perjantai 29. lokakuuta 2010

Hakua kokeilemassa


Mentiin Riina mie ja Tuija kokeilemaan vähän hakua. Riina sitä on enennkin tehnyt ja Tuija kerran kokeillut. Omistani otin mukaan Ilonan ja palkaksi kissanruokaa. Motivaatio kohilleen heti alkuun. ;)



Kuvan mukainen treeni tehtiin kahdesti Ilonalle. Lähdimme tieltä hihnan kanssa risteilemään metsään. Ukko oli ylätuulen puolella odottamassa. Kun haju tuli Ipan nenään, sen ryhti muuttui kuin vieteristä ponkaisten. Päästin sen irti ja hupsis siinä se maalimies jo olikin.


Sama kaava toistui tokalla kertaa. Siellä koiran irrotuksen aikana Ipa vähän hämääntyi et saako hän mennä vai ei. kun annoin luvan, se kaarsi suoraan ilmavainulla maalimiehelle.


Esineruutua kokeiltiin kans. Tallattiin noin 5metriä kertaa 20 metriä oleva alue. Vietiin sinne takakulmaan hanska koiran nähden. Innostettiin ja tultiin takaisin. Ipa juoksi suoraan hanskalle ja äkkiä takaisin. Hanska jäi mettään. Kun kannustin sitä tuomaan esineen, se etsi vaan läheltä poimittavia esineitä.. raasu koitti napata pienestä näreestä merkkinarun. Avustettuna käytiin sitten hakemassa yhdessä se saamarin hanska. Se oli ekloittava ja sitä oli inhoittava ottaa suuhun. Otti se sen kuitenkin ja sai palkan. Periaatteessa esineen löytyminen ja alueelal pysyminen ei olleet ongelmallisia. Esineen toimittaminen mulle oli. Ehkä tehdään nostelu ja tuomis harkkaa seuraavaksi.


Lopuksi koirat juoksenteli onnellisina ympäri mettää. Ilona toi turkissaan ei-niin-onnellisen sattuman. Kotona mentiin sit porokoirapyykille. Minen edes halua tietää että MINKÄ eliön jätöstä se oli. Onneksi flunssa turruttaa hajuaistin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti