sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

ahdistuskertomus

Vapun luennolla jotakin loksahti päässäni kohdilleen.

"PELKOTILA ON AINA OPITTU REAKTIO"

Mikä on opittu, voidaan opettaa pois. 

-----------------------
siinä se yksinkertaisuudessaan. Halogeeni pitkän pimeän ja toivottoman tunnelin päässä.

lyhyt pohjustus:
Mehmet oli iloinen ja reipas nuori koira. Se oli rewnto ja luottavainen ja iloinen koiranäyttelypaikoilla ja se asui kaupungin vilinässä. Kävi treenaamassa ihmisten ilmoilla ja reagoi normaalisti muihin koiriin. ei ahdistunut. Insinööri se on ollut aina ja sen ajatuksenjuoksu on erikoista, mutta se ei haittaa.
Se on aina nähnyt kaiken ja huomannut kaiken. mutta se on suhtautunut kaikkeen uteliaan positiivisesti!!!!!!!

näin ahdistuminen kehittyi:
1. Seuraavaksi sen ohjaaja oletti ja laittoi liikkeet nippuun liian pian ja vei sen uuteen tilanteeseen. vähänhän se häiritsi, mutta ei rikkonut luottamusta vielä. 

2. seuraavaksi ohjaaja pakotti sen jäämään paikallamakuuseen. koira oli superiloisella fiilikselä, onnellinen ja luottavainen. ohjaajan päässä vilahti ajatus että pysyyköhän tuo viereinen koira maassa. Jättötilanteessa se vieras koira tuli suoraan mehmetin iholla seisomana ja painostamaan. Kun mehmet koitti rauhoitella ja oli melkein hengittämättä ja eväänsä liikauttamatta, tämä toinen koira työntyi seisomaan ihan kiinni Mehmetin kaulan päällä uhkaavasti tuijottaen. Se oli liikaa Mehmetille ja se ratkaisi tilanteen pakenemalla ihan saamartin nopeasti autojen väliin. Dominoiva koira hämmästyi sen verran että juoksi Mehmetin perään hännänjuuressa. Mehmet mutkitteli itsensä pakoon autojen välissä ja tässä vaiheessa dominoivan koiran omistaja ehti toipua järkytyksestään ja komensi koiran pois. Aika tuntui minuuteilta, mutta käytännössä koko homma oli ohi varmaan sekunneissa.

Tämän jälkeen mehmet reagoi haukkuviin, takana liikkuviin, sitä kohden tuleviin, isoihin koiriin, mustiin koiriin, sen lähellä makaaviin koiriin ja siihe tilenteeseen että se jää yksin kentälle. Asiaa työstettiin ja minä olin tietenkin ahdistunut ja ärsyyntynytkin.

3. kokeessa viimeisteltiin. Ekassa kokeessa tämän jälkeen mehmet ahdistui ja istui kokeen paikallamakuun läpi. minä tulin piilosta ja järkytyin ja suurieleisenä ihmisenä koira näki reaktioni ja tajusi sen hyvin. sen lisäksi että sitä ahdisti, se sai multa palautteen siitä etten ollut tyytyväinen. = multiahdistus.

Yksilöliikkeissä meillä oli sitten liikkuri joka käskyttää tiuskien ja äyskien. Kaukoissa mehmet ei uskaltanut liikahtaakkaan vaan alkoi pelätä myös takana seisovia ja käskyttäviä ihmisiä. (tämä kauko ongelma ratkaistiin sillä että palkka tuli namien, kehujen ja rapsutusten muodossa liikkurilta, heti kun vapautin sen liikkurille) 

4. Tämän jälkeen kaikki tiuskimiset, huutamiset, jee karjahdukset, liikkumiset rymistelyt.. aivan kaikki liian lähellä tapahtuva on ahdistanut koiraa

Tokihan sekin mielentila tarttuu ja kuten paukkuarkojen koirien omistajat tietävät. heistäkin tulee paukkuarkoja. he huomaavat ne äänet joihin koira reagoi ja reagoivat niihin odottaen koiran reagoivan. koira ottaa jo ihmisen eleet hälytykseksi. Samoin minä kartoitin jo kaikkea mikä mehmettiä ahdistaa ja niiden hallitseminen pois vei meidät umpipussiin. Ei voitu enää treenata yhdessä muiden kanssa hallissa.

-------
Ratkaisu

Aloitettiin ensin vastaehdollistaminen. naks ja namppaa naamaan aina kun koira A) näytti ahdistuneelta B) vaikutti ahdistuneelta C) mulkaisi yhtään mitään ääntä kohden D) väräytti korviaan taakseppäin tai häiriötä kohden E) oli millään tavoin reaktiivinen mihinkään mikä ehkä voisi lisätä sen ahdistusta. 

Naksuttelin sille kolmisen kertaa hallin reunalla vatsan täyteen namppaa ja mitään muuta ei treenattu. 

Sen fiilis nousi ja se lakoi tarjota temppuja. peruuttaminen on sen suosikki. satunnaisesti palkkasin sen suorittamista tempuista ahdistusmulkoilu aivopesun lisäksi.

SE NOSTI SEN FIILISTÄ ENTISESTÄÄN.

Nyt oltiin kohtuullisen häiriöttömässä tilassa treenaamassa. kolme ihmistä ja maks yksi rauhallinen koira samassa tilassa.
Mehmet pystyi rentoutumaan, se leikki, pomppi, juoksenteli ja oli iloinen. sen korvat olivat pääsääntöisesti pystyssä ja häntä heilui. Naksuttelin sille edelleen kaikesta reaktiosta ääniin ja häiriöihin. mutta palkaksi heitin sille pikkupikku nameilla koppeja. se joutui todella keskittymään saadakseen namit kiinni. samalla se ei pysynyt paikoillaan ahdistumassa lisää, vaan purki ahdistumista liikkeeseen ja helppoon ja hauskaan tehtävään.
Se pysyi hyvässä mielentilassa ja jopa puri mua käsivarsiin leikkiessään. Mehmet kun ei yleensä innostu leikkimismoodiin kuin äärimmäisen energisenä ja valtavan onnellisena. mua kohtaan se on röyhkeä vain täysin vapautuneena. 

sulan saappaisiini. <3 

jatkamme yksinkertaisista asioista niksuttelua, hyvää fiilistä ja leikkiä missä pyrähdellään, pompitaan ja kehutaan. saatan jopa kaivaa jotkut sen lempiesineet leikkiin mukaan. vaikka metallikupin, pienen metallirasian, oikein pitkän turkisnarulelun.. sensellaisia juttuja. jopa tennispallo voi olla sen mielestä ehkä sittenkin kiva juttu. 

3 kommenttia:

  1. JEEEE HYVÄ MEHMET! Ja hyvä Jonna :D

    VastaaPoista
  2. Joskus se on ihan kiva vaan treeneissä leikkiä :) Hyvä te!

    VastaaPoista
  3. Niin toi metallikuppi!! Sitähän se kantoi iloissaan aina vanhalla hallilla! Varasti sen röyhkeästi ja juoksenteli se suussa ympäriinsä. Toi on hyvä!

    VastaaPoista