torstai 31. heinäkuuta 2008

Ihan vaan treenailua




Ilona ja
Urpo treenaili tokoa ja keppejä Maanantaina





 Ilona
ensin.

 Otettiin mielenvirkistykseksi pujottelua
neljällä kepillä. Ihan ei ole mennyt nappiin tähänastinen pohjatyö. Ilona
tarjosi toisesta välistä luikahtamista ja koko neljän kepin kiertämistä.
Pikkuhiljaa ja monella toistolla Ilona alkoi taas suorittaa oikein ja löytää
oikean keppivälin.



 Kokeilin Ilonalle kaukokäskyjen
asentomuutoksia. Maahan-istu-maahan-istu sarja meni oikeaoppisin
asentomuutoksin. Olin Ilonan edessä noin metrin päässä.



 Liikkeestä pysäytyksen alkeita kokeilin Ilonan
kanssa. Pallolle se haistatti pitkät, joten otin namipalkan. Peruutin kävellen
ja kutsuin Ilonaa luo. Ilonan juostessa kohden, sanoin STO! ja heti kun Ilona
pysähtyi nopeasti, heitin sille namin. Toistoja otin monta. Luoksetulomatka
ehti olla aina noin 3-4 metriä. Sen verran mitä ehdin peruuttaa kun Ilona
nielaisi namin. Ääni käskynä näyttäisi olevan Ilonalle tehokkaampi tapa.
Katsotaan miten homma alkaa kehittyä, kun matkaa ja vauhtia tulee enemmän.



 



Urpon
vuoro



Otin
Urpolla vierelle hakeutumista ja lyhyttä seuraamista. Palkkasin heittämällä
eteenpäin narupallon. Oikea paikka koitettiin pitää palkkaamalla satunnaisesti
namilla.



 Otin yhden liikkeestä seisomisen, se onnistui
täydellisesti.



Urponkin
kanssa otin pujottelua 4 kepin kanssa. Ihan hyvin sekin meni, vaikka kepit
olivatkin tavallista lyhyemmät. Naksua en ole Urpolle vielä opettanut.



 Loppuun otin 2 minuutin mittaisen
paikallamakuun. Urpo humpsahti salamannopeasti maahan. Itsekkin ihan hämmästyin
niin nopeaa suoritusta. Urpo jaksoi olla rauhassa koko noin 2 minuutin ajan.
Ikinä en muista ottaa kelloa, joten lasken hitaasti 120 asti. Aika on siis aina
hiukan vaihteleva. Palatessani Urpon luo, se teki rauhoittelevia eleitä. Otin
hymyn naamalleni ja vierelle päästyäni kyykistyin pojan vierelle ja sitten
syötiin kaikessa rauhassa iso kourallinen nameja. Nousin ylös ja pyysin Urpon vierelle.
Se pompsahti ylös iloisesti. Otin vielä oikein lyhyen seuraamispätkän ja
palkkasin poijjan pallolla. Kaikille jäi hyvä mieli treenistä.



 



Ilona
kokeili TOKO hyppyä Tiistaina



 



Laitoin
toko hypyn yhden laudan noin 4 metrin päähän hypyn taakse. Asetin sen päälle
yhden Frolicin. Ilona perusasentoon vierelle ja HOP käskyllä yli. Namin
syötyään Ilona sai kehuja. Toistin muutaman kerran.



Seuraavaksi
jätin Ilonan irtonaisen laudan lähelle istumaan ja menin esteen toiselle
puolen. Kutsuin Ilonan vierelle. Hyvin meni. Toistin kaksi kertaa.



Otin
pelkkää istumista 6-7 kertaa, jotta Ilonan mieleen muistuisi mitä ISTU
tarkoittaa.



Vein
namin esteen taakse laudalle, otin Ilonan vierelle. HOP käskyllä Ilona yli ja
syömään nami. Ilonan nielaistua namin, sanoin ISTU ja jouduin toistamaan
käskyni. Menin Ilonan luo ja palkkasin istumisen. Kiersin esteen taakse ja
kutsuin Ilonan vierelle perusasentoon. Hyvin meni. Kaikkia osa-alueita tulee
treenata varmaksi ja sitten ne tarvitseekin enää yhdistää.



 Otin seuraamista lyhyttä pätkää. Kun Ilona
otti oikean paikan tiiviisti vierellä ja kontaktissa annoin namin. Yhteensä 4
lyhyttä pätkää.





maanantai 28. heinäkuuta 2008

Synttärin aikoihin..






 



25.7.2008
Mie täytin 24. Viikonloppu oli kaikinpuolin loistava. Timppa ajoi Heinolasta
eepeelle mun työ. Vietettiin viikonloppu koiratapahtumissa ja muuten vaan
rentoutuen.





Synttäripäivän
iltana Vaasassa oli Toko koe. Olin Ilmoittanut kummatkin tytöt kokeeseen.

Minttu avoimeen ja Ilona alokkaaseen. Tuomarina Allan Aula. 



Ensin mentiin Mintun kanssa.





Paikallamakuu
10



Seuraaminen
irti 7



Liikkeestä
maahan 0



Luoksetulo
8



Liikkeestä
seisominen 10



Nouto 8
1/2



Kaukot 10



Hyppy 10



Kokonaisvaikutus
10



 



Yhteensä
165 pistettä ja 1-tulos!!!
Minttu sijoittui kolmanneksi seitsemästä
osanottajasta.



 



Minttu
oli paikallamakuun jälkeisissä liikkeissä kuin märkää räkää ja hieman löysähkö.
Liikkeestä maahanmeno meni nollille. Tyttö kun jäi seisoksimaan. Palatessa sen
luo, mulkaisin sitä hieman ikäväsävytteisesti. Minttu itsekkin huomasi, että ei
mene ihan niin kuin olisi suotavaa. Koitin hieman innostaa ja piristää sitä,
näytti toimivan. Luoksetulossa Minttu jäi istumaan, mutta kun olin päässyt
kääntymispaikalleni, se oli lysähtänyt maate. Muuten se suoritti pysäytykset ja
kaikki mallikelpoisesti. Noudon kohdalla Ilo nousi ylimmilleen ja Minttu hiukan
leikitteli kapulalla. Tuomarikin kommetoi jotta "taitaa olla koiran
lempiliike". Kaukokäskyt menivät hyvällä fiiliksellä. "Ainoa mikä
koirassa liikkui oli häntä". Hypyn taakse Minttu kaarsi liikaa toiselle
sivulle. Meillä oli suora katseyhteys ja estettä ei valitettavasti ollut
välissämme. Ajattelin, että nyt olisi kaksoiskäskyn aika. Sanoin Vierelle ja
samalla heilautin päätäni. Minttu jeppasi idean ja palasi hypyn kautta. Tuomari
eli suorituksessamme tiiviisti mukana ja katsoi pelkästään koiraa. Kymppi tuli,
vaikka ohjaaja antoi törkeän ison kaksoiskäskyn :) Mitä tuomari ei näe, sitä
hää ei voi sakottaa. Meidän onnemme.




 



Seuraavaksi
oli vuorossa Ilona.



 



Luoksepäästävyys
9


Paikallamakuu 10



Seuraaminen
hihnassa 9



Seuraaminen
irti 8 1/2



Liikkeestä
maahan 10



Luoksetulo
9



Liikkeestä
seisominen 9



Hyppy 9



Kokonaisvaikutus
9



 



Yhteensä
183 pistettä KP TK1 ja sija 2/11 !!!!



 



Ilona
nousi luoksepäästävyydessä moikkaamaan tuomaria, kuten aina. Paikallamakuu meni
taas nappiin. Hihnassa seuraaminen oli melko hyvää. Irti seuratessa Ilona
tahtoi hiukan edistää. Loppua kohden Ilona alkoi kuumua ja hau-hau kiljahduksia
kuului tihenevästi. Muutoin Ilona suoritti oikein loistavasti ja toimi hyvin.



 



Kokeen
järjesti VAS eli Vaasan Agility Seura ja kisapaikkana Rantareviiri. Puitteet ja
palkinnot olivat loistavat.





Lyhyiden
yö unien jälkeen ajeltiin Timpan ja Essu-Sessun kanssa Poriin





Pori KV.
Tuomarina Matti Palojärvi.

Kehässä Mikälie Ilmiliekki.

Essi oli VAL ERI1 PN1 Cacib ja VSP!





Arvostelu:
Keskikokoinen. Mittasuhteiltaan erinomainen. Tasapainoisesti esiintyvä.
Kaunislinjainen pää. Hyvät korvat. Erinomainen ylälinja. Kokonaisuuteen sopiva
raajaluusto. Hyvät kulmaukset. Oikea asentoiset raajat. Hyvä karvapeite &
häntä. Miellyttävä luonne.



 



Viikonloppuna
käytiin pariin kertaan Järvirannassa uittamassa koiria. Ekalla kerralla mukana
kaikki poroset. Urpo 1 wee oppi uimaan ja Essi unohti tavanomaisen veden
märkyyden välttelyn.


Essi, eli suipponokkainen syvyyksien sukeltaja!


Urpo
otti kovan vauhdin, laittoi silmät kiinni ja loikki veteen. Loppuajasta se jo
ui rennosti pitemmänkin matkan.



 



 Tokalla kertaa mukaan pääsi vanhat parrat ja
Topi perhonen. Huimaa, jännittävää ja erikoista oli. Jokke 11 vuotta ui
ensimmäistä kertaa eläissään. Pienten keskuudessa itse uiminen ei ollut kovin
suosittua. Suuren suosion saavutti kahlailu rantavedessä ja juoksentelu
rantahietikolla.





 
Jokke
kahlailee





 
Sakke
pärskii ja koittaa uida!!







 
Topi
arvostaa kylpyjä hieman pienemmissä vannoissa. Tällä kertaa rannalla juokseminen oli hauskinta.




Siinan
riemua!!





maanantai 21. heinäkuuta 2008

Pohjoisen reissu



Pohjoisen turnee

Oltiin hiukan reissun päällä. 12.7. Lauantai aamuyöstä suunattiin auton keula kohti Oulu KV:tä.

Kehässä Essi eli Mikälie Ilmiliekki. Tuomarina Arvi Ellmen.
Essi oli VAL ERI1 PN1 VSP ja CACIB!

Arvostelu: Keskikokoinen. Mittasuhteiltaan oikea. Hyvä pää, samoin selkä. Runkoon nähden riittävän vahva luusto. Takaraajat Ulkokierteiset. Hyvä eturinta. Väritys: Musta vaalein merkein. Esiintyy ja esitetään hyvin.

 Jäimme seuraamaan Lauantain ryhmäkilpailut. Runsaasti valokuvia OuluKV:sta täällä.




Yövyimme Kempeleessä mukavassa ja koiraystävällisessä motellissa. Seuraavana aamuna suuntasimme takaisin näyttelypaikalle. Vuorossa oli Oulu KR. Tuomarina Raimo M Viljanmaa. Kehässä Mikälie Ilmiliekki.
Essi oli VAL ERI1 PN2.

 

Arvostelu: Erinomaiset liikkeet omaava narttu, jolla hieman voimakaskalloinen pää. Hyvät korvat. Tiivis runko. Mittasuhteiltaan oikea. Voimakkaat oikea-asentoiset raajat. Karvapeite turhan kihartuva. Liikkeessä hännänkanto voisi olla alempana. koko:49

 

Lähdimme heti kehän jälkeen kohti Rovanimeä. Vuorossa oli rentouttava viikko täynnä toimintaa. Menimme mummolaan. Matkalla tapasimme sukulaisia, lenkkeilimme pitkin Rovaniemen katuja, näimme oikeita poroja, pistäydyimme napapiirillä ja vietimme mukavaa lomaviikkoa.



 

Lauantaina 19.7. lähdime laskeutumaan etelämmäs. Suuntasimme lappalaiskoirien erikoisnäyttelyyn Rokualle. Valokuvat julkaistaan joskus lehden ilmestymisen jälkeen.

Kehässä Essi. Tuomarina Marjatta Pylvänäinen-Suorsa

Essi oli VAL ERI3

 

Arvostelu: Kookas, vahvaluustoinen narttu. Selvä sukupuolileima. Hyvät mittasuhteet, pään muoto, oikea ilme. Hyvänkokoiset oikea-asentoiset korvat, kaula ja selkä. Hyvä lantio ja hännänasento, rungon syvyys ja muoto. Riittävästi kulmautunut etuosa. Hyvä takaosa. Tasapainoiset etu- ja takaliikkeet. Joustavat, pitkät sivuliikkeet. Hieman korkealla kannettu häntä. Koko:48

 

Ajoimme erkkarin jälkeen Ylivieskaan. Yövyimme motellissa, jossa oli vieraana runsaasti koiria. Tutustuimme uusiin ihmisiin ja tapasimme vanhojakin tuttuja. Perhosen föönauskin onnistui mukavan vilpoisessa ulkoilmassa, kiitos jatkojohdon.

Aamulla olimme Ylivieskan raviradalla ajoissa. Vuorossa Ylivieska KV. Kehässä esiintyivät Essi eli Mikälie Ilmiliekki, sekä papillon Topi eli Anmar Domingo.

 

Topilla tuomarina Revaz Khomasuridze, venäjä.
Topi oli VAL ERI1 PU3 CACIB!!!

 

Arvostelu: Isokokoinen. Erittäin hyvä pää. Erinomainen ilme. Hieman lyhyt kaula. Hyvä ylälinja. Erittäin hyvät kulmaukset takana. Erinomainen eturinta.


Topi ottaa rennosti ennen kehää

 

Essillä tuomarina Matti Tuominen.
Essi oli VAL ERI1 PN2 CACIB!

 

Arvostelu: 3-vuotias. erinomaista tyyppiä oleva. Kaunispäinen ja ilmeinen. Hyvin liikkuva narttu. Erinomainen luonne. Riittävä raajaluusto. Tasapainoisesti kulmautunut. Turkki voisi olla hieman pidempää, mutta laatu erinomainen. Hännän asento ok. Esiintyy ja esitetään hyvin.

 

Ylivieskan näyttelypäivästä runsaasti kuvia täällä.

 

 


perjantai 11. heinäkuuta 2008

Treenit ennen pohjoisen reissua


Edessä on kaksi Oulun näyttelyä, vierailu mummon luona, lappalaiskoirien erikoisnäyttely ja Ylivieskan näyttely. Sitä ennen kuitenkin Tokoa.

tiistai
8.7.



Aina ei
voi onnistua, ei edes jokakerta.



Menin
lakken kentälle tokoilemaan. Agilityesteet oli ystävällisesti siirretty pois
tieltä. Ne onkin hiukan vaikeuttaneet seuraamis kaavioita ja pidemmällä
matkalla tehtyjä luoksetuloja.



 



Otin
ensin Mintun suorittamaan.



Jätin sen
istumaan ja otin käteen pallon. Heitin pallon kun Minttu oli puolivälissä. Sen
jälkeen se ennakoi monta monta kertaa ja melkein jäi istumaan paikoilleen.
Heitin palloa noin 4-5 kertaa taakseni, sitten pysäytin mintun käsimerkillä ja
heitin pallon. Yksi kerta vielä, niin että Minttu sai juosta pallon perään
taakseni. Pitää testailla tätä systeemiä vielä jokunen kerta.



Otin
kaukokäskyt. Ekalla kertaa Minttu tapansa mukaan haaveili ja katseli
metsänreunoja. Ei siis yhtään keskittynyt minuun. Palasin sen luo ja tein
alkurutiinit uudestaan. Tällä kertaa se oli skarppina ja suoritti koko litanian
onnistuneesti. Palkka tuli perusasennon jälkeen kädestä.



Seuraamista.
Minttu työskenteli loistavasti. Ihan nappiin mennyttä seuraamista. Naksuttelin
melko usein ja palkkasin mm. onnistuneesta vasemmalle kääntymisestä.



Kapulan
otin. Täydellinen suoritus. Ennen valmis-nyökkäämistä käskin Mintun paikka
käskyllä pysymään aloillaan.



Heitin
kapulan pari kertaa palkaksi.



Mintun
kanssa tutustuttiin pula-ajan tokohyppyyn. Hyppynä toimi metallisella
vänkyrällä huterosti pystyyn tuettu vanerilevy. Ensin vahvistin istumista ja
kerta se onnistui loistavasti, mentiin hypylle.



minttu
hyppäsi sen yli hienosti ja istahti taakse. takaisin tullessa se meinasi
kiertää. sanoin EI. ja kutsuin. Meinasi kiertää toiselta puolen. EI! Menin
esteen toiseen päätyyn ja hypytin Minttua esteen yli edestakaisin. kummallakin
puolella käskin sen istumaan. 4:n toiston jälkeen palkkasin ja koitin hyppyä
uudestaan. Nyt kaikki sujui hyvin.



 



Seuraavaksi
Ilona pääsi pälleilemään.



Mentiin
suoraan hypylle. Ilona leiskautti yli, mutta kääntyi seisomaan melkein esteen
vierelle. Vein namin sen kanssa esteen taakse kauemmas. se tehtiin kolme
kertaa. Ilona eteni hienosti sinne, pysähtyi STO käskyllä ja seisoen odotti
vapautuksen. Yritin lähettää Ilonan esteen taa ilman namia ja se kiersi taas
ihan esteen viereen.



Tästä
sitten alkoikin kauhea vääntö. Ilona joko kiersi esteen sivulle, yritti heti
istua kun sen vierelle pääsin tai ei lähtenyt hypylle ollenkaan. Muistutin
Ilonalle että nyt tehdään töitä, eikä leikitä. Ilona alkoi keskittyä hieman
paremmin ja loppuun sainkin sille onnistuneen suorituksen. Ristus kun joskus
osaa olla vaikeaa.



Seuraavaksi
nälkävuoden mittainen seuraaminen. Paljon pysähdyksiä, yksi juoksupätkä, pari
täyskäännöstä ja pari kolme käännöstä kumpaankin suuntaan.. lisäksi pitkää
suoraa. Ilona suoritti loisteliaasti ja teki kaikki perusasennot. Palkan se sai
lopussa perusasennosta. Alussa meinasi painostaa seuraamisessa liiallisen
tiiviillä asennolla. Vasemmalla jalalla jouduin hieman väistämään. En mä muuten
olis väistelly, mutta oma polvi on halki ja sillä on ikävä otta vastaan Ilonan
rojahtava kroppa.



Otin
pitkän luoksetulon ja Ilona suoritti todella todella hyvin. Sääli vaan että
mulla ei oo kaveria mukana, joten luultavimmin ite käänsin kroppaa hiukan.
Koittaas sitte akka kokeessa muistaa jotta miten ollaan. Tuomari tuskin
kuitenkaan siitä pienen pienestä katsekontaktin etsimisestä sakottaa. Katotaan
nyt jotta opinko olemaan.



Ilonalle
naputtelin maahan 4 omaa irtokeppiäni. Naksuttelin sille oikeaa sisällemenoa.
Ilona sisäisti kyllä hyvin sen, että namin saa vasta jos menee oikeasta raosta
ja puikkaa kaikki neljä keppiä oikein. Väärältä puolen se ei meinaa hahmottaa
sitä keppien jatkuvuutta. jotkin asiat on niin kovin vaikeita pienen poron
ymmärtää.



Musta
tuntuu että hieman pienempi määrä treeniä riittäisi porosilleni. Ei nää mitään
sakkereita oo. Liialliset toistot pilaavat poron suorituksen. Koittais tää seuraavaa
koetta ressaava ääliö tajuta sen.



 



torstai
10.7. Poutun koulun kenttä



 



Minttu ja
Urpo toko toko tokoili.



Minttu
ensin.



Seuraamispätkiä.
Mahtavasti pysyi vierellä ja jopa piti kontaktia. Palkkasin tiheään. Kaikki
käännöksetkin onnistuivat. En ottanut liiallisen pitkää kuviota.

Liikkestä maahan. Hyvin meni, mutta takaa palatessa vierelle nousi istumaan.
Käskin sen takaisin maahan ja tein takana käymisen uudelleen. Nyt Minttu pysyi
ja palkkasin sen maassa sekä perusasennossa.



Siirryin
pari askelta ja otin kaukot takapalkalla. Istu-maahan-istu meni täydellisesti,
joten vapautin sen siitä.



Seuraavaksi
kapula. Ennen valmis-nyökkäystä sanoin paikka. Nyökkäsin-heitin kapulan-odotin
ja sanoin OTA! Iloinen nouto ja hyvä tuonti. Jokelteli hieman kun luovutti. Viskoin
pari kertaa kapulaa palkaksi.

Mentiin hypylle. Yksi suoritus ilman etukäteen vahvistettua istumista.
Täydellinen suoritus.

Viimeisenä liikkeenä luoksetulon pysäytykset. Matka noin 30 askelta. Minttu
istumaan, mie 30 askeleen päähän. TÄNNE! ja kun Minttu oli puolivälissä heitin
pallon taakseni. Vauhti kiihtyi ja saalis käytiin jahtaamassa. Minttu toi mulle
vinkupallon takaisin. Otimme taas saman asetelman. Nyt laitoin pallon vasempaan
käteeni. Tänne! Minttu juoksi hyvää vauhtia, heilautin oikeaa kättä ja se
pysähtyi. Siirsin pallon nopsaan oikeaan käteen ja viskasin sen Mintulle.



Otin
vielä kaksi selän taakse heittoa. Ekalla kertaa pysäytyksen jälkeen pysähtyi
katsomaan hetkeksi että minne pallo lentää. Päättelisin jotta tämä tyyli on
hyvä tyyli.



 



Urpo oli ihan täynnä virtaa. Pyysin
Urpon vierelle ja heitin sille ison narukumipallon. Urpo se pomppi ja loikki
sen perässä. Koitin saada Urpon seuraamaan. Se niukin naukin tuli vierelle,
mutta muuten se heti etääntyi kauemmas ja täpisi silmät teelautasen kokoisina.
Naamasta näkyi viesti: PALLO, PALLO, PALLO, PALLO!!!



Laitoin
pallon pois ja seuruutin pikku pikku askelin ja syötin joka askeleella namin.
Pikkuhiljaa Urpo rauhoittui.



Otin
luoksetuloa. Pienellä matkalla ja pallo edessäni. Urpo tuli hienosti ensin
eteen, palkkasin heittämällä pallon sen taakse.

Toisella kertaa se yritti tulla suoraan vierelle. En palkannut, vaan otin sen
noin metrin päähän ja pyysin uudelleen eteen. Urpo tuli. Annoin sen ottaa
pallon narusta kiinni ja sitten kiskotin hiukan. Palkkasin viskaamalla pallon.



Mentiin
hypylle. Juuri sille vaneriselle kammotukselle. Urpo kiersi ja ihmetteli.
Jouduin sillekkin ilmentämään että juu-u, tämän yli voi hypätä. Hienoa, hyppy
osuus oli tajuttu. Meninpä sitten esteen taakse ja Urpo vierelle. Käskin HOP.
ja mitään ei tapahtunut. Menin lähemmäs ja koitin uudestaan. Kyllä se hyppäs ja
STO käskystä iski maate. En palkannu vaan otin uudestaan. Poika muutti entistä
epävarmemmaksi ja teki hyppy maahan liikkeen uudestaan. Kutsuin sen luo.
Peruuttelin hiukan ja sanoin STO-hyvä, STO-hyvä sitämukaa kun Urpo osasi
pysähtyä STO käskyllä.



Sitten
mentiin taas esteelle. Pienellä käsiavustuksella se hyppäsi yli ja varovaisesti
jäi seisomaan. Kehuin sitä ja palkkasin heittämällä pallon. Urpo ja pallo
pomppivat kilpaa. Ne menivät kuin sammakkopelissä sinä alta, minä päältä..
poing poing! Mentiin esteelle vielä kertaalleen ja tällä kertaa se meni kaiken
taiteen sääntöjen mukaan. Menin Urpon vierelle ja palkkasin sen pallolla.

Urpossa näytti olevan runsaasti patoutunutta energiaa, joten pyysin sen
ottamaan jonkun asennon variaatioista: istu-maahan-seiso. Palkkasin sen aina
heittämällä lelun. Koira sai juosta pahimmat energiansa pois. Kun se osoitti
lievää hengästymisen tapaista, otin pallon pois. Pyysin Urpon vierelle ja otin
namit esiin. Otettiin seuraamispätkiä ja ne menivät ihan loistavasti. Käsiä sai
heilutellakkin ja Urpo pysyi oikealla paikalla ja kontaktissa. Käännökset
kumpaankin suuntaan ja täyskäännös menivät mallikkaasti. Vapauttamisen
jälkeenkin Urpo koitti hakeutua kontaktiin. Hieno pieni mies.



 







tiistai 8. heinäkuuta 2008

heinäkuun alkupuoli



Ilonan ja Mintun kanssa tokoa Poutun kentällä.

Jostain kumman syystä koirat on aina pelanneet hyvin tällä kentällä. Paikassa taitaa olla taikaa :D

Otin ensin kiihko-eläimen. Ilona suoritti seuraamista pitkän kaavan kautta. Mentiin kentän laidsasta laitaan. pysähdeltiin, kääntyiltiin ja otettiin juoksupätkää. Palkkailin äärettömän kaukaisin välein. Kahden liikkeen välimatkan pidin sen kontaktissa ja kehuin. Tuntuisi auttavan innostuksen ylläpidossa. Ainakin on ihan kokeilemisen arvoinen juttu seuraavassa kokeessa.

Liikkeestä maahan onnistui täysin, luoksetulo pitkältä matkalta oli ihan täydellinen. Myös liikkeestä seisominen onnistui. Ilona sai palkan suunnilleen jokatoisesta liikkeestä, yleensä palkkasin perusasennosta. Otin toisen luoksetulon ja lisää seuraamista. Koira jaksaa jaksaa ja jaksaa. Mieletön kontakti. Ilona alkoi jopa painostaa minua seuraamisessa ja tehdä sitä mitä sanon "kuolaposki belggariksi".

Loppuun otin paikallamakuun. Paikallamakuusta en palkannut. Jatkoin suoraan seuraamisella ja siitä liikkeestä seisominen. Palkkaus tuli vasta seisomisen jälken perusasennossa. Ilona puhkui vielä tekemisen halua. Vein sen kuitenkin autoon ja otin vuoroon Mintun.

 

Ensin paikallamakuu. Vein Mintun kentän toiseen päähän, laitoin makuulle ja aloin miettiä että minne pääsisin piiloon. Huomasin että ainoa paikka oli oman auton takana koko hemmetin ison kentän toisella laidalla. Käveleskentelin sitten sinne. Odotin auton takana 3 minuuttia. Minttu siirsi kerran lonkka-asentoa ja muunti itsensä vinoon. Muuten pysyi kohtuullisen hyvin. HIukan kuikuili ympärilleen.

Siirryttiin seuraamisiin. Minttu hiukan edisti, mutta piti into pinkeänä kontaktia kokoajan. Vasemmalle käännökset olivat vaikeita, muuten ihan mieletön suoritus.

Luoksetulon pysäytykset kusee. Otin pitkän matkan. Minttu lähti kuin ohjus. Eipä siinä paljon mun huitomiset auttanut. Minttu pysähtyi 5 metrin matkan jälkeen. Saisi olla melkoisen pitkärunkoinen koira, jotta tuo pysähtyminen olisi hyväksyttävä.

Otin sen uudestaan ja sama juttu. Tosin se tuli luo hiukan hitaammin. Otin väliin liikkeestä maahanmenon ja liikkeestä seisomisen. Ne sentään onnistuivat kuten aina. Seisomisessa Minttu liikutti aavistuksen etutassuja, kun kaivoin sille namia taskusta. Tyhymä minä. Otin vielä yhden luoksetulon pysäytyksen. Nyt ainoastaan huusin STO! Pysähtyi se. tosin luoksetulo vauhtikin oli enää reipasta ravia. Pitäisiköhän siirtyä taas pallolla pysäyttämiseen? Suhteet 9 palloa ja yksi tyhjä?? argh. Olen kyllä 98 prosenttisen varma, että takapalkalla ei pysähdy kokeessa. Minttu on kokeessa aina kuin jousilla.. ei se ehdi.

Noudossa tuli kans ongelma. Minttu varasti kapulalle. Minä perkele karjasin EI! kun hämmästyin sitä. Otin perään uuden. Minttu meni kapulalle, mutta meinasi jäädä seisomaan kapula suussa. Kutsuin luo ja koitin piristää. Otin vielä yhden. Oikein huolellisesti käskin Mintun paikalle. nyökkäsin valmiin merkiksi ja viskasin kapulan. odotin jonkin aikaa ja sanoin OTA! heleäin iloisen pirteästi. Nyt Minttu toi kapulan ja teki kaiken niin kuin pitikin. Sai palkaksi riekkua kapulalla.

Kaukokäskyissä laitoin takapalkan ja 6 metrin matkan. Tein koko sarjan hitain välityksin. Minttu pelasi täydellisesti. Vapautin sen takapalkalle vasta perusasennon jälkeen. Matkalla autolle annoin Mintun hakea kapulaa ja iloita sillä.

 

Perhoserkkari sunnuntaina 6.7. Tuomarina Pat Munn

Topi esiintyi valioluokassa ja sai EH:n.


Topi osallistui myös Anmar kennelin kasvattajaluokkaan. Meidän valkorunkoiset perhoset olivat 4. paras kasvattajaluokka ja saivat KP:n.


Topin arvostelu oli hieman vaikealukuinen ja siitä puuttui sanoja ja lauseita välistä. Sen verran saimme selville, että tuomari piti Topin päätä kauniina, ihasteli erityisesti Topin turkkia ja plyymejä.

 

Otin erkkarista runsaasti kuvia. Ne löytyvät Kielapihkan 1g galleriasta.

 

 

Mätsari ja möllitoko Kauhavalla 5.7.

Urpo esiintyi isoissa koirissa. Se sai punaisen nauhan, mutta ei sijoittunut ryhmässä. Ilmeisesti pojankoltiainen merkkasi kehässä juoksuisen nartun. Nami ja houkuttelu ei tehonnut ollenkaan. No eikös ne poijjaat ole hieman sellaisia ..heikkoina tyttöjen perään.

Topi esiintyi pienissä koirissa ja sai punaisen nauhan. Ryhmässä Topi yllätti positiivisesti ja esiintyi erittäin sievästi. Topi oli punaisten ykkönen. Jäimme siis odottelemaan ryhmäkehiä. Ryhmässä oli sinisten ja punaisten voittajat, yhteensä 6 koiraa. Siellä Topi sijoittui toiseksi!! BIS1 oli sininen tanskandoggi. Topi jaksoi ihastuttaa positiivisella käytöksellään kehän loppuun asti.

Ilona osallistui helpotettuun alokasluokan möllitokoon.

Paikallamakuussa se laskeutui hitaasti hitaasti maahan. Seuraamisissa ja luoksetulossa se perusasento tahtoi hukkua. Ilona jäi vain seisomaan viereeni. Hypyn kanssa Ilona sitten muisti että esteen takana otetaan istuminen.. eh. Pisteitä tuli silti hienosti. Lopulliset pisteet olivat 97pistettä/100. Pari huonoiten mennyttä osiota jätettiin kaikilta pois. Ilona voitti möllitokon ja sai huikeat määrät palkintoja.

Päivän saalis oli huikea. Kauhavalla on mielettömät mätsari järjestelyt.

Emäntä ja koirat sai mm. takin, ison treenikassin, isohkon maton, fantasiakirjan, mustin ja mirrin lahjakortteja 40 euron arvosta, valtavat pokaalit, kolme säkkiä jahtia ja vahtia, kauppakassin, juoksuhousut pikkuriikkiselle koiralle, kärpäslätkän, kaksi koirapyyhettä, keraamisen ruokakipon, pinkin fleksin alle 25kg koiralle, faunattareen lahjakortin, kumisen motivaatiopatukan, vinkulelun, heijastinpantoja, neuletakin pikkukoiralle, nameja koiralle je sen sellaista.. :)

 

Viikolla ollaan treenailtu keppien sisäänmenoa naksun kanssa. Ilonan on touhussa innolla mukana, mutta toisinaan into menee sen asian edelle. Jatkamme harjoituksia. Nami alustaa ei maassa voi pitää. Ilona poimii sen maasta ja tarjoaa minulle namin toivossa.

 

25.7. on Minttu ja Ilona ilmoitettu toko kokeeseen. saapi nähä miten akkojen käy.