maanantai 17. syyskuuta 2012

Haaste tuli

Sanna Haastoi meidät, joten pysähdytään hetkeksi vastailemaan. 


1. Rotu, jota ihailet ainoastaan ulkonäön vuoksi, mutta et ehkä haluaisi itsellesi sellaista koiraa?

Näitä on muutamia, pahimpina kolme B:tä.
Beaucheron saa aina sydämen tykyttämään. Vaikuttava mutta silti rakkikoiramainen. Luonnepuoleen se sitten tökkääkin. Ihan liian haastava elikko.
Bourbonnaisinseisoja. Sopivan kokoinen, nopea ja aktiivinen otus.
Näiden karvapeite ei kuitenkaan todennäköisesti sopisi minun kanssa saman katon alle. Lyhyt ja siloinen turkki aiheuttaa migreenin tai hengenahdistusta. Riippuen turkin laadusta.
Borzoi. Oih ja voih. Non kauniita. Mutta en ole 100% varma että haluanko kaksi kuraa keräävää tassuista palelevaa sohvan kokoista koristetta. Ehkä merkkivärisenä..




2. Saitko valita koirasi pentueesta? Jos kyllä, niin mitkä seikat vaikuttivat valintaan?

Sain aina. En ota pentua ellen ole itse sitä valinnut tai kasvattanut tai ole varma että pentu on minulle sopivin mahdollinen.
Minttu oli uutta rotua. Sen valitsin pentueen keskikokoisista nartuista, joilla oli hyvä turkki. Valitsin sen pennun jolla oli kauniimpi pää ja toivottavaa rungossa. Luonteeltaan se oli riittävän reipas. laumassa hieman huomaamaton.
Ilonassa viehätti väri. Se oli palautuspentu, jonka kanssa ensimmäinen koti ei pärjännyt. Mikä suositus!! toimin ennenkuin järki tuli. 15 minuutissa oli päätös tehty ja kasvattajaan oltu yhteydessä. Onneksi luonne oli rakastamani kaltainen machopaskiainen, reipas riiviö.
Urpon hankin jalostustarpeeseen ja se olikin vasta kolmas "Urpå" jonka laumaamme huolin.
Tyyne oli ainut narttu ja syntyi kotiin. Pakkorako.
Mehmet oli äitini suosikki omasta pentueestani. Kun siitä kasvoi ruma ja aktiivinen, huomasin että juuri tuo koira on elämäni valo ja onni ja autuus ja rakkaus. Samaan tahtiin kun kauneus karisi ja vilkkaus lisääntyi, äitini teki siihen pesäeroa. Eli molemmat teki loistodiilin.

Muita en sitten erottelekkaan. Jokaiselle on jonkinlainen tilaus, paikka tai tarkoitus.

3a. Mitä ominaisuuksia toivot koiraltasi? Siis esim. pentua valittaessa.

Kaunis ja reipas. Tai olis ees reipas.  Machopaskiainen ja reippaan reteä pentu. Aikuisessa koirassa arvostan vilkkautta ja pientä ohjaajapehmeyttä. Toisaalta mulle käy kaikki. Pelataan sitten vaan koiran mukaan ja kehitytään koiranomistajana. Kunhan se ei ole tasapää ja tyhmä. Koiralla pitää joko olla valtava ego (kääpiösnautseri) tai sen tulee olla älykäs (poro, jämtti) No ja perhoskoira nyt on söpö ja onneksi suht pieni.

3b. Tähtihetkesi koiraharrastuksessa?

TOKO: Kyllä se taitaa olla Mintun voi1 tulos. Se rakkieläin pääsi yllättämään. <3
AGI: Ilonan kanssa on jäänyt mieleen yksi rauno Virran rata. Sen pystyn käymään edelleen videona läpi päässäni.
NÄYTTELY: Essin kanssa vuoden kauneimman lapinporokoiran titteli ja sitäkautta kennelliiton ja rotuyhdistyksen kustantama matka maailmanvoittajanäyttelyyn. (MM-Toko!)


4. Entäpä se tähtihetken vastakohta?

Traumaattisin oli Mintun keskeytetty luonnetesti. Minttu säikähti haalarin jälkeen niskaan paukkaavaa tynnyriä ja naksahti villieläinmoodiin. Ymmärsin silloin että miten keveä näiden "sivistys" on.

Ikävimpiä hetkiä on myös ne kun tulee aliarvioiduksi pelkän harrastamansa rodun perusteella. Ehkä pisimpään herneen nenään rykäisi se kun edes koiriani luonnehdittiin karjalankarhukoiriksi. Siinä tuli oikein hieno "sinä sunnuntaiharrastelija" -fiilis.


5. Mistä koirasi taidosta tai ominaisuudesta olet erityisen ylpeä?

Mä olen erityisen ylpeä siitä etten omista ainuttakaan totaalilaamaa ja virkamiestyyliin hiistäjää. Harrastuksiin nuo kaikki lähtevät intoa puhisten ja ilonpilke silmissä.

6. Jos saisit muuttaa jotakin asiaa koirasi koulutushistoriassa, mikä se olisi?

Kiinnostuisin aiemmin niksuti naksuttelusta ja olisin vähemmän muutosvastarintainen. Toisaalta olen oppinut valtavasti vuosien varrella päätä seinään hakatessa. Se on osaamista mitä ei saa hetkessä.
Muutoin en muuttaisi mitään.


 7. Missä koirankoulutukseen liittyvässä olet erityisen hyvä (tai ihan vaan hyvä)?

Haluan oppia ja yritän ottaa jokaiselta tapaamaltani tyypiltä jonkun hyvän puolen ja uuden näkökulman. Aina on varaa kehittyä.
Luonnostaan olen ilmeisen hyvä luomaan hieman kajahtaneita ja lapasesta lähteviä koiria.
Ainakin kolmen koiran noudot ovat tärmälleen yhtä räjähtäviä, iloisia ja ongelmaisia.

8. Missä haluaisit olla parempi?

Kaikessa. Mutta jos eritellään niin suunitelmallisuudessa, loogisuudessa, selkeydessä ja suunnitelmassa pysymisessä. Moon liian taiteilija. 

9. Kuinka usein treenaat?

Liian harvoin.
Laiskana aikakautena 3-6 kertaa viikossa, jolloin treenaan lähinnä neljällä koiralla kahta lajia. Aktiivisena aikana n10-15 kertaa viikossa jolloin koiria on treenissä 2-7kpl. 

10. Mitä houkuttelevaa näet jossain lajissa jota ette harrasta?

Haku ja jälki. Koiran nenänkäyttö. Harmittavasti ovat joko liian urheilullisia tai yhteisöllisiä tai aikaavieviä harrastuksia. 

11. Onko olemassa koiraa tai koiraharrastajaa, jota ihailet jostain syystä? (ja miksi?)

Monia. 
Oili Huotari ja Marko Vuorenmaa ovat ihailtavan selkeän rauhallisia toko ohjaajina.
Samaan kastiin menee agilityssa Jaakko Suoknuuti. Susan Garrettia ihailen hänen tavastaan opettaa myös agilitykoiralle tarvittavat osaamiset ja jättää paljon koiran vastuulle. 

Silvia Trkman opettaa koirilleen asiat perusteellisesti ja pitää homman iloisena. Lotta Vuorela saa ratapölkynkin innostumaan agilitysta ja antamaan itsestään kaiken ja vielä vähän enemmän.
Vuokko Malk on aina positiivinen.
Laura Valkonen on selkeä, looginen ja asiat hyvin jäsennellyt. 

Katri Bu...jotain. Ammentaa pessimismistä huumorin kautta ja omistaa mielettömän upean ja ihailtavan koiran Mervin. Ne on parivaljakkona vaan niin kaunista katsottavaa. 
Christa Enqvist on tietotaidollisesti ihan mieletön. 
....ja lista on siis piiiiiitkä. 

Muiden koiriin en yleensä kiinnitä liikoja huomioita, sillä olen tyytyväinen omiini. ihmisiltä sensijaan voi oppia jotain.


“Ohjeet haastetuille: Jokaisen haastetun tulee vastata niihin 11 kysymykseen, jotka haastaja on esittänyt ja postata ne blogissaan. Valitse sitten 11 uutta haastateltavaa ja linkitä heidät postaukseesi. Keksi 11 uutta kysymystä, joihin haastettujen tulee vastata. Älä haasta sitä henkilöä, jolta sait haasteen."



Haastan TuijanEevan, Riikan, Kiiran, Toisen Riikan, Elvin, Tuulin, Tiinan, Einen, Hanna-Siskon ja jos sinä satunnainen blogissa kävijä vain huomaat niin haastan sinut.


1. Miksi juuri harrastamasi koirarotu?
2. Mitä ominaisuuksia toivot koiraltasi? Siis esim. pentua valittaessa.
3. Miten innostuit päälajistasi, mikä siinä kiehtoo?
4. Kuinka usein treenaat?
5. Missä haluaisit olla parempi?
6. Mistä koirasi taidosta tai ominaisuudesta olet erityisen ylpeä?
7 Tähtihetkesi koiraharrastuksessa?
8 Entäpä se tähtihetken vastakohta?
9 Miksi kilpailet ja ketä vastaan (jos kilpailet?)
10 Vahvuutesi koiran ohjaajana harrastamassasi lajissa?
11 Onko olemassa koiraa tai koiraharrastajaa, jota ihailet jostain syystä? (ja miksi?)










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti