maanantai 27. elokuuta 2007

Minttu tokoili seinäjoella.



Päivä alkoi fasaaneilla.
Ihan kentän vieressä oli fasaanipesue.
Päätin sitten ajattaa ne Mintulla pois. Eiköhän Minttu saisi ne
karistettua mielestään kokeeseen mennessä. *viiu viiu vuh vuh viiu* ja
fasaanit siirtyivät pois näköetäisyydeltä. Minttu autoon rauhoittumaan
ja mie itte ettiin vessaa..

Ekat viisi koirakkoa otettiin
paikallamakuuseen. Olin jo valmiina että met päästäis seuraavaan
satsiin.. vielä mitä! Nää viis ekaa suorittaa ensin kaikki liikkeet.


Näitten viiden jälkeen olin taas valmiina. Kuultiin että yksi kisaaja
on myöhässä ja häntä odotellaan. Että ensin otetaan minun koira sisään
tekemään seuraamisliikkeet. Viritin koiran ja koitin ite rauhoittua.
Vielä mitä! taas muutos. Päätettiin odottaa sitä yhtä kisaajaa. Tällä
hetkellä hermoni olivat kireämmällä kuin viulunkieli. Yksi ihana
kisatoveri sai minut rauhottumaan. Onneksi oli auto mukana, niin Minttu
ei mun skitsoiluista perustanut. Saihan se olla omiin hajuihinsa
ylhäisessä yksinäisyydessä.

Lopulta se myöhästynyt saapui ja
päästiin aloittamaan. Luoksepäästävyydessä Minttu istui paikallaan
minun vieressä ja ainoastaan ojensi päänsä rapsutettavaksi.

Paikallamakuussa Mintun vierestä lähti välittömästi corgi eläin.
Häiriötä oli ihan riittävästi: vieraita koiria ja ihan koirien takana
mattoja pesupaikalta autoon rahtaava faari. Minttu oli oma pomminvarma
itsensä. Kympit tuli kummastakin liikkeestä.

Seuraamiset meni
yllättävän hyvin. Minttu seurasi kohtuudella oikealla paikalla. Välillä
jäi hieman. Otti pari vinoa perusasentoa ja touhotti yhden käännöksen
pitkäksi. Kasit kummastakin.

Maahanmeno liikkeestä. Oikein
hieno. Minttu vaan ei oikein heti noussut ylös. Hetken kuluttua se
nousi puolittain. Liikkenohjaaja sanoi kiitos-äh! minä sanoin istu! ja
Minttu iski maate. Kaikki nämä yhtäaikaa. Saatiin kuitenkin kasi puoli

Luoksetulossa Minttu lähti paikalta liikkeenohjaajan sanoessa käsky. Seiska.


Seisominen seuraamisen yhteydessä. Täyrellinen, perfetto ja super.
Minttu pysähtyi välittömästi käskyn saadessaan ja niille
jalansijoilleen. Tuomari kehui kun ei ollut edes käsimerkkiä :) Kymppi!

Estehyppy oli oikein hieno, hiukan vaan haisteli maata esteen takana. Ysi puoli.

Kokonaisvaikutuksesta saatiin kommentit: "Rauhallinen, tasainen suoritus, voisi sanoa jopa varma". Meikä on ylppis :) Kymppi

Kokonaispisteet 175 ja toinen ykköstulos.

Taulukossa kaikki vuoden kokeet pisteineen. Koe1 Koe2 Koe3
Osasuoritus Arvosana x kerroin
1. Luoksepäästävyys 10 x1 10 x1   x1
2. Paikalla makaaminen 10 x3 10 x3   x3
3. Seuraaminen kytkettynä 6,5 x2 8 x2   x2
4. Seuraaminen taluttimetta 7 x4 8 x4   x4
5. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8,5 x2 8,5 x2   x2
6. Luoksetulo 9,5 x3 7 x3   x3
7. Seisominen seuraamisen yhteydessä 9 x2 10 x2   x2
8. Estehyppy 8 x2 9,5 x2   x2
9. Kokonaisvaikutus 8 x1 10 x1   x1
Pistemäärä yhteensä ALOKASLUOKKA 168,5
1. tulos
175
1. tulos
 


Kokeen jälkeen toimimme vielä avoimessa luokassa häiriökoirana. 3
minuutin mittainen paikallamakuu ja mie olin piilossa. Hieno oli ja
Minttu pysyi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti