maanantai 4. marraskuuta 2013

Mukavuusalueen venskaamista

Sunnuntai treeneissä oli ajatukseni tarkastella voittajaluokan osamattomuuksia.
Paikallamakuussa muita häiriköitiin. mehmet oli hieman sivummalal, mutta rentoutui selkeästi kun huomasi että häiriöt koski vaan kaikkia muita koiria. Hän sai vaan olla ja nauttia showsta.

Istuminen- ei osaa. Teki vain käsimerkkiin tukeutuen. Pelkkä käskysana ei ole riittävä vihje.

Luoksetulot takapalkalla. osaa. kuuntelua kehiin. maahanmenoja myös tähän. Vauhdit ja reagoinnit on hyviä. Samoin ajatus on hyvin taakse.

Ruutu. Loppuosa ehdottomasti treeniin. Lähtee hyvällä vauhdilla, mutta tahdon vierelletulon täsmälliseksi. Ruutuunmenoja myös häiriössä.
Yhdisti kiertämisleikit ruutunmenoon ja meni ruutuun aina vasemmalta sivusta. Tämä korjataan kosketusalustan kanssa seuraavassa treenissä.

Possu von Nakki juoksi auttamaan meitä ruudun kanssa. Samalla kun possu ja Saara ryntäilivät linjalla ja Kati viihdytti eksynyttä possua, mä olin viileen cool ja käskytin Mehmetin ruutuun. Kyllä se sinne meni, vaikka ruudussa nosteli tassujaan kuin olisi siinä itsessään kävellyt. Seuraavassa toistossa ei lähtenyt ruutuun. Sillä voihan se POSSU jostakin tulla. Väännettiin hetki, huijasin sitten sitä että ollaan menossa pois ja lähetinkin läheltä ruudun väärältä puolelta. Hupsistakeikkaa ja Possu ja häiriöt unohtui ja Mehmet osasi jälleen ruudun. Erittäin hyvää mukavuusalueen rikkomista.

Kaukoja istu-maahan-istu 10 + metrin päästä. Toimiii.
Seuraavaksi voisi ottaa tarkasteluun jonkun toisen vaihdon.

Ja ihan vähän on pakko hehkuttaa. Katin kanssa osuttiin treenipariksi ekaa kertaa. Ajatukset natsas koulutuksellisesti yksiin ihan täydellisesti. Olipahan helppoa treenata ja kommentoida ku toinen puhuu täsmälleen samaa kieltä. Tätä lisää!

1 kommentti: