sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Mehmetin ihmeparantuminen

Oltiin 2 päivää Christa Enqvist-Pukkilan tokokoulutuksessa ilmajoella.

Ekana päivänä katottiin sitä "ahistumista".
Sitä ei käytännössä ollut. Yksi pieni merkki siihen suuntana oli, mutta siitä ei piitattu.

Perjantain ekalla kierroksella Mehmet teki luoksetulon, noutoa, merkkiä ja ruudun. Kaikki pienin häiriöin lisättynä.
Mehmet oli iloinen ja selviytyi hyvin.
Vaikka merkin edessä oli ihminen istumassa, Mehmet löysi merkille.

Mehmetin ajatus saattoi katketa tosi nopsaan, jos sen keskittyminen lipesi johonkin ulkoiseen asiaan.
se meni innolla kohden ruutua, huomasi yleisön ja syöksyi ihmisten syliin.

Häiriöistä se ei piitannut, vaan pysyi iloisen positiivisena.

Toiselal kierroksella otettiin häiriökoira Moska ja hetken kuluttua häiriökoira Vilkku tekemään halliin yhtäaikaa. Mehmet teki luoksetulon metrin päästä Moskasta ja Katista, luotisuoraan ja yhtään väistämättä.

Siinä kun juteltiin niin ero oli siinä että MINÄ luotin että joku muu hoitaa että ne häiriökoirat pysyy alueillaan.
Silloin pystyttiin tekemään yhdessä ja Mehmetkin pystyi olemaan rento ja iloinen.

---------
lauantaina se teki kisanomaisen tunnarin ja loisti osaamisellaan.
seuruu oli huonoa ja liikkeestä istumisessa sillä oli ihan hyvä alkuajatus.
häiriöt ei olleet käytännössä missään merkityksessä enää.
Loppuun tehtiin oikea häiriöharkkaa, missä oli hyvä että aina välissä pyysin sen tekemään asioita enennkuin sen piti taas keskittyä tekemään mitä pyydetään. Siten se ei valahda sinne omaan yksityiseen kuplaansa.

---------
Mehmetin ongelma on ohjaaja, joka on alkanut laittaa merkille kaikki ympäristön häiriöt. Silloin kun minä olen auki ympäristöä kohtaan, on koirakin auki sinne. silloin meidän yhteistyö on surkeaa. Olin jo ehtinyt opettaa että aina on monta vaihtoehtoa, jotka kaikki on yhtä jees. jos näyttää surkealta niin ei tarvi tehdä.


Ahistumisen ja traumatisoinnin arvet on mussa syvemmällä kuin mehmetissä, se on jo unohtanut koko homman. Mehmetillä koko homma oli jo opittu toimintamalli.

Nyt mein pitää laittaa sen vahvoja liikkeitä haastavammaksi, jotta sen itseluottamus pääsee kasvamaan.

seuruu hihnaan = mun ei tarvii huolehtia tuleeko se vai ei.
kun mehmet itse valitsee nousta mukaan-> megapalkka.

muutenkin seuruussa tulee vahvistaa nyt perusasentoa, kontaktia, muutamaa askelta, täyskäännöksiä, tiiviyttä,
sanallinen lisäapu lähellä pysymiseen .

vahvista ruudun paikkaa, se on nyt vähän hajonnut.

Mehmetin ajatus ja focus on nyt kuin perhosen lento. sillä se on ollut sille mahdollista.

nyt pois muiden ihmisten luo menemiset ja rapsuttelut. kaikki keskittyminen molemmilla meidän yhteiseen tekemiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti