tiistai 15. tammikuuta 2013

Minen saa aikaseksi

..ja nyt mulla on siihen syy.

Olen jähmeän hidas, jaksamaton, helposti pinnan menettävä ja jo pitkään on rakkain harrastuksenikin ottanut päähän tai tuntunut rasitteelta. Ei ne ole ominaisuuksia vaan oireita.

Kilpirauhasen vajaatoiminta on todettu, joten tänä vuonna todellakin olen positiivisempi ja parempi ihminen. Tai ainakin paljon energisempi ja jaksavampi.
*tähän vaiheeseen pieni tiputanssi*

ja sitten asiaan..

Meillä oli IKKJ:n tokohallissa eka kisanomainen harkka. En ollut aiemmin sinne ehtinyt vielä koiran kanssa treenaamaan, niin se oli yleisöineen ja asetelmineen ihan täydellinen kisanomainen.

kuva puolivalmiista hallista ennen mattokökkiä.  740 neliötä pelkkään tokokäyttöön. <3


Mehmetin paikallaolo.
tuli hyvin paikalleen, meni hyvin maahan ja pysyi ehkä ekan minuutin hyvin. sitten alkoi näyttää aavistuksen liikaa levottomalta ja menin näkyville. Pysyi koko ajan.

Yksilöliikkeissä otin kivoja ja helppoja liikkeitä, joissa ei tarvinnut keskittyä kauaa.
hyppy- jumittui ja pomppasi jojona takaisin. Automaattisesti ärähdin vähän.
uudestaan hyppy- lähti tokalla käskyllä yli, muutoin teki hyvin.
liikkeen välissä kehuin ja lähdin oikealla pois memen luota sanoen vierelle. Se keskittyi liikkuriin ja joutuikin hämmästymään kun katosin sen rinnalta. Mehmet korjasi itsensä rinnalle ja kun kehuin sitä se tuntui nousevan.
liikkeestä seisominen onnistui hyvin. taas hillitty kehu+ silitys ja siitä seuraamaan käsky. Hyvästä seuruusta suullinen kehu. Nouto ok+ samat liikkeenvälirutiinit.
luoksetulon stoppi. Unohdin käsiavun ja käytin pelkkää suullista. Pysähtyi silläkin semikivasti ja ajatus oli selkeästi taakse. Vapautin tässä välissä takapalkalle.

Mehmet oli priimusoppilas. Oikein hyvällä fiiliksellä.

Minttu oli.. Minttu.
Se laittoi nakit silmille ja höntyili ympäriinsä vauhtiviivojen sokaisemana.
Susihattuvärkki. Mut koitetaan parempaa ens kerralla.

1 kommentti: