maanantai 3. marraskuuta 2014

maanantaivapaa ja aamupaimennus

Meilel oli jätetty hurjanmonta lammasta. Ne liikkui tosi herkästi ja Nita oli ihan tulessa. Munkin oli helpompi lukea niiden kulkusuuntaa kun ne oli yhteinen möykky, eikä muutama kirppu kipossa.

Nitalle tehtiin hakuja sisäflänkeillä. Eli sen piti ottaa muhun kontakti, tulla ihan hitusen mua kohden ja lähteä mun edestä hakemaan lampaita. Pikkuisen ennen tasapainopisteeseen pääsyä huusin suuntakäskyn uudestaan, jotta se EI pysähtynyt tasapainopisteeseen vaan jatkoi koko ympyrän.
MummoCee oli ihan tulessa tästä uudistuksesta.

Lampaat tuupattiin poispänajolla pois mun jaloista alapellolle.

Seuraavaksi tehtiin lyhyempiä flänkkejä siinä kun Nita lähestyi lampaita ajaen.
Mulle kirkastui että hento käännös ja samalla lampaita kohden eteneminen ei riitä, vaan se todella pitää saada luopumaan niiden perään ryntäämisestä ja lähtemään paljon selkeämmin siihen suuntaan minne ohjataan. Ja sehän toimi.

Sitten tehtiin lampaiden hakuja niin että mun piti ehtiä ohjata ne oikealle puolelle tolppaa. Tässäkin Minna auttoi ajattelemaan suurempia linjoja. Olen kuvitellut että lampaat olis hyvä saada TULEMAANSUORAAN MUN JALKOIHIN JA KÄÄNTÄÄ TIUKASTI KEPIN YMPÄRI.No eipä sillä ollutkaan väliä. Vähän väljemmin kierretty tolppa antoi kaikilel pelivaraa.

Nita laitettiin hakemaan, ohjattiin keskipisteen yli. korjattiin hiukan vastasuuntaan, stopattiin ja ajettiin kohden lampaita jotta ne ohittivat turvallisesti paalun. koira kutsuttiin ajolla jalkoihin ja siitä pyöräytettiin lampaiden taa ja poispäinajoon portista läpi. Vasemmalla lampaat meni ihan itsekeen. oikealle kun siirrettiin portti, piti hiukan tähdätä, mutta sekin alkoi sujua.

Seuraavaksi kuljetuksella kokonainen kierros. ja hitto kun se olikin vaikeaa. Nita ei tullut kovinkaan lähelle lampaita sillä se tajusi että niillä oli hurja veto yläpellolle. Se tahtoi jäädä hiukan lampaiden reunalle jarraamaan niitä. Tai makaamaan keskelle peltoa ja katsomana kun lampaat seuraa mua.

siitä tolpalle ja siitä tähtäys karsinaan.ekalla kertaa kolme lammasta meni huti. korjauksella ne meni sisään. Sitten kahdella seuraavalla kaikki lampaat meni kerrasta sisään.
Nita sai mennä karsinaan sisään hakemana lampaat, ja se meni rohkeasti ja toi lampaat turhia kaahottamatta ulos.

loppuun tehtiin vielä normaaleja lähetyksiä hakemaan. sillä eka haku lampaiden kanssa ei saa olla sisäflänkillä. Hyvä mieli upeet treenit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti