluu innokkaalal laukalla.

tunnari. ihan kokeenomainen suoritus. lähti kovaa ja iloisena haisteli nopeasti mutta täsmällisesti ja toi oman hyvällä laukalla ja hyvällä otteella.

kaukot. Yksi lisäkäsky, muuten puhdas sarja. <3


rakastan tuota koiraa.

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Christan koulutuspäivän muistelua

Kaikki on joko mustaa tai valkoista. Ei ole ihankivaa ja aikahyvää. Jos joku on huono, se laitetaan mieleen ja treenataan paremmaksi.

7 perusasiaa:

1. motivaatio
2. kontakti ja keskittyminen ohjaajaan
3. perusasento
4. seiso
5. istu
6. maahan
7 nouto

kaikissa liikkeissä nopeus, keskittyminen, pysyminen, häiriö, vakaus ja 100% varmuus.

6-8kk asti tehdään peruspalikoita.
perusta tehdään kunnolla ja rakennetaan sne päälle. myöhemmin perustaa pitää huoltaa.

Mieti ihannesuoritus vaihe vaiheelta ja tähtää siihen opetuksessa. omat kriteerit tärkeimmät, tuomareiden kriteerit ihan yks ja lysti.

ensin oikea asenne-> oikea motivaatio -> tekniikka.

Panosta sosiaaliseen palkkaamiseen.
luodaan motivaatio, opetetaan asia, kun on tunne että koira osaa -> testataan.

Kun koira tekee suurimmaksi osaksi oikein, nostetaan kriteeriä. korjauksista ei enää saa palkkaa.

Kuuntelutreenien paikka on kun koira on niin röyhkeä että tekee yksin. m

kaikki palat tärkeitä, pidä kiinni kriteereistä. palkkaa paljon niistä.

koiran pitää suoriutua kunnialla treeneistä ennenkuin menee kisoihin.

treenien laadun pitäisi olla hyvä. koska kisoissa koira tekee aina vähän huonommin

mieti mikä liikkeessä on tärkeintä. tunnarin nopea paluuvauhti ei ole minkään arvoinen jos koira tuo väärän kapulan.

jos PALKATTOMAN AIKANA KRITEERIT LIPSUU, LOPETATAAN SNE PALKATTOMAN TEKEMINEN SILTÄ ERÄÄ JA TREENATAAN KOHTA KUNTOON.

(kappas. jollaki jäi capsit päälle ihan hyvään kohtaan... )

koiralle ei anneta mahdollisuutta tehdä huonosti kokonaisuutta. asenne tärkeämpi kuin kriteeri.

jos asia tai liike on jo rikki, turha pelätä. se on jo rikki. sit vaan parannetaan.

anna tunteen näkyä treenatessa. ole aidosti onenllinen kun sujuu, ei tasapaksua hyväpahakoira noh nyt höpsisjee...

ongelmat: työstä nopeasti kuntoon., tee töitä.

se on koiran paras kun ei jumiuduta epätietoisuuteen.

6 viikkoa on sikapitkä aika työstää liikkeitä.